Huh hei pitkästä aikaa!

...ja pahoittelut radiohiljaisuudesta! Espanjan viimeinen viikko meni elämäni kamalimman taudin merkeissä (ruokamyrkytys? auringonpistos? vatsatauti?) - kukaan muu ei onneksi saanut tartuntaa, mutta itse ei tehnyt mieli edes syödä, saati sitten bloggata ruoasta. Nyt olen taas elävien kirjoissa ja lisäksi olemme raikkaan viileässä Helsingissä - ihanaa melkein neljänkymmenen asteen helteen (ja kuumeen!) jälkeen!

Tänään oli sadepäivä, joten mielemme teki jotain ravitsevaa ja maistuvaa. Löysin kaapista härkäpapurouhetta, joten tekaisin nopean ja yllättävän hyvän pastakastikkeen, joka muuten muistutti erehdyttävän paljon jauhelihakastiketta. Ostin oman pakettini tästä ihanasta helsinkiläispuodista, mutta kuvittelisin että nykyisellään terveellistä ja kotimaista härkäpapurouhetta saa jo isoimmista ruokakaupoista. Ja ellei sattuisi saamaan, härkäpapurouheen voi huoletta korvata soijarouheella.

Härkäpapurouhekastike

3 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 tlk tomaattimurskaa
2 dl härkäpapurouhetta
2,5 dl vettä

Silppua sipulit ja kuullota ne öljyssä pehmeiksi. Lisää sitten sekaan härkäpapurouhe ja pyörittele hetki. Lisää lopulta (kiehuva) vesi ja tomaattimurska. Kiehuta kannen alla hiljakseen vartin verran ja sekoittele usein, sillä seos palaa yllättävän helposti pohjaan. Mausta makusi mukaan esim. oreganolla tai pippurilla ja tarjoa pastan kanssa.

Pasta oli niin hyvää, että sitä oli syötävä kaksin käsin.

Myslivauva

Ihanista ihanin Alaran mysli on niin kallista, että teen usein myös erilaisia kotimyslejä lähinnä Kemikaalicocktailin klassikko-ohjeella. Ohjeessa makeutuksena käytetään hunajaa joten en ole (vieläkään, vaikka nyt toki jo voisi) tarjoillut sitä Irikselle; nyt kuitenkin keksin hauskan kiertotien taas kerran agavesiirappia käyttäen (myös kotoisa koivusokeri käy, tai toki myslin voi halutessaan jättää täysin makeuttamattomaksikin). Tällaisena tämä käy naposteltavaksi jo heti vaikka kuusikuukautisesta, ja kuvittelisin että pinsettiotetta opetteleva tykkää tavoitella suuhunsa rapsakoita kaurahiutaleita ja rusinoita. Nyt jo mielellän lusikalla syövä Iris, 1 v 9 kk, tykkää syödä tätä kiinteän jugurtin (esim. ns. "partaäijä") seurana.

Lapsille sopiva mysli (yksi pellillinen)

10 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl sesaminsiemeniä
1 dl oliiviöljyä tai muuta hyvää ruokaöljyä
1/2 dl agavesiirappia tai koivusokeria
1 dl rusinoita

Sekoita kaurahiutaleet ja siemenet. Kuumenna öljy ja agavesiirappi tai koivusokeri kattilassa, mutta älä anna kuumentua kiehumispisteeseen. Lisää kattilaan kaura-siemensekoitus ja sekoita tasaiseksi. Levitä sen jälkeen seos uunipellille ja paahda 175-200 asteessa noin vartti. Kääntele lastalla ettei mysli pala. Kun se on jäähtynyt kunnolla, lisää rusinat ja laita esimerkiksi lasipurkkiin. Noora laittaa mysliinsä myös muita kuivattuja hedelmänpalasia, kannattaa antaa mielikuvituksen lentää!

Munakoiso revisited

Munakoiso on yksi lempivihanneksistani, ja olen monta kertaa surrut sitä, että sitä ei muka voi tarjota lapselle, koska se ehdottomasti pitää itkettää (eli suolata ja sitten, kun kitkerät nesteet ovat nousseet pintaan noin puolen tunnin päästä, huuhdella ja kuivata) ennen paistamista. Päätin kokeilla onneani ja jättää itketyksen väliin, ja kappas! Lopputulos oli oikein mainio. Munakoisot imaisivat itseensä vain aivan mielettömästi öljyä, mutta toisaalta jos lapsi on laiheliini ja öljy hyvää, lopputulos on mainio. Reilu valkosipulin käyttö myös korvaa kivalla tavalla suolan.


Munakoisopasta


2 munakoisoa (kiinteät ja kiiltävät ovat yleensä parhaita)
2 sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
3 tomaattia
 1/2-1 dl hyvää oliiviöljyä

Silppua sipuli sekä valkosipuli ja pilko munakoiso kohtuulllisen pieniksi lohkoiksi. Kuullota näitä öljyssä melko kuumalla pannulla ja lisää öljyä, jos munakoiso näyttää imaisevan sen ja palavan kiinni. Kun kaikki on pehmeää, lisää lohkotut tomaatit ja odottele, kunnes tomaatit ovat hajonneet murskamaiseksi. Hauduttele vielä sen aikaa kun keität esimerkiksi pastaa kaveriksi. 

Iris ei koskaan aikaisemmin ollut maistanut munakoisoa, ja nyt kun hänellä on orastava kyselykausi meneillään, hän hoki koko ruokailun ajan: "kuka?"

Pikkuveljen piirakka

Olimme ennen Espanjaan saapumista lyhyellä Tampereen-vierailulla! Veljeni (joka on ammatiltaan kokki!) oli laittanut piknikille aivan uskomattoman hyvää tofupiirakkaa, jonka arvioin sopivan hyvin ihan sormiruokataipaleen alkuunkin (palkokasveja, joista siis tofukin on tehty, saa neuvolan ohjeiden mukaan aloitella vasta kahdeksan kuukauden iässä, mutta muuten piirakan reunaa voi maistella vaikka jo piknikillä oleva puolivuotias) - joten ruinasin tietenkin ohjeen tänne. Mahtava piknikeväs kuumiin kesäpäiviin!


Tofupiirakka

Pohja
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
200 g sinistä keijua (suolaa vain 0,7%!)
loraus soijakermaa

Täyte
500 g tofua kuutioituna ja marinoituna
1 sipuli
1 paprika
mausteita

Pinnalle
loput soijakermasta
korppujauhoja (yritä etsiä mahdollisimman vähäsuolainen versio)

1. Laita tofu sopivan kokoisiksi paloiksi edellisenä päivänä ja laita se marinoitumaan yön yli öljyyn ja intialaisia mausteita (kumina, curry, jeera, valkosipuli, korianteri) sisältävään seokseen. Myös joku fetamaisuuteen pyrkivä marinadi sopii hyvin (etikka-oregano-basilika jne.).

2. Pohjataikinan teko: sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi rasva joukkoon niin että taikinasta tulee murumaista. Lisää lopuksi soijakermaa niin että taikina muuttuu tahnamaiseksi. Voitele vuoka ja levitä taikina vuokaan.

3. Täytteen valmistus: Leikkaa sipuli ja paprika pieniksi paloiksi. Heitä sipuli ja paprika kuumalle pannulle ja kuullota. Lisää tofu ja paista kypsäksi. Maista ja mausta esim. pippurilla. Levitä täyte vuokaan ja lisää soijakerma sekä korppujauhot päälle.

4. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 25 minuuttia. Jos pohja jää kovin paksuksi sitä voi myös esipaistaa 5 minuuttia.

5. Anna valmistuttua vetäytyä folion alla. Parhaimmillaan kylmäksi tarjoiltuna.

Sokeriton ja vehnätön herkkutorttu

Espanjassa on aina (päiväkodeista kouluihin, ravintoloista perhelounaisiin) kaikkialla tarjolla jälkiruokaa! Kun ollaan perheen piirissä, ihmiset tyytyvät usein hedelmiin, jotka ovatkin ihania ja halpoja, tai jugurttiin, johon usein hulautetaan päälle hiukan hunajaa. Viikonlopun koittaessa kotiolossakin siirrytään herkuttelemaan tuhdimmin. Vastustin tänään lähileipomon kutsua ja loihdin tällaisen sokerittoman ja vehnättömän (vieläpä mustikkatäytteisen, kun sattui löytymään mustikkahilloa kaapista)! Testiraati moitti tätä ehkä hiukan kuivakaksi, mutta avitimme asiaa pienellä jäätelönokareella... ja ilman jäätelöä tämä on jo alle yksivuotiaalle sopiva terveysherkku!

Sokeriton ja vehnätön herkkutorttu

250 g kauraleseitä
250 g maustamatonta jugurttia
2 kananmunaa 
3 rkl agavesiirappia
2 rkl maizenaa
1 rkl kuivahiivaa
puolikkaan sitruunan raastettu kuori (pese sitruuna hyvin tai kaikkein mieluiten käytä luomusittistä)
purkki (sokeritonta) hilloa tai sopiva määrä pakastemarjoja

Vatkaa kevyesti jugurtti ja kananmunat yhteen. Lisää niiden joukkoon agavesiirappi. Sekoita mukaan kauraleseet ja raastettu sitruunankuori. Sekoita maizena ja hiiva keskenään ja lisää nekin taikinaan. Levitä puolet taikinasta voideltuun piirakkavuokaan. Levitä hillo/marjat päälle. Painele sitten päälle vielä loppu taikina. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia. Jäähdytä kunnolla ja nauti vaikka jäätelön kanssa!

Hyytelöntuhoajaiset

Suomessakinhan järjestetään kai kaikenlaisia vauvojen sosemaalauksia ja muita, mutta olin tänään Iriksen kanssa hauskassa extreme-jutussa (joka liippasi syömistäkin) että sen voisi kyllä myös kotiuttaa Suomeen. Ihanan madridilaisen Cocinita de Chamberín kerhoissa lapset saavat tutustua ruokaan kaikilla aisteillaan: ideana onkin että sitä sorkitaan, sille laulellaan ja sitä maistellaan, tarvittaessa sillä saa sotkeakin. Olen joskus aikaisemmin kertonut pavuilla leikkimisestä, mutta tänään leikittiin hyytelöllä... Ohjaaja puhui paljon siitä että ihmisillä on luontaisesti juuri tällainen, ööh... hyvin läheinen suhde ruokaan: lapsena sitä halutaan koskea sormilla ja työntää joka paikkaan, ja aikuisena sen ääressä ollaan perheen ja ystävien kanssa. Tätä yhteyttä ei saisi hänen mukaansa katkaista alkuunsa pelkkiä soseita kliinisesti suoraan suuhun syöttämällä. Hiukan ehkä yksinkertaistavaa logiikkaa, mutta olihan tuossa vähän sormiruokafilosofiaakin takana!

Ensin laulellaan.

Sitten maistellaan.

Lopuksi on kaaos irti.

Terveiset kuumasta Madridista!

Olemme taas saapuneet tänne toiseen kotiin! Bloggaan lisää ruokajuttuja, kunhan sukulaistentapaamisputki loppuu (ja emme enää syö päivän jokaista ateriaa ravintolassa heidän kanssaan...)!