maanantai 21. maaliskuuta 2011

Ystäväruokaa

Ystäväpariskunta sai viikko sitten vauvan, ja olimme juuri ihailemassa pientä ihmettä jo toista kertaa. Koska oma kokemukseni oli, että vauvaperheeseen lahjoitetaan lähinnä kaikenlaista tavaraa, ajattelimme että miljoonannen bodyn tai pikkutossujen sijaan laittaisimme hyvää ruokaa. Pakkasimme siis kulahtaneeseen kangaskassiin sipulia, valkosipulia, perunoita, porkkanoita, tomaattimurskaa, linssejä sekä sauvasekoittimen ja lähdimme matkaan. Tuloksena oli tämä viisi suuta ravinnut maailman helpoin linssikeitto!

Ystävien linssikeitto

n. 4 dl punaisia linssejä (meillä sattui olemaan mainioita ja nopeakeittoisia Myllyn paras -merkkisiä linssilastuja; huomasin juuri tässä niitä googlatessani että niiden valmistus on lopetettu!)
n. 8 dl vettä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
5 porkkanaa
3 perunaa
2 tomaattia 
suolaa, pippuria ja/tai kasvisliemikuutio/sopiva määrä kasvisliemijauhetta: linssikeitto on erinomaista ruokaa vauvalle, mutta lisää suola tai kasvisliemi vasta sen jälkeen kun olet ottanut vauvan annoksen erilleen! 

Kuullota valkosipuli- ja sipulisilppua öljyssä. Lisää vesi ja kuoritut + pilkotut juurekset. Anna kiehua noin vartin verran. Lisää tomaattimurska ja aidon tomaatin lohkot. Soseuta. Mausta tarpeen mukaan ja lisää nestettä, jos keitto tuntuu liian paksulta. 
Iris ei tällä kertaa maistanut linssikeittoa, koska olin ehtinyt tehdä keiton hiukan suolaa sisältävään kasvisliemeen alusta lähtien. Muuten hänen viime päivien sormiruokaseikkailunsa on ollut huimaa: toissapäivänä hän pisteli puolikkaan keitetyn kananmunan ja eilen kolmasosafileen oliiviiöljyssä huolellisesti paistettua, erään toisen ystävän isän kalastamaa kuhaa. Olen itse melko harvoin ja valikoivasti kalaa syövä kasvissyöjä, mikä varmasti tulee heijastumaan Iriksen ruokavalioon, mutta mikäpä voisi olla sen parempaa ja eettisempää kalaa kuin itse kalastettu gourmet-kuha, joka melkein sulaa suussa? Iris lisäksi innostui kuhasta niin paljon, että aterian päätyttyä sitä löytyi jopa hiuksista... Kala on hyvää sormiruokaa!

2 kommenttia:

  1. Mmm, täytyykin lisätä linssikeitto sosekeittojeni listaan!

    VastaaPoista
  2. Joo, oikein helppoa ja herkullista! Vinkkinä vielä, että linssien seuraksi kattilaan voi tunkea mitä tahansa kaapista/kaupasta löytyvää, ja että keittoa ei ole pakko soseuttaa ellei tee mieli.

    VastaaPoista