tiistai 14. helmikuuta 2012

Pinaattipannukakku

Olen jo kauan halunnut kokeilla ruokaisaa suolaisen pannukakun ohjetta. Kehittelin tänään vieraita varten pinaattifetapannukakkuohjeen, josta tulikin suuri menestys. Jätin Iriksen nurkkauksesta fetan pois, mutta muuten ohje sopii yli yksivuotiaille ihan mainiosti. Sitä pienemmillehän pinaattia ei suositella, koska se sitältää oksaalihappoa, joka sitoo kalsiumia ja vaikeuttaa raudan imeytymistä. Toinen yleinen huoli on se, että pinaatissa on nitraattia, mutta jos käyttää ei-tuoretta pinaattia (kuten tässä ohjeessa) sitä ongelmaa ei ole.

Pinaatti(feta)pannukakku (koko pellillinen)

5 dl maitoa
1 dl vettä
5 dl jauhoja (esim. 3 dl vehnäjauhoja ja 2 dl joitakin muita, vaikkapa speltti- tai ohrajauhoja)
4 kananmunaa
pakastepussillinen murskattua pinaattia
paketti fetaa

Vispaa yhteen nesteet ja jauhot ja anna turvota hetken aikaa. Sekoita sitten joukkoon kananmunat ja sulanut pinaatti. Peitä syvä uunipelti huolellisesti leivinpaperilla, jottei juokseva taikina valu pohjalle. Kaada taikina vuokaan ja ripottele feta päälle (jätä halutessasi lapsukaiselle pieni juustoton nurkkaus). Paista 250 asteessa noin puoli tuntia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti