torstai 5. huhtikuuta 2012

Peruspastakastike

Lähdemme pääsiäiseksi isovanhempien luokse ja piti hiukan tyhjennellä jääkaappia, joten tässä oiva jämistä tehty pastakastike. Huomasin muuten, että Iriksen syömisen kannalta spagetit on kaikkein parasta katkaista puoliksi (sen sijaan että ne keittäisi kokonaisina, jolloin sotku on mahdoton ja spagetti menee "takkuun", tai pilkkoisi tosi pieneksi, jolloin siitä on vaikea saada otetta).



Nopea pastakastike

2 sipulia silppuna
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa pienehköinä kuutioina
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk huuhdeltuja kidneypapuja
2 rkl balsamicoa
(täysjyvä)spagettia
(aikuisille tai yli 1-vuotiaille) juustoraastetta & persiljaa

Paista sipulia, valkosipulia ja porkkanaa pannulla. Lisää joukkoon tomaattimurska ja balsamico ja keitä kastiketta kokoon vähintään 15 minuuttia (kastike saa balsamicosta ja hitaahkosta hauduttamisesta ihanan italialaisen maun). Keitä tällä välin pasta valmiiksi. Lisää sen jälkeen huuhdellut pavut, sekoita. Annostele kastike kauniisti pastan kanssa ja ripottele päälle persiljaa ja juustoa. 

ps. ja vielä pieni anekdootti: puin tätä hyvin tomaattista kastiketta varten (juuri tänään hyvin hienoon bodyyn pukeutuneelle) Irikselle Baby Björnin ihanan sotkuessun, joka toimikin oikein hyvin. Ruokailun jälkeen kuitenkin huomasin, että hän oli istunut koko toimituksen ajan pakastemustikan päällä.

3 kommenttia:

  1. Hekotutti tuo mustikka :)
    Meidän Pieni on saanut vaatteidensa suojaksi toisinaan (esim. vesiväreillä maalatessa) muovipussista leikatun essun. Reikä vain päätä ja käsiä varten ja valmis! Viimeksi kun otin kuvan niin huomasin jälkeenpäin, että olipa tyylikäs alkon pussi essuna..

    VastaaPoista
  2. Hih, mä olen myöskin todennut tuon spagetin puolittamisen parhaaksi tavaksi :D Suomessa muuten ainakin Ruohonjuuresta saa bataatti- ja tattarinuudeleita, jos haluaa jotain vaihtelua viljapastaan.

    VastaaPoista
  3. Mä taas repesin Alkon pussille! :) Mutta totta tosiaan, onpa hyvä idea tuo muovipussi! Ne päällä voi sitten istua vaikka mihin sotkuun. :) Ja Maija, kiitos vinkistä! Mä olen huomannut ainoastaan ruispastat, mutta mahtavaa, nyt valikoima laajenee!!

    VastaaPoista