keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kuorelliset hedelmät ja vauva

Tästä piti alun perin tulla Hakaniemen halli on lounasparatiisi -bloggaus (teimme kerrankin niin kuin jo pitkään on ollut tarkoitus eli herkuttelimme sekä lämpimiä että kylmiä pikku juttuja useammasta paikasta), mutta koska unohdin ottaa kameran mukaan, hehkutankin toista kysymystä, joka sormiruokaurallamme tuli nyt vastaan: voiko lapselle antaa kuorellisia hedelmiä tai vihanneksia? Olin aikaisemmin paloitellut lautaselle vain hedelmälihaa, mutta kun luin Gill Rapleyn mahtavasta kirjasta että vauvat ovat taitavia erottelemaan hedelmän kuoresta, päätin kokeilla mangolla. Ja toden totta: Iris tajusi heti mikä on syötävää ja upotti ikenensä mangon mehukkaaseen hedelmälihaan. Lopputuloksena oli tahmea naama ja kolme loppuun kaluttua kuorenpalasta. (Tässä kohden on tietenkin syytä lisätä, että kuori tulee kaikesta huolimatta pestä erittäin huolellisesti, mielellään juuriharjalla, ja huuhdella tarkasti.) Tässä taas nähtiin, miten älykkäitä vauvat ovat ja kuinka hienosti vaistot ohjaavat heitä tunnistamaan, mikä on syötävää ja mikä ei! 

2 kommenttia:

  1. Vauvoja taidetaan tosiaan usein aliarvioida. Jälleen ihana kuva iloisesta Iriksestä! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitti! :) Pistelin itse toisen puolikkaan tosta kuvan mangosta, ja oli niin ihanaa, että täytyy ostaa sitä huomattavasti useamminkin!

    VastaaPoista