Papupata

Iris puhua höpöttää kuin pieni papupata (joskaan kielestä tai mistään muustakaan ei juuri saa tolkkua) joten tässä hänelle nimikkoruoka; sainpahan vihdoinkin käytettyä liian pitkään kaapissa viruneet kuivat soijapavut! Tämä on ihana ja helppo ruoka pimeneviin syysiltoihin, ja lapsista on ihanaa pyydystää suuhun pikkuruisia papuja. Alle vuoden ikäisiltä vauvoilta voi jättää pinaatin pois, vaikka Espanjassa tätä ruokaa syövät kyllä jo ihan pienet...

Papupata

500 g kuivia soijapapuja (tai muita papuja; myös esim. kikherneet käyvät hyvin!)
2 sipulia
2 porkkanaa
500 g tuoretta pinaattia
n. litra vettä
öljyä, (suolaton) liemikuutio


Liota papuja yön yli väljässä vedessä (huom! ne imevät itseensä paljon vettä, joten käytä isoa kulhoa ja suurta vesimäärää). Valuta pavut + huuhtele. Pilko sipulit ja kuorittu porkkana, ja kuullottele niitä hetken aikaa kattilassa, jossa on öljytilkka. Kun kasvikset ovat melkein kypsiä, heitä joukkoon pavut ja noin litra kiehuvaa vettä ja halutessasi liemikuutio; papujen on tarkoitus peittyä. Anna kattilan porista ainakin 1,5-2 tuntia, soijapapujen tapauksessa voit antaa padan porista jopa kolmisen tuntia; pavut ovat kypsiä, kun ne rikkoutuvat helposti etusormen ja peukalon välissä! Kun pata on valmis, heitä mukaan pinaatti ja kypsennä vielä kolme minuuttia, niin että pinaatti pehmenee muttei kuitenkaan kokonaan sula.

Takapakkia

Olemme kärsineet viikkokausia jonkinlaisesta nuhasta, joka täällä Madridissa tuntuu olevan kaikilla: vähän yskää, vähän vetämättömyyttä, vähän mahakipuja ja vähän sekaisin olevaa vatsaa. Minä (joka yritän välttää antibiootteja viimeiseen hengenvetoon!) jouduin syömään antibioottikuurin yskään, Iris taas on oireillut vatsallaan, muutaman kerran jopa oksentanut komeasti. Sairastelukuukauden loppuhuipennus oli 1-vuotislääkärintarkastus, jossa havaittiin että pikkuisemme paino oli laskenut kesäkuulta; lopputulos oli nyt hyytävät 7 080 kiloa / 75 cm! En todellakaan haluaisi tuijottaa pelkkiä mittoja, mutta onhan se nyt aika kurjaa, jos lapsen paino laskee: pysyisi edes samassa! Minä en enää edes ole mukana lääkärintarkastuksissa koska kyllästyin lääkärin 70-lukulaiseen imetysvastaisuuteen, mutta mies parka oli saanut kuulla kunniansa Iriksen (sormi)ruokailutottumuksista ja muusta. Sosetta vaan väkisin naamaan ja niin edelleen... Yksi hyvä vinkki lääkärillä kuitenkin oli ollut, ja sovelsimme sitä tänään menestyksekkäästi: monen aterian (Iris on tähän asti syönyt aamiaisen, välipalan, lounaan, välipalan, illallisen ja iltapuuron) sijaan kannattaisi syödä muutama kunnollinen ateria: aamiainen, lounas, välipala ja illallinen. Lapsi ei kuulemma syö, jos on odotettavissa että mahdollisesti kiinnostavampaa ruokaa tulee eteen ihan kohta joka tapauksessa. Kuulostaa vähän "routa se porsaan kotiin ajaa" -filosofialta, mutta kun Iris tänään söi illallisella spagetin ja soijamakkaran lisäksi vielä melkein kokonaisen kreikkalaisen jugurtin (niitä oikein rasvaisia), tulin siihen tulokseen, että ehkä kokeilemme ainakin hetken aikaa aterioiden vähentämistä!

Uutuuksia keittiössä: riisinuudelit!

Mopo vähän karkasi käsistä paikallisessa kiinalaissupermarketissa, kun tutustuin riisinuudeleihin ja superterveelliseen seesamiöljyyn! Siinäpäs vasta hauska ruoka Irikselle, joka on rakastunut pastaan mutta jolle en jatkuvasti haluaisi keittää spagettia -- jatkuva valkoisen vehnän syöminen on itsestänikin alkanut tuntua turhalta ja kyllästyttävältä.

Riisinuudeliwokki

1 paketillinen (n. 100 g) riisinuudeleita -- vaikka toki mitkä tahansa nuudelit käyvät!
1 munakoiso
1 purjo
1 paketti tofua
seesamiöljyä
(aikuisille lisäksi: soijakastiketta ja seesaminsiemeniä)

Freesaa öljyssä pehmeiksi purjoviipaleet & ohueksi viipaloitu (sitten jokaisen viipaleen voi jakaa vielä vaikka neljään osaan) munakoiso. Kun kasvikset ovat pehmenneet, lisää mukaan viipaloitu tofu. Keitä sillä aikaa riisinuudelit pehmeiksi ja lisää ne pätkittyinä mukaan. Heitä mausteeksi mukaan rohkeasti seesamiöljyä sekä aikuisten annoksiin soijakastiketta ja seesaminsiemeniä, jos saat niitä käsiisi. Nam!

Iris ja riisinuudeliparta

Baby-led-weaning à la española

Täällä Madridissa on joskus vaikeaa löytää sormiruokakavereita, mutta olen vastikään löytänyt iki-ihanan Cocinita de Chamberín (löytyy linkkiluettelosta), lapsille suunnatun lastentarvikekauppa-työpajakompleksin, jonka toimintaidea rakentuu ruoan ympärille. Työpajat kuulostavat ihanilta (Cocinita tarjoaa kaikenlaista aina lasten sushikerhosta Halloween-kakkutalkoisiin sekä imetystapaamisiin ja keskusteluiltoihin). Tähän mennessä kaikki näytti olevan suunnattu vähän isommille lapsille, mutta eilen mekin pääsimme vihdoin kokeilemaan "Jugamos con los alimentos" ("leikitään ruoalla") -työpajaa. Mikä mahtava sormiruokailun riemuvoitto -- tällaista todellakin saisi olla Suomessakin! Lapset saivat ensin avata silkkipussit, joista löytyi kauniita pitkulaisia leikkopapuja. Niitä sai kääriä ranteen ympärille, niistä tehtiin junia ja viiksiä. Sitten kerhon vetäjä kypsensi ne taikasauvallaan (ts. toisen silkkiliinan alla odotti kulhollinen höyrytettyjä leikkopapuja), joita lapset saivat haistella, maistella, litistää ja heitellä lorujen ja leikkien lomassa.

Iris odottelee tunnin alkamista

 

 

Mm, pavut saapuvat ja niitä saa maistaa!

 

 

 

 

 

 

 

 

...ja lopuksi pavuista tehtiin juna!

Täydellinen porkkanakakku

...on vihdoin täällä! Meillä on kiikarissa toisetkin syntymäpäiväjuhlat, jonne halusin tehdä vielä edellistäkin paremman porkkanakakun, ja olen kuormittanut koko perheen dieettiä jo viikkokausia erinäisillä versioilla kakusta. Lisähaasteen aiheuttaa pieni erillisuunimme; Espanjassa asuntoihin kuuluu harvoin kunnon sähköuunit, joita ihmiset sitten korvaavat suomalaisia paljon pienemmillä uuneilla. Tässä tähän mennessä paras ohje, joka kaiken lisäksi on kohtuullisen vähäsokerinen (sopii kohtuudella nautittuna lapsillekin) ja vegaaninen (eli ei sisällä mitään eläinkunnan tuotteita, esim. maitoa tai munaa).

Vegaaninen porkkanakakku 

3 hienoksi raastettua porkkanaa
4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl tummaa sokeria
4 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kanelia
1 rkl jauhettua inkivääriä

100 g sulaa (kasvis)margariinia
1 dl (oliivi)öljyä
3 dl soijamaitoa

kuorrutus:

1 prk maustamatonta (vegaanista) tuorejuustoa, Suomessa muistaakseni esim. Tofutti
1 dl tomusokeria
puolikkaan appelsiinin mehu

Sekoita keskenään kuivat aineet ja porkkanaraaste. Heivaa mukaan margariini, öljy ja soijamaito ja sekoita varovasti tasaiseksi (älä vatkaa liikaa, ettei taikina sitkostu). Älä panikoi, vaikka taikina on löysää. Kaada se öljyttyyn tms. vuokaan (meidän uunivuokamme on noin 20 x 30 cm ja kakku sopi siihen täydellisesti) ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarkasta kakun kypsyys ja anna viilentyä ja mehevöityä jääkaapissa mielellään jopa seuraavaan päivään saakka. Sekoita kuorrutusainekset ja kuorruta kakku. Koristele halutessasi aikuisten kakkupalat esim. saksanpähkinöillä.

Apua apua, lapseni syö pelkkää juustoa!

...tai siltä meistä ainakin välillä tuntuu. Nyt kun puuro alkaa olla passé (tosin viime päivinä Iriksen ruokahalu on ollut taas kasvamaan päin ja iltapuuroa on taas alkanut mennä paremmin), suosikkiaamiainen on pehmeä ja vähäsuolainen juusto, jota tyyppi söisi aivan kuinka paljon tahansa. Yritän laittaa pieniä "voileipiä": pehmeää maissikakkua, margariinia ja juustoa, mutta valitettavasti Iris on jo äkännyt jutun juonen, heivaa leivän lattialle ja ahmii pelkän juuston.

Take away baby!

Tulimme juuri äsken kaupungilta. Jo ennen metroon hyppäämistä kaikkien kolmen mahassa alkoi kurnia nälkä, ja mitä tekeekään silloin suurkaupungin asukas...? Nappaa mukaansa takeawayta! Takeawayn ei aina tarvitse merkitä epäterveellistä suola-rasvapläjäystä: ihana eko-kasviskioski Sojhappy on täynnä kaikenlaisia terveellisiä pikkusyötäviä, joiden pääosassa on yleensä soija tai tofu. Isälle currytofupiirakka, äidille tofusalaatti ja Irikselle... "japospaghetti" eli spagettia ja pieniä tofu-, porkkana- ja sipulikuutioita. Olen harvoin nähnyt Iriksen pistelevän mitään näin onnellisena. Myönnetään että spagettia oli höystetty (suolaisella) soijakastikkeella, ja aika öljyiseltäkin se vaikutti... no, kerrankos sitä herkutellaan!

Sormiruokailija ravintolassa, osa X

Täällä Espanjassa syödään jatkuvasti paitsi toisten luona, myös ravintoloissa. Jännitin hiukan etukäteen sitäkin, kuinka Iris, vasta vuoden täyttänyt pikku sormiruokailija, selviytyisi paikallisista ravintolaelämyksistä. Täällä ulkona syömisessä on onneksi se hyvä puoli, että lapsia on aina ja kaikkialla, ja heihin suhtaudutaan äärimmäisen ystävällisesti; monesti vielä myöhään illalla lapsia juoksentelee pitkin ravintoloiden lattioita, ja tarjoilijat hassuttelevat kärsivällisesti heidän kanssaan.

Iris on viime aikoina syönyt taas kerran huonosti, mutta kun eilen olimme ravintolassa hänen isoisänsä kanssa (syöttötuolia ei ollut ja Seat'n'sack oli jäänyt kotiin, mutta Iris oli tyytyväisenä abueliton sylissä koko ruokailun ajan), ja nirsous oli unohtunut jonnekin kauas: hän söi oma-aloitteisesti leipää, ruokalajia nimeltä "migas" (paistettuja leivänmurusia joissa on ties mitä sipuliviipaleista ja rusinoista pikku lihanpalasiin), hiukan turskaa ja jälkiruoaksi vähän jäätelöä. Varsinainen kolmen ruokalajin ateria, kiitos Espanja! Jos jotain saisin toivoa niin sitä, että ihmiset tajuaisivat karieksen tarttuvuuden (täällä perheet syövät usein yhteiseltä esimerkiksi salaattilautaselta, ja lähes kaikki aikuiset jakavat lastensa kanssa surutta haarukan, lusikan ja vaikka leipäpalankin); olen hiukan rentoutunut asian suhteen koska jatkuva nipottaminenkin tuntuu kamalalta, ja uskon että muu hyvä hammashygienia toivottavasti myös osaltaan ehkäisee kariestartuntaa... Toivotaan ainakin.

Leluja ruokapöydässä?

Olen hiukan hämmentyneenä huomannut, että melkein joka paikassa -- otantaa on kertynyt sekä Suomesta että Espanjasta! -- lapset syövät lelujen kera. Jopa oma pätevä äitini (terveisiä vain!) oli asetellut Irikselle riviin kokonaisen pehmoleluarmeijan, kun ruoka oli katettu. "Piip piip, paloautokin tulee syömään", "Oi, nallekin syö", tai yksinkertaisesti "no niin, heittele nyt näitä palikoita samalla kun yritetään vähän syödä". Olenko ihan omituinen, jos minun mielestäni lelujen paikka ei ole ruokapöydässä? Tietenkin ruokahetken pitää olla mukava ja viihdyttävä eikä ole hauskaa jos lapsi kiljuu pöydällä näkemänsä leluankan perään, mutta eikös ruokahetkessä viihdyttävää pitäisi olla seuran ja tietenkin itse ruoan? Iris on kotioloissa aina syönyt ilman leluja eikä niitä ole osattu kaivatakaan... toivottavasti en nyt tehnyt hyvälle kehitykselle karhunpalvelusta, kun testasin tämänhetkisen suosikkilelun, kuvia sisältävän palikkakokoelman, suosiota allaolevaa kuvaa varten...

Perheateria

Kuten kaikki varmaan arvaavat, Espanjassa viikonloput ovat täynnä pitkiä, meluisia perheaterioita ja mamman tekemää kotiruokaa. Nyt kun Iris yksi vuotta täytettyään syö periaatteessa "kaikkea" emmekä enää raahaa mukanamme erillisiä suolattomia juttuja tai sopivaksi leikattuja hedelmätikkuja ynnä muuta, hän istui pöydässä muiden mukana kuin vanha tekijä. Vähän jännitin kuinka kaikki sujuu, mutta kun espanjalainen isoäiti oli ostanut vielä Iriksen tutun Antilop-syöttötuolin, lounas maistui oikein hyvin.

...Iris herkuttelemassa leivällä ja pohjoisespanjalaisella fabada-papupadalla!

Ihana agavesiirappi

Olen viime päivinä tutustunut agavesiirappiin! Agave on kaktuksenkaltainen kasvi, ja agave siitä puristettua fruktoosityyppistä siirappia, jossa on alhainen glykeeminen indeksi (eli verensokeri nousee hitaammin ja tasaisemmin kuin tavallisen valkoisen sokerin tapauksessa) ja joka näyttää olevan hiukan parempaa hampaille kuin nuo kaikkein valkoisimmat sokerit. Googlailun perusteella agavea joko ylistetään tai puolestaan haukutaan (ilmeisesti fruktoosin nauttiminen suurina annoksina voi olla vaarallista, mutta kukapa nyt kilokaupalla haluaisi syödä yhtään mitään makeutusainetta...)

Kuten varmaankin kaikki pikkulapset, Iris rakastaa kaikkea makeaa... ja varsinkin täällä Espanjassa olen saanut tottua siihen, että kaikenlaisia sokeroituja herkkuja on tyrkyllä jatkuvasti, eikä ihan kaikesta voi aina lasta kieltääkään. Kotona bongasin yhtäkkiä agavesiirapin hyllyltä ja keksin ensinnäkin sekoittaa sitä maustamattomaan rahkaan ja toiseksi leipoa seuraavanlaisia keksejä! Sopii sormiruokailijoiden lisäksi myös monenlaisille allergikoille, jopa keliaakikoille, jos he syövät kauraa.

Sokerittomat & vehnättömät & gluteenittomat keksit

2 kananmunaa
5 rkl agavesiirappia (tai 6 rlk tummaa sokeria)
50 g kookoshiutaleita
1 tl kanelia
(1 tl inkivääriä)
1 tl ruokasoodaa
100 g kaurahiutaleita


Sekoita kananmunat ja siirappi/sokeri vaahdoksi esim. tehosekoittimella tai sähkövatkaimella. Lisää joukkoon mausteet, kookoshiutaleet, ruokasooda ja lopulta kaurahiutaleet. Muotoile leivinpaperille keksejä ja paista 180 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes keksit näyttävät kauniin kypsiltä.

Synttärit, vol II

Iris täytti vuoden jo elokuussa, mutta nyt kun tulimme tänne Espanjaan, täytyi merkkipäivää tietenkin juhlia vielä paikallisten (vauva)kavereiden kanssa. Vaan mitä tarjota laumalle yksi-kaksivuotiaita lapsia? Meillä oli:

- suolattomia maissi-spelttipallukoita
- sokerittomia lasten täysjyväkeksejä (Suomen vastineita ovat esimerkiksi Småfolkin ABC-keksit tai Muumi-keksit)
- tavallista leipää
- grissinejä (juuri niitä Iriksen suosikkeja...)
- banaaneita
- täysmehuja
- tofutikkuja, porkkanatikkuja ja kurkkutikkuja (moni espanjalaisista tutuistani noudattaa huippumuodikasta Dukanin dieettiä, joten tässä oli ajateltu heitä)
- sekä hännänhuippuna porkkanakakku, jossa oli vain vähäsen tummaa sokeria.

Eli vielä kerran: cumpleaños feliz!

Puurokieltäymys

Kun vielä olimme Suomessa, Iris ahmi joka ilta puuronsa vikkelästi ja silminnähden tyytyväisenä. En tiedä onko syynä se että täällä pakastimessa ei ole mustikoita, joita voisi heitellä joukkoon... mutta puuro ei kertakaikkiaan enää uppoa, ei. Emme yleensä tyrkytä Irikselle yhtään mitään - jos kiirettä mihinkään ei ole, hän saa jopa työntää lusikkaa itse suuhunsa sotkusta huolimatta - joten tämä (kylläkin osittain lavastettu) kuva kertoo kaikkien osapuolten epätoivosta. Olen kaikkien näiden kuukausien aikana oppinut olemaan stressaamatta syömättömyydestä, mutta jos kiinni nipistetty suu liittyy nimenomaan iltapalaan, tietää se yleensä hiukan rikkinäistä yötä ja kiihkeää rinnalla käyntiä. Huokaus... Jos vielä viikonkin päästä näyttää siltä ettei puuro kertakaikkiaan mene alas, täytyy varmaan alkaa tarjota iltapalaksi jotakin takuuvarmoja herkkuja: tällä hetkellä Iris esimerkiksi söisi vaikka tuhat grissiniä, joita täällä on tarjotaan aina ravintoloissa.