torstai 28. huhtikuuta 2011

Mistä tietää, että lapsi on kylläinen?

No tästä! Iris herkuttelee antaumuksella oman aikansa ja siirtää kylläiseksi tultuaan ylijääneen ruoan kohteliaasti syöttötuolinsa tarjottimen oikeaan reunaan! (Tämä suhteellisen uusi juttu toimii vain kotona; ravintolassa paikkana on valitettavasti useimmiten toistaiseksi lattia...) Ja kun ruoka on kerran tarjottimen reunassa, se ei enää maistu, maanittelee aikuinen häntä tai ei.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Mitä evääksi sormiruokailijalle?

Iris on käynyt nyt parin viikon ajan HYY:n lapsiparkissa. Kyseessä on ylioppilaskuntani järjestämä aivan mahtava lastenhoitopalvelu Helsingin ydinkeskustan kotoisissa tiloissa: tarjolla on muutaman tunnin pituisia satunnais- ja vakiaikoja, ja touhu maksaa kolme euroa tunti. Olen erityisen iloinen siitä, että vakiaikalaisilla on joka viikko sama ryhmä: näin lapset tutustuvat toisiinsa ja viettävät muutaman tunnin viikossa ihan muiden kuin omien vanhempiensa kanssa.

Lasten ruokailu osuu juuri Iriksen hoitoaikaan, ja ajatuksena on, että vanhemmat pakkaavat lapselleen ruoan mukaan. Useimmilla lapsilla näkyi olevan kaupan valmissoseita, mutta mitenkäs pieni sormiruokaan tottunut Iris, joka on tottunut syömään ihan toisella tavalla? Rohkaisin mieleni ja pakkasin nimikoituun eväslaatikkoon avokadosuikaleita (Iriksen herkkua, taatusti pehmeää, ei kaikkein sotkuisinta) sekä maissinaksuja ja selitin lyhyesti mistä sormiruokailussa on kyse. Lapsiparkissa ei oltu moksiskaan, ja kahdeltatoista hain kotiin onnellisen, hieman avokadotahraisen vauvan sekä tiskatun eväsrasian.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Arkipastaa

Pitäisi varmaan osallistua Uuden mustan Jämäkokki-kilpailuun (ideana on tehdä jääkaapin perukoilta löytyvistä aineksista niin herkullista ruokaa kuin mahdollista), kun loihdin tänään niin simahtaneen näköisistä tarpeista näin herkullista ruokaa. Iriskin tykkäsi!

Herkullinen kasvis-fetapasta

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 paprikaa, mielellään erivärisiä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
6 tomaattia
1/2 pakettia fetaa (lisätään pannulle vasta kun vauvan annos on otettu erilleen)
tuoretta basilikaa ja mustapippuria

lisäksi pastaa (meillä suolattomassa vedessä keitettyä täysjyväpenneä, joka menee mukavasti vauvan nyrkkiin)

Pilko kaikki ainekset tomaattia lukuunottamatta sopivankokoisiksi paloiksi ja heitä pannulle oliiviöljyyn paistumaan. Kun kasvikset ovat sopivasti pehmentyneet, lisää mukaan tomaatti. Kääntele varovasti, jotteivät tomaatinpalat hajoa. Anna maustua pari minuuttia ja lisää ennen tarjoilua (ja vauvan annoksen erottamista) vielä feta. Sekoita juuri keitetyn pastan joukkoon. Ripottele päälle tuoreita basilikan lehtiä.

Sormiruoan rajamailla

Pääsiäinen on mennyt käsittämättömästä auringonpaisteesta nautiskellessa, herkutellessa (olen selvästikin löytänyt uudelleen pashan ja mämmin) ja hiukan sairastellessa (Iris sairasti elämänsä ensimmäisen pienen mahataudin, jonka kovasti toivomme olevan ohi). Brunssittelimme ensin Helsingissä ystävien kanssa (Iris maistoi ensimmäisen kerran mansikkaa!) ja olimme sitten varsinaiset pääsiäispäivät vanhempieni hoivissa Mikkelissä. 

Sormiruoka herättää todistetusti tunteita puolin ja toisin. Skeptikot pohtivat, saako lapsi ylipäänsä tarpeeksi ravintoaineita ja tukehtuuko se (tässä kaksi ylivoimaisesti tärkeintä argumenttia). Puolustajat (joihin minä tietenkin lukeudun) taas vaahtoavat, että sormiruokailun myötä lapsi syö juuri sen verran mikä hänelle on hyväksi, että sormiruoka kehittää näppäryyden ja koordinaation lisäksi lapsen itsetuntemusta ja itsetuntoakin, ja että yhdessä syöminen on psykologisestikin hyväksi. Sinänsä hyvin ennakkoluuloton äitini (terveisiä vaan sinne!!) on vanhan koulukunnan kannattaja, joka halusi pääsiäispyhien aikana välttämättä valmistaa Irikselle "sössöä". Annoin sössölle hyväksyntäni sillä ehdolla, ettei Iristä kuitenkaan varsinaisesti ruokita tai varsinkaan yllytetä syömään. Katselin touhua hiukan ennakkoluuloisena, mutta filosofoin että voisihan peruna-porkkanasoseen lukea jonkinlaiseksi sosekeitoksikin, ja sitä paitsi on varmaan ihan hyvä että Iris tottuu siihen että eri ihmisten kanssa asiat tehdään eri tavoin. Ja onhan se äiti saanut maailmalle neljä hyvässä lihassa olevaa lasta!

Ihan näppärästihän touhu sujui, ei siinä mitään; äiti vain kauhisteli sitä, että sosetta meni vain viisi lusikallista. Hymyilimme ymmärtäväisinä, sillä viisi lusikallista on oikeastaan aika paljon. Kuten olen todennut joskus aikaisemmin, porkkana on paljon stydimpää kuin porkkanasose, ja puolikas porkkana (jonka verran Iris usein yhdellä aterialla syö) on veden kanssa soseeksi mössättynä monta lusikallista. Sitä paitsi täytyy muistaa, että vauvan vatsa on vauvan oman nyrkin kokoinen: mitä arvelette, montako porkkanaa sinne ylipäänsä mahtuu? Ja kaikkein olennaisin asia on tietenkin se, että vielä pitkän aikaa rintamaito on Iriksen tärkeintä ruokaa, mahaa ei ole edes tarkoitus väkisin täyttää muulla ruoalla. Olenkin joskus naureskellut puhetavalle, jonka mukaan lapset tarvitsevat nopeassa tahdissa "kunnon ruokaa" koska äidinmaito on ravitsemuksellisesti laihaa litkua - totuushan on se, tämä kunnon ruoka (hedelmät, vihannekset, vähärasvaiset kalat ja mahdollisesti lihat) on sellaista mitä aikuiset syövät laihduttaessaan, kun taas äidinmaito on sekä kalori- että vitamiini- ja mineraalimielessä todellista superfoodia.

Kun pääsimme kotiin, olin niin sormiruokakickseissä, että Iris sai syödä puuronsakin itse (korkeintaan hieman autoimme häntä lapioimaan tavaraa lusikkaan). Puuron keskellä on kuitenkin mummolan tuliaisina saatu mansikka!



torstai 21. huhtikuuta 2011

Ravintolassa kera pikku sormiruokailijan

Ennen lapsen saamista inhosin aina vanhempia, jotka raahavat kiljuvia kakaroitaan väkisin joka paikkaan pilaamaan muiden krapulabrunssit. Vaan kuinkas kävikään! Nyt kuljetan Iristä itse paikasta toiseen ja annan muiden hipsterien kauhuksi hänen tahmeaan käteensä vieläpä jotakin omalta lautaseltani. Tässä Iris esimerkiksi edustaa sunnuntaisessa Cafe Talossa. Brunssi on muuten uusittu: enää siihen ei sisälly sitä jotakin listalta tilattavaa lämmintä ruokaa, vaan baaritiskin jatkeena on pelkkä runsas buffetti, jossa on kaikenlaista aina salaateista (caesar, rucola, pasta-mozzarella) munakokkeleihin ja lihajuttuihin (kevätkääryleitä, prinssinnakkeja jne.) ja karjalanpiirakoista leivänpäällisiin. Erityiskiitoksen ansaitsee jälkiruokapöytä: en yleensä ole makean ystävä, mutta puolukka-valkosuklaarahkakakku on yksinkertaisesti kuolettavan hyvää. Lisäksi tarjolla on paljon tuoreita hedelmiä (ja kas tässä vauva tulee taas kuvaan).
 Pieni sormiruokailija kieltämättä voi aiheuttaa ravintolassa jonkun verran sotkua, jolta on vaikeaa välttyä kokonaan. Asiaa voi kuitenkin auttaa parilla tavalla: lapsen suun välittömän ympäristön voi suojata esimerkiksi ruokalapulla, tai jos buffetin antimet näyttävät erityisen paljon sotkua aiheuttavilta (tjeu: tomaatit ja puuro), syöttötuolin alle voi levittää vaipanvaihtoalustan. Kaikken tärkeintä on kuitenkin hyvä asenne: olemme aina huikanneet huolestuneiden näköisille tarjoilijoille, että "tää saattaa nyt hiukan sotkea mutta me korjataan sitten jäljet". Vakilounassuosikkimme ravintola Pianon ystävällinen tarjoilija vastasi meille esimerkiksi eilen tähän, että "ei todellakaan tarvitse, mutta kiva kuitenkin kun sanoitte, koska useimmat vanhemmat vähät välittävät lastensa sotkusta." Alla Iris ihmettelee akvaariota jossakin tamperelaisessa thai-buffetissa, jossa kävimme tiistaina (nyt korkattiin mm. minimaissi, paprika ja bambunversot)!
 
Lopuksi vielä oma lounasannokseni (todella hyvää nieriää pinaattiohratolla) iki-ihanasta ja melkein naapurissa sijaitsevasta Pirittasta, josta näyttää tulleen vaunukansalaisten kruunaamaton suosikkipaikka. Iris maistoi sekä nieriää että ohrattoa, joka oli miellyttävän vähäsuolaista. Nyt näyttää siltä, että käymme joka päivä ravintolassa, ja itse asiassa tällä viikolla niin on tainnut päästä käymään: sunnuntaina vietettiin vaalibrunssia, tiistaina vierailimme Tampereella veljeni luona, ja sen jälkeen Helsinkiin tuli espanjalainen ystäväpariskunta, joka haluaa joka päivä viedä meidät johonkin syömään. En valita! Tänään vuorossa on Kolme Kruunua, toivottavasti vielä sielläkin jaksetaan katsella sormiruokameininkiä.
,

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Käyrillä

Kävimme tänään 8-kuukautisneuvolassa. Tuttu neuvolahoitajamme oli sairaana, joten mittojen ottaja ja kuulumisten kyselijä olikin joku entuudestaan tuntematon tyyppi. Kaikki sujui sinänsä oikein mallikkaasti (Iris osasi tarttua puiseen palloon, napata helistimen hoitajan kädestä ja ryömiä sitten sitä kohti), mutta kun tuli punnitsemisen aika, tädin naama venähti. Aivan liian laiha tyttö! Hän alkoi ihmetellä olemmeko syöttäneet vauvalle rintamaidon lisäksi yhtään mitään (tutun hoitajan kanssa oli aikaisemmin keskusteltu siitä, että voisin vähän listata Iriksen syömisiä, ja syötyjen juttujen lista oli aikajärjestyksessä suunnilleen tämä: avokado, banaani, porkkana, peruna, kesäkurpitsa, parsakaali, päärynä, leikkopapu, kiivi, hunajameloni, vesimeloni, kuivattu mango, riisi, omena, tofu, kaurapuuro, viinirypäle, kananmuna, kuha, luumu, tuore mango, suolaton tai vähäsuolainen kaura/vehnäleipä, lohi, hauki, kurkku, linssit, tomaatti, maissi, oliiviöljy, palsternakka, sipuli, valkosipuli, kaurakerma, pasta, riisikakut, ananas). Täti näytti hetken tyytyväiseltä, mutta kun mainitsin, että tämä kaikki on ollut sormiruokaa, hänen kasvonsa synkkenivät taas. Sormiruokaileva lapsi ei hänen mukaansa mitenkään voi saada tarpeeksi ravintoa, vaan lasta on sen mahdollisen pienen nyrppimisen ohella tiukasti syötettävä. "Lastaa lusikka täyteen sosetta ja lyö syvälle kurkkuun vaan", hän opasti. "Ja katsokin ettei sylje pois."

En viitsinyt ruveta kiistelemään, mutta aiomme kuitenkin pitäytyä tiukasti entisellä linjalla. Ensinnäkin oma kiva neuvolahoitajamme on aina kannustanut sormiruokailussa. (Parane pian, Helena!) Toiseksi Espanjan ihanin lääkäri Carlos González sanoo, että ellei lapsen paino laske, mitään syytä huoleen ei ole. Ja Iriksen paino ei toki ollut laskenut vaan päinvastoin kasvanut puoli kiloa, ainoa "ongelma" oli se että hänen pituutensa oli kasvanut enemmän kuin paino. Kolmanneksi olen sitä mieltä, että jos lapsi on terve, iloinen ja energinen (meidän tapauksessamme: äärimmäisen energinen) ja nukkuu yhdeksän tuntia putkeen, en näe syytä mihinkään pakkolihottamiseen.

Täytyy myös muistaa, että käyrät ovat keskiarvojen tuloksia (sekä toki hyödyllisiä siksi, että niiden avulla voi kartoittaa tärkeitä ongelmia tai kasvuhäiriöitä), ja että jokainen lapsi on erikoistapaus. Miksei esimerkiksi eri ruumiinrakenteille tai perintötekijöille ole omanlaisiaan taulukoita? Törmäsin onnekseni neuvolan ulkopuolella leikkipuistosta tuttuun kolmen suloisen ja vilkkaan kontrollikäyrälapsen äitiin, joka oli saanut kuulla samat neuvot joka lapsen kanssa: mikä siinä onkin, ettei lapsi saa olla rauhassa hoikka tai hento? Liittyykö tämä johonkin salaperäiseen kansakunnanrakennusideologiaan: terve lapsi on potra ja pullaposkinen? Teemmekö me todella palveluksen lapsillemme piilottaessamme ruokaöljyä puuroon ja tunkiessamme sen hänen kurkustaan alas, vaikka hänellä ei ole nälkä? Uskon edelleen vakaasti siihen, ettei vauva ole tyhmä: kyllä se kiukuttelee kun on nälkä, kyllä se iskee hampaansa iloisesti höyrytettyihin porkkanatikkuihin tai banaaniin kun tekee mieli ja kyllä se sitten viskelee ne riisikakunpalaset lattialle, kun nälkä on taltutettu. Eikös se niin mennyt, että meidän vanhempien tärkein tehtävä on tarjota lapselle hyvää ja terveellistä ruokaa, ja lapsi sitten päättää, mitä syö!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Godot ja porkkanakeitto

Järjestimme kauan sitten pikkuruisen neulekerhomme voimin Beckett-illan: luimme ääneen (pukujen ja muun lavastuksen kera!) Waiting for Godot'ta ja valmistimme irlantilaista ruokaa. Muistan illasta lähinnä läjän kummallisia hattuja, joita näytelmässä tarvittiin, sekä ihanan ruoan. Siivotessani tässä yhtenä päivänä silmiini osui printti, jonka turvin silloin kokkasimme. Potato cakesien, Irish soda breadin ja muiden joukosta erikoisen herkullista oli tämä viileään kevätiltaan hyvin sopiva soppa:

Irlantilainen porkkanakeitto

4 rkl oliiviöljyä
10-12 porkkanaa
1 suuri sipuli
6 valkosipulinkynttä
5 kokonaista neilikkaa
1 litra (suolatonta tai vähäsuolaista) kasvislientä
3 rkl sitruunamehua
hyppysellinen sokeria (tämä jätettiin yhden sokeridieettaajan ja vauvan toivomuksesta pois)
suolaa ja pippuria (nämä lisättiin aikuisten versioihin)
2 dl kasviskermaa

Kuumenna öljy. Kuullota pilkottuja kasviksia öljyssä 5-10 minuuttia eli kunnes sipulit ovat kevyesti kuullottuneet. Lisää kasvisliemi ja neilikat ja kiehuta, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. 

Ongi neilikat pois keitoksesta. Soseuta, lisää sitruunamehu ja kerma ja tarvittavat mausteet.

Iris söi keittoa tuliaisriisikakkujen avulla ja kuunteli tarmokkaana vaalikeskustelua.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Koekeittiössämme juuri nyt

Iriksestä näkyy tulleen täysiverinen makaronilapsi, hän nimittäin rakastaa täysjyväpennepastaa ja kirsikkatomaatteja. Aikuisille oli tismalleen samaa ruokaa - tosin pienoisella pestoannoksella höystettynä. Yksi kiinnostava ilmiö tosin on tullut esiin: vaikka olemme yrittäneet kaikkemme olla antamatta suoraan Iriksen suuhun mitään, usein hän nappaa herkut suullaan kuin pieni linnunpoikanen, kun itse asiassa yritämme antaa ruokaa hänen käteensä. Blw:n mukaan tämä on ehdottomasti väärin, mutta minkäs teet, kun pieni suu salamannopeasti tarttuu äidin tarjoamaan pastaputkiloon. Mene tiedä! No, tekniikkansa kullakin: ehkä tämä on Iriksen tapa saada murua rinnan alle mahdollisimman nopeasti.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Syökö vauva tarpeeksi?

Lenni-taaperon sormiruokailusta kertovassa blogissa kyseltiin viikko sitten, mitä tehdä kun lapsi ei syö. Osuva kysymys, jota itsekin olen pohtinut lähiviikkoina! Varsinkaan pientä syöttötuolissa heiluvaa vauvaa on lähes mahdotonta mitenkään maanitella syömään, enkä baby-led weaningin perusoppien hengessä (tai muutenkaan!) haluaisi tehdä niin: yritän luottaa siihen, että kunhan vain tarjoamme ravitsevia ja vaihtelevia perusruokia, Iris kyllä osaa syödä tarvitsemansa määrän.

Kyse ei ole siitä, ettei Iris söisi mitään; päinvastoin, mitä tahansa hänelle antaa, hän tarttuu siihen kiihkeästi ja mässyttää ja maiskuttaa innokkaasti mitä milloinkin viinirypäleistä, riisikakuista tai tofusta linssikastikkeessa upotettuihin maissinaksuihin. Kyse on pikemminkin siitä, että suuri määrä ruoasta päätyy toisinaan aivan vääriin paikkoihin (eilisen brunssin viinirypäleistä esimerkiksi luultavasti 90%  löysi tiensä kummitädin hienon kevättunikan helmoihin) tai valuu mässytysvaiheen jälkeen suusta ulos. Kotona ruokailun jälkeen siivotessani mietin toisinaan sitä, onko vatsaan asti päätynyt lopulta juuri mitään. No, sormiruokakirjallisuus yhdistettynä terveeseen järkeen tarjoaa taas kerran lohtua: oikea ruoka on oikeasti paljon tuhdimpaa kuin soseet (muistatteko sen vetisen mangon, 38 % hedelmää ja loput vettä ja lisäaineita?) ja vauvan vatsa on käsittämättömän pieni (vauvan oman nyrkin kokoinen): kolme puolikasta simpukkapastan palasta ja kolme nyrhittyä tofunviipaletta, joista yksi päätyy lattialle, täyttää sen äärimmilleen. Ja vielä: Iris kasvaa, kehittyy ja on välillä niin äärettömän aktiivinen, että energiapulasta kärsimme pikemminkin me vanhemmat.

Ps. Kuvassa tällä kertaa aikuisten sormiruokia: itse marinoituja herkkusieniä, oliiveita ja aurinkokuivattuja tomaatteja! Lupasin opettaa neulepiiriystäväiseni marinoimaan, joten tässä virittäytymistä marinointiprojektiin!

torstai 7. huhtikuuta 2011

Sormiruokavanhemman salainen ase

...on jo monena päivänä osoittanut toimivuutensa, kas tässä:

Olemme parhaamme mukaan toteuttaneet sormiruokafilosofian ajatusta siitä, että vauva osallistuisi yhteisiin aterioihin ja myös söisi mahdollisimman pitkälti samaa ruokaa kuin muutkin. Tuoreen uutisen mukaan suomalaiset heittävät ihan valtavasti ruokaa roskikseen, ja sen hengessä olen tehnyt viime päivinä pientä ruokakaappi-inventaariota. Sen tuloksena keitin tänään bulguria, jonka ajattelin maistuvan vauvallekin tofun ja tomaatin kanssa. Kuten niiiin monen muun ruoan kohdalla, bulgurkin tuntui kaipaavan suolaa, ja sitä taas kuuluu vauvan kohdalla välttää (eikä suolaton tai äärimmäisen vähäsuolainen ruokavalio ole meille muillekaan pahaksi, päinvastoin!). Aikaisemmin olen lisännyt pastan tai oikeastaan minkä tahansa muun lisäkkeen keitinveteen hiukan suolaa tai kasvislientä, mutta koska nyt se ei ole mahdollista, keksin ripautella hiukkasen Reformin ihanaa kasvisliemijauhetta (joka ei myöskään sisällä natriumglutamaattia eli E651:stä toisin kuin melkein kaikki muut liemikuutiot/-jauheet) suoraan aikuisten bulgurannosten päälle ja sekoittaa sen vielä höyryävänä. Nam! Täysjyväbulgurpakkauksen kyljessä oli pitkät pätkät tuotteen hyvästä glykeemisestä indeksistä, joten nyt on siis vauvakin (puolivahingossa) välttynyt pelkiltä nopeilta hiilareilta.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kuorelliset hedelmät ja vauva

Tästä piti alun perin tulla Hakaniemen halli on lounasparatiisi -bloggaus (teimme kerrankin niin kuin jo pitkään on ollut tarkoitus eli herkuttelimme sekä lämpimiä että kylmiä pikku juttuja useammasta paikasta), mutta koska unohdin ottaa kameran mukaan, hehkutankin toista kysymystä, joka sormiruokaurallamme tuli nyt vastaan: voiko lapselle antaa kuorellisia hedelmiä tai vihanneksia? Olin aikaisemmin paloitellut lautaselle vain hedelmälihaa, mutta kun luin Gill Rapleyn mahtavasta kirjasta että vauvat ovat taitavia erottelemaan hedelmän kuoresta, päätin kokeilla mangolla. Ja toden totta: Iris tajusi heti mikä on syötävää ja upotti ikenensä mangon mehukkaaseen hedelmälihaan. Lopputuloksena oli tahmea naama ja kolme loppuun kaluttua kuorenpalasta. (Tässä kohden on tietenkin syytä lisätä, että kuori tulee kaikesta huolimatta pestä erittäin huolellisesti, mielellään juuriharjalla, ja huuhdella tarkasti.) Tässä taas nähtiin, miten älykkäitä vauvat ovat ja kuinka hienosti vaistot ohjaavat heitä tunnistamaan, mikä on syötävää ja mikä ei! 

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Sormiruokailun huonot puolet

...tai oikeastaan vaihdan samantien yksikköön: sormiruokailun ainoa huono puoli on sotku. Jotkut onnekkaat ruoat (esimerkiksi päärynä, banaani ja ne ihanat maissinaksut) onnistuvat aiheuttamaan vähemmän sotkua, mutta jotkut toiset (esimerkiksi keitot ja puuro, tsekkaa kuva jos et usko) saavat aikaan aivan uskomattoman kaaoksen. Tänään lounastimme yhdessä vanhassa suosikissamme, thai-buffet Happinesissa, ja muutenkin yrmeä tarjoilija katsoi meitä aika vihaisesti, kun syöttötuolin alle alkoi kertyä melkoinen kasa porkkanaraastetta ja tofunpalasia. Mutta kuten sanottua, muuten olemme päivä päivältä vankemmin valitsemallamme tiellä: hyvästi tahmaiset soseet ja lentokoneleikit, tervetuloa iloinen ja kokeilunhaluinen vauva ja yhteiset stressittömät ruokailuhetket, vaikka puuroa vähän lentelisikin ympäriinsä.