Mistä tietää, että lapsi on kylläinen?

No tästä! Iris herkuttelee antaumuksella oman aikansa ja siirtää kylläiseksi tultuaan ylijääneen ruoan kohteliaasti syöttötuolinsa tarjottimen oikeaan reunaan! (Tämä suhteellisen uusi juttu toimii vain kotona; ravintolassa paikkana on valitettavasti useimmiten toistaiseksi lattia...) Ja kun ruoka on kerran tarjottimen reunassa, se ei enää maistu, maanittelee aikuinen häntä tai ei.

Mitä evääksi sormiruokailijalle?

Iris on käynyt nyt parin viikon ajan HYY:n lapsiparkissa. Kyseessä on ylioppilaskuntani järjestämä aivan mahtava lastenhoitopalvelu Helsingin ydinkeskustan kotoisissa tiloissa: tarjolla on muutaman tunnin pituisia satunnais- ja vakiaikoja, ja touhu maksaa kolme euroa tunti. Olen erityisen iloinen siitä, että vakiaikalaisilla on joka viikko sama ryhmä: näin lapset tutustuvat toisiinsa ja viettävät muutaman tunnin viikossa ihan muiden kuin omien vanhempiensa kanssa.

Lasten ruokailu osuu juuri Iriksen hoitoaikaan, ja ajatuksena on, että vanhemmat pakkaavat lapselleen ruoan mukaan. Useimmilla lapsilla näkyi olevan kaupan valmissoseita, mutta mitenkäs pieni sormiruokaan tottunut Iris, joka on tottunut syömään ihan toisella tavalla? Rohkaisin mieleni ja pakkasin nimikoituun eväslaatikkoon avokadosuikaleita (Iriksen herkkua, taatusti pehmeää, ei kaikkein sotkuisinta) sekä maissinaksuja ja selitin lyhyesti mistä sormiruokailussa on kyse. Lapsiparkissa ei oltu moksiskaan, ja kahdeltatoista hain kotiin onnellisen, hieman avokadotahraisen vauvan sekä tiskatun eväsrasian.

Arkipastaa

Pitäisi varmaan osallistua Uuden mustan Jämäkokki-kilpailuun (ideana on tehdä jääkaapin perukoilta löytyvistä aineksista niin herkullista ruokaa kuin mahdollista), kun loihdin tänään niin simahtaneen näköisistä tarpeista näin herkullista ruokaa. Iriskin tykkäsi!

Herkullinen kasvis-fetapasta

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 paprikaa, mielellään erivärisiä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
6 tomaattia
1/2 pakettia fetaa (lisätään pannulle vasta kun vauvan annos on otettu erilleen)
tuoretta basilikaa ja mustapippuria

lisäksi pastaa (meillä suolattomassa vedessä keitettyä täysjyväpenneä, joka menee mukavasti vauvan nyrkkiin)

Pilko kaikki ainekset tomaattia lukuunottamatta sopivankokoisiksi paloiksi ja heitä pannulle oliiviöljyyn paistumaan. Kun kasvikset ovat sopivasti pehmentyneet, lisää mukaan tomaatti. Kääntele varovasti, jotteivät tomaatinpalat hajoa. Anna maustua pari minuuttia ja lisää ennen tarjoilua (ja vauvan annoksen erottamista) vielä feta. Sekoita juuri keitetyn pastan joukkoon. Ripottele päälle tuoreita basilikan lehtiä.

Sormiruoan rajamailla

Pääsiäinen on mennyt käsittämättömästä auringonpaisteesta nautiskellessa, herkutellessa (olen selvästikin löytänyt uudelleen pashan ja mämmin) ja hiukan sairastellessa (Iris sairasti elämänsä ensimmäisen pienen mahataudin, jonka kovasti toivomme olevan ohi). Brunssittelimme ensin Helsingissä ystävien kanssa (Iris maistoi ensimmäisen kerran mansikkaa!) ja olimme sitten varsinaiset pääsiäispäivät vanhempieni hoivissa Mikkelissä. 

Sormiruoka herättää todistetusti tunteita puolin ja toisin. Skeptikot pohtivat, saako lapsi ylipäänsä tarpeeksi ravintoaineita ja tukehtuuko se (tässä kaksi ylivoimaisesti tärkeintä argumenttia). Puolustajat (joihin minä tietenkin lukeudun) taas vaahtoavat, että sormiruokailun myötä lapsi syö juuri sen verran mikä hänelle on hyväksi, että sormiruoka kehittää näppäryyden ja koordinaation lisäksi lapsen itsetuntemusta ja itsetuntoakin, ja että yhdessä syöminen on psykologisestikin hyväksi. Sinänsä hyvin ennakkoluuloton äitini (terveisiä vaan sinne!!) on vanhan koulukunnan kannattaja, joka halusi pääsiäispyhien aikana välttämättä valmistaa Irikselle "sössöä". Annoin sössölle hyväksyntäni sillä ehdolla, ettei Iristä kuitenkaan varsinaisesti ruokita tai varsinkaan yllytetä syömään. Katselin touhua hiukan ennakkoluuloisena, mutta filosofoin että voisihan peruna-porkkanasoseen lukea jonkinlaiseksi sosekeitoksikin, ja sitä paitsi on varmaan ihan hyvä että Iris tottuu siihen että eri ihmisten kanssa asiat tehdään eri tavoin. Ja onhan se äiti saanut maailmalle neljä hyvässä lihassa olevaa lasta!

Ihan näppärästihän touhu sujui, ei siinä mitään; äiti vain kauhisteli sitä, että sosetta meni vain viisi lusikallista. Hymyilimme ymmärtäväisinä, sillä viisi lusikallista on oikeastaan aika paljon. Kuten olen todennut joskus aikaisemmin, porkkana on paljon stydimpää kuin porkkanasose, ja puolikas porkkana (jonka verran Iris usein yhdellä aterialla syö) on veden kanssa soseeksi mössättynä monta lusikallista. Sitä paitsi täytyy muistaa, että vauvan vatsa on vauvan oman nyrkin kokoinen: mitä arvelette, montako porkkanaa sinne ylipäänsä mahtuu? Ja kaikkein olennaisin asia on tietenkin se, että vielä pitkän aikaa rintamaito on Iriksen tärkeintä ruokaa, mahaa ei ole edes tarkoitus väkisin täyttää muulla ruoalla. Olenkin joskus naureskellut puhetavalle, jonka mukaan lapset tarvitsevat nopeassa tahdissa "kunnon ruokaa" koska äidinmaito on ravitsemuksellisesti laihaa litkua - totuushan on se, tämä kunnon ruoka (hedelmät, vihannekset, vähärasvaiset kalat ja mahdollisesti lihat) on sellaista mitä aikuiset syövät laihduttaessaan, kun taas äidinmaito on sekä kalori- että vitamiini- ja mineraalimielessä todellista superfoodia.

Kun pääsimme kotiin, olin niin sormiruokakickseissä, että Iris sai syödä puuronsakin itse (korkeintaan hieman autoimme häntä lapioimaan tavaraa lusikkaan). Puuron keskellä on kuitenkin mummolan tuliaisina saatu mansikka!

Ravintolassa kera pikku sormiruokailijan

Ennen lapsen saamista inhosin aina vanhempia, jotka raahavat kiljuvia kakaroitaan väkisin joka paikkaan pilaamaan muiden krapulabrunssit. Vaan kuinkas kävikään! Nyt kuljetan Iristä itse paikasta toiseen ja annan muiden hipsterien kauhuksi hänen tahmeaan käteensä vieläpä jotakin omalta lautaseltani. Tässä Iris esimerkiksi edustaa sunnuntaisessa Cafe Talossa. Brunssi on muuten uusittu: enää siihen ei sisälly sitä jotakin listalta tilattavaa lämmintä ruokaa, vaan baaritiskin jatkeena on pelkkä runsas buffetti, jossa on kaikenlaista aina salaateista (caesar, rucola, pasta-mozzarella) munakokkeleihin ja lihajuttuihin (kevätkääryleitä, prinssinnakkeja jne.) ja karjalanpiirakoista leivänpäällisiin. Erityiskiitoksen ansaitsee jälkiruokapöytä: en yleensä ole makean ystävä, mutta puolukka-valkosuklaarahkakakku on yksinkertaisesti kuolettavan hyvää. Lisäksi tarjolla on paljon tuoreita hedelmiä (ja kas tässä vauva tulee taas kuvaan).

 Pieni sormiruokailija kieltämättä voi aiheuttaa ravintolassa jonkun verran sotkua, jolta on vaikeaa välttyä kokonaan. Asiaa voi kuitenkin auttaa parilla tavalla: lapsen suun välittömän ympäristön voi suojata esimerkiksi ruokalapulla, tai jos buffetin antimet näyttävät erityisen paljon sotkua aiheuttavilta (tjeu: tomaatit ja puuro), syöttötuolin alle voi levittää vaipanvaihtoalustan. Kaikken tärkeintä on kuitenkin hyvä asenne: olemme aina huikanneet huolestuneiden näköisille tarjoilijoille, että "tää saattaa nyt hiukan sotkea mutta me korjataan sitten jäljet". Vakilounassuosikkimme ravintola Pianon ystävällinen tarjoilija vastasi meille esimerkiksi eilen tähän, että "ei todellakaan tarvitse, mutta kiva kuitenkin kun sanoitte, koska useimmat vanhemmat vähät välittävät lastensa sotkusta." Alla Iris ihmettelee akvaariota jossakin tamperelaisessa thai-buffetissa, jossa kävimme tiistaina (nyt korkattiin mm. minimaissi, paprika ja bambunversot)!

 

Lopuksi vielä oma lounasannokseni (todella hyvää nieriää pinaattiohratolla) iki-ihanasta ja melkein naapurissa sijaitsevasta Pirittasta, josta näyttää tulleen vaunukansalaisten kruunaamaton suosikkipaikka. Iris maistoi sekä nieriää että ohrattoa, joka oli miellyttävän vähäsuolaista. Nyt näyttää siltä, että käymme joka päivä ravintolassa, ja itse asiassa tällä viikolla niin on tainnut päästä käymään: sunnuntaina vietettiin vaalibrunssia, tiistaina vierailimme Tampereella veljeni luona, ja sen jälkeen Helsinkiin tuli espanjalainen ystäväpariskunta, joka haluaa joka päivä viedä meidät johonkin syömään. En valita! Tänään vuorossa on Kolme Kruunua, toivottavasti vielä sielläkin jaksetaan katsella sormiruokameininkiä.

,

Käyrillä

Kävimme tänään 8-kuukautisneuvolassa. Tuttu neuvolahoitajamme oli sairaana, joten mittojen ottaja ja kuulumisten kyselijä olikin joku entuudestaan tuntematon tyyppi. Kaikki sujui sinänsä oikein mallikkaasti (Iris osasi tarttua puiseen palloon, napata helistimen hoitajan kädestä ja ryömiä sitten sitä kohti), mutta kun tuli punnitsemisen aika, tädin naama venähti. Aivan liian laiha tyttö! Hän alkoi ihmetellä olemmeko syöttäneet vauvalle rintamaidon lisäksi yhtään mitään (tutun hoitajan kanssa oli aikaisemmin keskusteltu siitä, että voisin vähän listata Iriksen syömisiä, ja syötyjen juttujen lista oli aikajärjestyksessä suunnilleen tämä: avokado, banaani, porkkana, peruna, kesäkurpitsa, parsakaali, päärynä, leikkopapu, kiivi, hunajameloni, vesimeloni, kuivattu mango, riisi, omena, tofu, kaurapuuro, viinirypäle, kananmuna, kuha, luumu, tuore mango, suolaton tai vähäsuolainen kaura/vehnäleipä, lohi, hauki, kurkku, linssit, tomaatti, maissi, oliiviöljy, palsternakka, sipuli, valkosipuli, kaurakerma, pasta, riisikakut, ananas). Täti näytti hetken tyytyväiseltä, mutta kun mainitsin, että tämä kaikki on ollut sormiruokaa, hänen kasvonsa synkkenivät taas. Sormiruokaileva lapsi ei hänen mukaansa mitenkään voi saada tarpeeksi ravintoa, vaan lasta on sen mahdollisen pienen nyrppimisen ohella tiukasti syötettävä. "Lastaa lusikka täyteen sosetta ja lyö syvälle kurkkuun vaan", hän opasti. "Ja katsokin ettei sylje pois."

En viitsinyt ruveta kiistelemään, mutta aiomme kuitenkin pitäytyä tiukasti entisellä linjalla. Ensinnäkin oma kiva neuvolahoitajamme on aina kannustanut sormiruokailussa. (Parane pian, Helena!) Toiseksi Espanjan ihanin lääkäri Carlos González sanoo, että ellei lapsen paino laske, mitään syytä huoleen ei ole. Ja Iriksen paino ei toki ollut laskenut vaan päinvastoin kasvanut puoli kiloa, ainoa "ongelma" oli se että hänen pituutensa oli kasvanut enemmän kuin paino. Kolmanneksi olen sitä mieltä, että jos lapsi on terve, iloinen ja energinen (meidän tapauksessamme: äärimmäisen energinen) ja nukkuu yhdeksän tuntia putkeen, en näe syytä mihinkään pakkolihottamiseen.

Täytyy myös muistaa, että käyrät ovat keskiarvojen tuloksia (sekä toki hyödyllisiä siksi, että niiden avulla voi kartoittaa tärkeitä ongelmia tai kasvuhäiriöitä), ja että jokainen lapsi on erikoistapaus. Miksei esimerkiksi eri ruumiinrakenteille tai perintötekijöille ole omanlaisiaan taulukoita? Törmäsin onnekseni neuvolan ulkopuolella leikkipuistosta tuttuun kolmen suloisen ja vilkkaan kontrollikäyrälapsen äitiin, joka oli saanut kuulla samat neuvot joka lapsen kanssa: mikä siinä onkin, ettei lapsi saa olla rauhassa hoikka tai hento? Liittyykö tämä johonkin salaperäiseen kansakunnanrakennusideologiaan: terve lapsi on potra ja pullaposkinen? Teemmekö me todella palveluksen lapsillemme piilottaessamme ruokaöljyä puuroon ja tunkiessamme sen hänen kurkustaan alas, vaikka hänellä ei ole nälkä? Uskon edelleen vakaasti siihen, ettei vauva ole tyhmä: kyllä se kiukuttelee kun on nälkä, kyllä se iskee hampaansa iloisesti höyrytettyihin porkkanatikkuihin tai banaaniin kun tekee mieli ja kyllä se sitten viskelee ne riisikakunpalaset lattialle, kun nälkä on taltutettu. Eikös se niin mennyt, että meidän vanhempien tärkein tehtävä on tarjota lapselle hyvää ja terveellistä ruokaa, ja lapsi sitten päättää, mitä syö!

Godot ja porkkanakeitto

Järjestimme kauan sitten pikkuruisen neulekerhomme voimin Beckett-illan: luimme ääneen (pukujen ja muun lavastuksen kera!) Waiting for Godot'ta ja valmistimme irlantilaista ruokaa. Muistan illasta lähinnä läjän kummallisia hattuja, joita näytelmässä tarvittiin, sekä ihanan ruoan. Siivotessani tässä yhtenä päivänä silmiini osui printti, jonka turvin silloin kokkasimme. Potato cakesien, Irish soda breadin ja muiden joukosta erikoisen herkullista oli tämä viileään kevätiltaan hyvin sopiva soppa:

Irlantilainen porkkanakeitto

4 rkl oliiviöljyä
10-12 porkkanaa
1 suuri sipuli
6 valkosipulinkynttä
5 kokonaista neilikkaa
1 litra (suolatonta tai vähäsuolaista) kasvislientä
3 rkl sitruunamehua
hyppysellinen sokeria (tämä jätettiin yhden sokeridieettaajan ja vauvan toivomuksesta pois)
suolaa ja pippuria (nämä lisättiin aikuisten versioihin)
2 dl kasviskermaa

Kuumenna öljy. Kuullota pilkottuja kasviksia öljyssä 5-10 minuuttia eli kunnes sipulit ovat kevyesti kuullottuneet. Lisää kasvisliemi ja neilikat ja kiehuta, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. 

Ongi neilikat pois keitoksesta. Soseuta, lisää sitruunamehu ja kerma ja tarvittavat mausteet.

Iris söi keittoa tuliaisriisikakkujen avulla ja kuunteli tarmokkaana vaalikeskustelua.