Ravitsemusterapeutin anti

Terveisiä Helsingistä, jonne tulimme pistäytymään (kamera tosin unohtui Espanjaan, joten tällä kertaa kuvamateriaalia ei ole luvassa)! Yksi tärkeä syy oli käydä ravitsemusterapeutin juttusilla - ajanhan saimme jo elokuussa, kun Iriksen paino edelleen laahasi pohjamudissa (n. 8,5 kg / 84 cm).

Nyt kahden kuukauden aikana tilanne oli parantunut sen verran, että painoa oli tullut lisää kilo, pituutta kaksi senttimetriä! Se merkitsikin jo sitä, että paino-pituussuhde oli "noususuunnassa" (vrt. lähes koko kevään ja kesän jatkunut laskusuunta, kun pituus kasvoi mutta paino ei juurikaan) ja sekä neuvolantäti että ravitsemusterapeutti olivat paljon vähemmän huolissaan - syömisen hyvä tasapaino oli siis ilmeisesti löytynyt, ja kaikenlaiset pahemmat skenaariot saattoi sulkea pois (huh).

Nyt keskustelimmekin siis lähinnä siitä, miten päivittäinen kasvispainotteinen (Iris syö kotona lakto-ovo-kasvisruokaa satunnaisilla kalahöysteillä mutta kylässä toisinaan lihaakin, tähän mennessä kyllä lähinnä lihapullia ja ilmakuivattua kinkkua) ruokavalio tulisi koostaa. Terapeutti katsoi tarkasti ruokapäiväkirjojani - yksi päiväkirjan päivistä oli muuten se, jonka mainitsin edellisessä bloggauksessani - ja oli sitä mieltä, että Irikselle tarjotussa ruoassa ei ole mitään vikaa - ateriarytmi on hyvä, välipaloja saa olla tarvittaessa tiheästikin (näin pienen ihmisen verensokeri ja energiavarastot hyytyvät nopeasti) ja proteiinia on riittävästi (mm. linsseistä, pavuista, soijasta jne. saatava kasvisproteiini on hänen mukaansa vähintään yhtä hyvälaatuista kuin lihankin, ei siis ole mitään syytä murehtia sitä että soijapyörykät pitäisi kasvusyistä vaihtaa broilerpyöryköihin)! Ainoa mihin terapeutti kiinnitti huomiota on rasva - sitä saisi hänen mukaansa olla nykyistä enemmänkin (suositus on 6-8 tl + levitteet, Irikselle siis vielä enemmän, mikä tuntuu jo melko paljolta). Ja erityisesti rasvan laatuun tulisi kiinnittää huomiota... Mm. täällä blogissa oli puhetta margariinista/voista, ja varsinkin kun täällä Suomessa saa luomuvoita, olen sivellyt leivälle sitä - ja sekös harmitti terapeuttia, joka luki suoraan esitteistään, että rasvan tulisi olla nimenomaan margariinia. Yritin vähän virittää keskustelua siitä että margariinit ovat aika prosessoitua tavaraa, mutta terapeutti tuntui uskovan kovasti (Suomessa jo 70-luvulta toisteltuun) margariinin ylivoimaisuuteen. Mene tiedä. Ainakin siitä olimme yhtä mieltä, että kasviöljyt (oliivi, rypsi jne.) ovat aina kaikkein paras vaihtoehto, ja niitä voisikin ruokaan lisätä todella huoletta.

Mainittakoon vielä, että terapeutti sallisi pienen herkuttelun silloin tällöin, eikä esim. joku kotoisa jälkiruoka (pulla, jäätelö) ole ollenkaan huonoksi, kunhan se tarjoillaan nimenomaan jälkiruokana (jolloin se ei aiheuta ollenkaan niin paljon hallaa hampaille kuin esim. välipalaksi tarjoiltuna). Ja  hedelmät ja vihannekset voi väkertää kauniiksi asetelmiksi, vaikka eläinten muotoon, niin ne maistuvat lapselle paremmin. (Tässä kohti minua hiukan hymyilytti.) Suhtautuminen syöttämiseen oli hänellä myös aika paljon lepsumpi kuin keskimääräisellä sormiruokailijavanhemmalla - pakottaa ei tietenkään saa, mutta houkutella kyllä. Täytyy myöntää, että tuo kilon painonnousu on luultavasti osittain sen ansiota, että jossain vaiheessa aloimme toisinaan tuoda satukirjoja pöytään ja pehmoleluja syömäkavereiksi, kun alkoi näyttää siltä, ettei ruokaa muuten uppoa lainkaan. Näin huoli lapsen kasvusta siis sai militanteimmankin sormiruokaäidin murtumaan! Mutta pääasiassa Iris syö edelleen toki itse.

Ps. Loppukaneettina vielä: ravitsemusterapeutti sanoi lopuksi, että hänen luonaan käy huomattavasti, huomattavasti enemmän (käyrien mukaan) ylipainoisia kuin alipainoisia kaksivuotiaita. Ongelmana on kuulemma nimenomaan se, että huonot elämäntavat periytyvät jo pienenä - vähän ulkoilua, paljon valmisruokaa, paljon tyhjiä kaloreita esim. limsan ja karkin muodossa, ajatus siitä että ruoka on palkinto tai lohtu tai sylin tai kivan puuhan korvike. Hän mainitsi vielä sen mitä olen monta kertaa toitottanut: että nimenomaan lisääntynyt lihavuus on kasvattanut myös käyriä, jotka tehdään keskiarvoista, ja tällainen muutoshan saa Iriksen kaltaiset hentorakenteiset näyttämään entistä heiveröisemmiltä muihin verrattuna. Plus että kaksivuotiaan on paljon mukavampaa olla lihotus- kuin laihdutusdieetillä. :)

Tuiki tavallinen päivä

Yhdistän tässä postauksessa kaksi viimeaikaista haastetta, nimittäin  Jos sul lysti on -blogin heittämän haasteen siitä mitä Iris syö yhden päivän aikana, sekä blogeissa paljon pyörineen, Liemessä-blogin Jennin innostavan Reality-haasteen: on totta että moni blogi on päältä kuin piparkakkutalo, mutta kaipa sievimpienkin kuvienkin takana piilee aina sotkua, möhnää ja erityisesti epäonnistumisia. Valitsin Reality-päiväksi eilisen, koska vietin sen melkein kokonaan kahdestaan Iriksen kanssa - vielä enemmän tilaisuuksia nopeille valmislounaille ja hätäisille välipaloille, todellinen reality check siis! Älkää kauhistuko myöhäisiä aikatauluja - täällä kaikki tapahtuu aina reilusti myöhemmin!

8.30. Iris herää vihaisena kuin herhiläinen ja juo yhden tetran täysmaitoa.

9.00. Aamiaisen toinen osa. Reilu kasa luomumysliä seisten ja suoraan lautaselta.

11.00. Aamupäivän välipala. Korkkaamme leipomon täysjyväpatongin, jota Iris syö monta palaa voin kera.

13.00. Lounas! Reilu annos kasvissosekeittoa (peruna, porkkana, selleri, linssi+öljylisä)&täysmaitoa. Tomaatti ei maistunut. Jälkiruoaksi meni kaksi (!!) omenaa, joita Iris rakastaa ohuina, juustohöylällä vedeltyinä lastuina.

17.00. Herätys päiväunilta. Kaksi Ehrmannin rutattavaa mansikkajugurttismoothieta (à 125 g).

20.30. Täällä on illallisella yleensä tapana valmistaa vähän kaikenlaista ja sitten jakaa annoksia yhdessä. Tofu-tomaattipaprikasalaatti, pastaa tomaattikastikkeella, lounaan kasvissosekeittoa (lähinnä kyllä papille, joka ei syönyt sitä vielä tänään.)

Olisi pitänyt arvata, kuka nappaa pastalautasen ja hotkii sen niin, ettei iltapuuro enää maistu. Ennen nukkumaanmenoa n. kello 22 reilu lasillinen täysmaitoa.

Ossi-enon jauhelihakastike

Ossi-veljeni on täällä Espanjassa käymässä, ja hän on isäntien suureksi iloksi innokas kokki. Vietimme eilen pastapäivää, ja hän teki elegantin sormiruokaystävällisen jauhelihakastikkeen, jota Iriskin maistoi hyvällä halulla (ylläolevassa kuvassa näkyy myös äidin iänikuinen soijarouheversio, jonka resepti sekin löytyy varmasti blogin syövereistä). Kastike oli erityisen hyvä, ettei se ollut hirveän vetinen tai tomaattinen (eli sotkeva tai vaikea syödä). Lupasin jakaa ohjeen täällä!

Elegantti jauhelihakastike

n. 1/2 g luomujauhelihaa
2 porkkanaa
2 sipulia
2 sellerinvartta
2 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
n. 10 basilikan lehteä

Paista jauheliha "omassa rasvassaan". Kun se alkaa olla kypsää, lisää pieniksi kuutioiksi pilkottuna kaikki kasvikset. Kun ne ovat pehmeitä (n. 10 min), lisää tomaattimurska ja yrtit. Anna porista vielä ainakin kymmenisen minuuttia, niin maut tasaantuvat. Tarjoile pastan kanssa.