Kasvamista vai lihotusta?

Terveisiä taas kerran vaa’alta. Kuten monet ehkä muistavat, Iris on ollut aina hyvin pieni ja hentoinen ja vielä kasvanutkin hyvin vaatimattomaan tahtiin. Hän syntyi alle kolmekiloisena, eikä vielä nyt tasan kahden vuoden iässä ole ylittänyt edes kymmenen kilon haamurajaa. Hän on äärimmäisen vilkas ja energinen lapsi, suoranainen ikiliikkuja, joka ei juuri koskaan sairastele (kopkop) ja ainakin neuvolan perusverenkuvien mukaan täysin terve.

Maitovauva-aikana neuvolassa tyydyttiin vielä hitaaseen kasvuun, varmistettiin vain että vauvalla on vapaa pääsy rinnalle ja hyvä imuote. Kiinteiden alettua painostusta sen sijaan alkoi olla enemmän: kai se nyt varmasti syö näin ja näin paljon sitä ja sitä. Yleensä määrät ilmoitettiin purkeissa, joihin Iris ei koskaan ole koskenutkaan, ja sormiruokailua pidettiin hiukan neuvolatädistä riippuen hassuna haihatteluna, joka olisi ainakin osittain kannattanut vaihtaa ihan kunnon syöttämiseen. Olemme pitäneet reippaasti päämme ja antaneet Iriksen sormiruokailla, toki toisinaan houkutellen ja kannustaen ja sivusta avustaen. Ongelma on lähinnä ollut se, että Iriksellä ei juuri koskaan ole ollut tyylinä syödä napaansa täyteen: kaikkea maistellaan vähän ja herkkuruokia jopa monen lusikallisen verran, mutta yleensä annokset jäävät todella hiirenannoksiksi, vaikka mitä tekisi. Usein sosiaalisissa tilanteissa kaikenlainen sählääminen on myös todella paljon kiinnostavampaa kuin syöminen, ja lautasella oleva ruoka jää lapsipuolen asemaan, kun pitää kiskoa jonkun sukulaisen partaa tai flirttailla isovanhemmille.

Nyt olemme ajautuneet siihen pisteeseen, että Iris on tipahtanut käytännössä kokonaan painokäyriltä (pituus sen sijaan on aina kasvanut hyvin ja tasaisesti), ja saimme lähetteen ravitsemusterapeutille. Olemme nyt Espanjassa joten ensimmäinen tapaaminen venyy marraskuulle saakka, mutta vähän ehdimme jo keskustella puhelimessa, ja sain ”hyviä vinkkejä” joista useampaa olen toki soveltanut jo kauan: joka ainoaan ruokaan öljytilkka, leivälle reippaasti margariinia, mahdollisimman rasvaista maitoa juomaksi ja kermaa sinne tänne, paljon juustoa. Hedelmät ovat parempia kuin vihannekset, jos on pakko valita (ja avokado ja banaani erityisen hyviä). Pähkinät ovat hyviä, kunhan tukehtumisvaaran sulkee pois (esim. cashewpähkinöitä voi liottaa vedessä.) Herkkuja voi toisinaan syödä, varsinkin jäätelöä ja suklaata (olemme ostaneet Irikselle fruktoosilla makeutettua valkoista suklaata, jota hän saa käytännössä joka päivä pari palaa). Eläinproteiinista terapeutilla ei ollut paljoakaan sanottavaa – hän oli suunnilleen sitä mieltä, että kasvisproteiini imeytyy yhtä tehokkaasti kuin eläinproteiinikin. Kysyin asiaa lähinnä siksi, että Iris syö kotona lähinnä kasvisruokaa. 

Poskien aavistuksenomainen pullistuminen kertoo että tämä ”ihmedieetti” on ehkä hiukan tehonnut, mutta silti olen tullut ajatelleeksi, teenkö sittenkin lapselleni karhunpalveluksen. Iriksen ruokavaliohan on kuin suoraan se, jota Suomessa on vuosia yritetty kitkeä pois! Jos hänen pikku kroppansa ei vielä tässä vaiheessa vaadi rasvaa ja herkkuja, onko sitä ihan pakko totuttaa ruokavalioon, jota luultavasti yksikään terveyden asiantuntija ei oikeasti pitäisi terveellisenä. Syvä huokaus. Tässä(kin) ajatus sormiruokailusta tuo hiukan lohtua: ehkä lapsi tosiaan ottaa sen minkä tarvitsee - ja vaihtaa hedelmään, jos muut vaihtoehdot alkavat kohottaa kolesterolia liikaa.

Välipala: leipätikkujen dippaus margariiniin, avokadoa, pähkinöitä ja täysmaitoa.

ppst. Se aivoissani kytenyt ajatus jäi vielä muotoilematta, että eiväthän ne käyrätkään ole taivaasta tipahtaneet: ne luodaan keskiarvojen perusteella, ja jos esim. lasten keskimääräinen paino kasvaa jatkuvasti niin kuin viime vuosina on tapahtunut, eri vuosikymmeninä samankokoinen lapsi näyttää vuosien mittaan käyrillä yhä pienemmältä. Voisiko myös ajatella, että jos lapsia jatkuvasti aktiivisesti syötetään (kenties yli tarpeidensa, jos asiaa katsoo sormiruokavinkkelistä) myös käyrät heijastavat tällaista hiukan yli tarpeiden syömistä. Geenitkin selvästi vaikuttavat, koska täällä Espanjassa Iris on hennosta ruumiinrakenteestaan huolimatta ihan "käyrillä". Maailmanlaajuisilla WHO:n käyrillä (joilla on mukana Suomeen verrattuna suhteessa huomattavan paljon pitkään imetettyjä lapsia) Iris taas on, ellei nyt keskiverto, niin ainakin melkein.