Perunoiden uusi tuleminen

Äitini valitteli tässä taannoin, että minä (ja laajasti koko oma sukupolveni) ei käytä enää perunaa. Ja totta onkin, että useimpina kiireisinä arkipäivinä paljon "helpommat" pastat, ohrat ja couscousit ajavat perunan ohi, vaikka peruna on ihan kelpo ruokaa -- ja useimmiten vielä halpaa lähiruokaakin. Tein viikonloppuna soijapyöryköitä suunnilleen tämän ohjeen mukaan ja olin ylpeä itsestäni, kun pilkoin niiden kaveriksi näin komean vuoallisen uuniranskalaisia: ei lisäaineita, ei suolaa (aikuisille mukaan voi toki laittaa pikku ripauksen), rasvana vain terveellistä oliiviöljyä!

Maailman helpommat uuniranskalaiset

n. kilo kiinteitä perunoita
3 pieneksi hienonnettua valkosipulinkynttä
n. 1/2-1 dl oliiviöljyä

Pese perunat ja suikaloi ne kuorineen ranskalaisia muistuttaviksi tikuiksi. Huuhtele tikut tämän jälkeen vedellä (erittäin tärkeä työvaihe joka liittyy jotenkin perunoissa olevaan tärkkelykseen) ja kuivaa. Laita perunat vuokaan yhdessä valkosipulinkynsien kanssa ja lorauta mukaan oliiviöljyä. Kypsennä 225 asteessa noin 25 minuuttia, tai kunnes perunat ovat valmiin näköisiä.

Herkkuja!

Moni lukija on pyytänyt herkkureseptejä, joten täältä pesee! Kehittelin viikonlopuksi täysin sokerittoman kakun, joka onnistui vaikuttamaan täysin tavalliselta omena-rahkakakulta, ei miltään dieettihumputukselta, josta on jätetty kaikki maku pois. Monissa keinotekoisissa makeutusaineissa (ensimmäisinä tulevat mieleen aspartaami ja asesulfaami K) myös on niin paljon haitallisia aineita ja ne ovat jopa huonoja hampaille, että kannattaa ehdottomasti suosia luonnon omia makeuttajia, esimerkiksi hunajaa ja erilaisia siirappeja!

Sokeriton omena-rahkapiirakka

pohja:
125 g sulatettua margariinia
1 dl maitorahkaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte: 
3-4 omenaa lohkoina (jos ovat kotimaisia/luomuja, kuorineen)
2-3 dl rahkaa
1 kananmuna
2 rkl hunajaa
2-3 rkl agavesiirappia

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja taputtele pyöreään vuokaan (minä unohdin kokonaan voidella vuoan, mutta kakku irtosi siitä oikein mainiosti, vaikka käytin keraamista vuokaa). Pistele pohja haarukalla ja ripottele pohjalle omenalohkot. Sekoita rahka+muna+hunaja ja agavesiirappi ja levitä omenalohkojen päälle. Paistele 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. Jos pinta näyttää tummenevan, siirrä kakku alemmaksi tai peitä pinta foliolla. 

Iris on saanut tarpeekseen mustikoista ja auringonkukan siemenistä ja siirtyy herkuttelemaan kakkupalalla.

Viikonlopun couscoussalaatti

Onpas tullut harvinaisen pitkä päivityskatkos! Vanhan koneen kovalevy harmillisesti poksahti, mistä on ollut melkoisesti päänvaivaa... mutta lopputuloksena on nyt se, että alla on uusi kiva kone!

Päätin tänään tehdä lämpimän couscoussalaatin vanhalla suosikkireseptilläni, joka perustuu eräissä bileissä kauan sitten syötyyn herkkuun. Tämä on täysin vauvaystävällistä ruokaa, kunhan aurinkokuivatut tomaatit lisää vasta lopuksi aikuisten annoksiin! Iris herkutteli oikein olan takaa, tosin mietin monta kertaa ruokailun aikana, että olisin voinut imuroida ruoan jälkeen, en ennen ruokaa.

Couscoussalaatti

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 paprikaa (mielellään erivärisiä)
rasiallinen kirsikkatomaatteja 
puolikas kurkku 
tölkki huuhdeltuja papuja (voi jättää poiskin, olen itse vain suuri papufani)
 puolikas ruukku persiljaa
3 dl couscousia (mielellään tummaa)
3 dl kiehuvaa vettä
puolikkaan sitruunan mehu
oliiviöljyä
(aikuisten annoksiin pari ruokalusikallista aurinkokuivattuja tomaattikuutioita)


Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppu öljyssä kasarissa. Kun sipuli on läpikuultavaa, lisää paprikakuutiot mukaan ja pyörittele vielä hetki. Käännä sitten levy nollalle ja lisää couscous sekä kiehuva vesi. Kun vesi on imeytynyt couscousiin, lisää pieneksi kuutioitu kurkku, kirsikkatomaatit (mielellään puolikkaina) sekä pavut. Sekoita. Hienonna persilja mahdollisimman pieneksi silpuksi ja lisää vielä se salaattiin yhdessä sitruunamehun ja oliiviöljyhulauksen kanssa. Lisää aikuisten annoksiin aurinkokuivattu tomaatti (joka on niin suolaista, ettei suolaa tarvita). Mm!

Ensin syötiin hienosti lusikalla.

...ja lopuksi käyttöön otettiin vanha kunnon sormitekniikka.

Hyvää pikaruokaa

Tämä viikonloppu on taas ollut yhtä hulinaa, joten piti turvautua kaikkien pikaruokien äitiin: hampurilaisiin! Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että hampurilaiset ovat ihan kunnon ruokaa, jos ne vaan kokoaa oikein ja välttää ylimääräistä rasvaa ja suolaa. Tässä Iriksen ensimmäinen hamppari:

2 pientä palaa leipää (meillä sattui olemaan tätä)
1 juustoviipale
hiukan tomaattipyrettä/tomaattikastiketta/vähäsuolaista ketsuppia
salaatinlehti
viipaloituja kirsikkatomaatteja ja sipulia ohuina suikaleina 
pari ohutta tofuviipaletta (esim. tämä Alpron tofu on täysin suolatonta, mutta itse olen täysin koukussa tähän kylmäsavutofuun)

Kokoa hampurilaiseksi ja herkuttele koko perheen voimin!

Vuoden mutsi!

Leo Stranius haastoi minut Vuoden mutsi -kilpailuun, ja kehotankin kaikkia lukijoitani tutustumaan hänen hauskaan blogiinsa, jossa vauvaelämää käsitellään ekonäkökulmasta -- ja jossa kirjoittajana on kerrankin isä!

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun saan kiukkuisen, väsyneen ja lopulta lisäksi hikisen ja riehaantuneen lapsen rauhoittumaan unille. 

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on hirvittävän monen roolin yhdistäminen: kärsivällinen hauskoja juttuja keksivä äiti, kiva puoliso, hyvä ystävä, kunnon äitiyslomalainen, työelämän syrjässä kiinni pysyttelevä nuori nainen... aargh!

3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän katsoo luottavaisesti silmiin ja antaa märän pusun.

4. Kello 12 yöllä olen yleensä netissä roikkumassa, jonkun työkuvion kimpussa, miettimässä seuraavan päivän touhuja, bloggaamassa... en koskaan nukkumassa vielä, vaikka pitäisi!

5. Kello 8 aamulla olen yleensä vielä onnellisesti unten mailla.

6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että olen pahoillani siitä etten aina luota siihen että osaat pukea Irikselle kaikki tarvittavat välikerrokset/muistat antaa D-vitamiinitipat/tajuat pakata hoitoreppuun lisää vaippoja ilman minun mahtavaa apuani...

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että nostan hattua sille, että jaksoit huoltaa, vaatettaa, vaipattaa, syöttää ja kasvattaa kaikki meidät neljä (kun nyt itse huomaan olevani välillä ihan kuitti yhdenkin kanssa)!

8. Viimeksi kiroilin, kun astuin legon päälle. Miten paljon voikaan sattua niin mitätön muovinpalanen!

9. En ole koskaan osannut vain tuijotella kattoon ja relata. Tämä on kyllä to do -listallani ;)

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on ratsastaminen, elokuvissa käyminen sekä pitkät hyvän punaviinin ja ystävien seurassa vietetyt illat.


Heitän puolestani haasteen Appelsiinimyssy ja mansikkapöksy -blogille, jonka pitäjä toivottavasti vielä raskauden viime metreillä jaksaa vastata! :)

Miksi sormiruokailu?

Iris on nyt jo puolitoistavuotias. Moni lapsi on jo tässä vaiheessa siirtynyt täysin tai melkein muun perheen ruokavalioon (moni ei kylläkään ole, luin juuri tutkimuksen jossa todettiin että monissa perheissä juututaan kahden vuoden rajamaille asti, ja esimerkiksi suuresti arvostamani HIPPin ruokien karkeimmat ruoat on suunnattu yli puolentoista vuoden ikäisille) – tai ainakin neuvolan ohjeiden mukaan pitäisi. Monet olettavatkin nyt, että sormiruokavaihe on jotenkin meidän kohdaltamme ”ohi” (väärässä ovat, kirjaimellisestihan baby-led weaning tarkoittaa lapsentahtista äidinmaidosta vierottautumista, ja se meillä on vielä kesken) ja kyselevät että mitä siitä lopulta kostui. Tässä infoa sekä sormiruokailua harkitseville, sitä jo harrastaville tai muille kiinnostuneille!

Motorinen kehitys. On ollut ilo seurata, kuinka avokadosuikaleita satunnaisesti ympäri kasvojaan tökkivästä lapsesta on tullut näppärä epeli, joka nappailee yhden mustikan sieltä, toisen täältä ja osaa käyttää sekä haarukkaa että lusikkaa. Hyvä motoriikka on auttanut myös muuta kehitystä. (Iris esimerkiksi hienosti availee vetoketjuja, tarttuu kynään ja piirtää, etsii sohvan alta pudonneen nuppineulan -- ja useimmiten tuo sen kiltisti meille!) Hän on myös valtavan antelias ruokiensa suhteen ja jatkuvasti ruokkii muita, niin lelujaan kuin meitä vanhempia. 

 Suun kehitys. Sormiruokaillessa lapsi itse aktiivisesti vie ruoan suuhun ja alkaa alusta lähtien ”hienontaa sitä” ikenillään ja myöhemmin hampaillaan. Kannattaa aloittaa jostakin niin pehmeästä (avokado, banaani, keitetyt vihannekset, jne.) että jonkinlainen hienontaminen varmasti onnistuu. Kun lapsi noin puolivuotiaasta aukoo ja sulkee leukaansa useamman kerran päivästä, hänen suunsa, kielensä, poskiensa ja leukansa lihakset tekevät paljon enemmän työtä kuin sen klassisen Piltti-vauvan, joka vain avaa suunsa ja nielee. Tämä johtaa siihen (ihan tutkimustenkin mukaan) että sormiruokailevien lasten suun motoriikka on parempaa, ja he oppivat helpommin hallitsemaan suunsa liikkeitä esimerkiksi puhetta opetellessa. Tästäkin on merkkejä Iriksessä, joka osaa jo monenmonta sanaa kummallakin äidinkielellään!

Itsenäisyys. Sormiruokailun perimmäinen idea on se, että lapsi syö omaan tahtiinsa muiden kanssa, pakottamatta ja maanittelematta, oman tarpeensa ja halunsa mukaan. BLW:n filosofian mukaisesti näin kasvaa lapsia, joilla on syömisen suhteen hyvä itseluottamus ja erityisesti hyvä itsetuntemus: heille kehittyy koko elämänmittainen tietoisuus siitä, mitä juuri he tarvitsevat ja mitä juuri heidän tekee mieli. Monet ovat sitä mieltä, että näin vältetään sekä ylipaino-ongelmat sekä syömishäiriöt ja ollaan tukemassa tervettä suhtautumista ruokaan.

Reippaus ja ennakkoluulottomuus.Okei, okei, myönnän heti että Iris joskus sylkee suustaan uusia, kummallisen makuisia tai mielestään pahanmakuisia ruokia (esim. rahkaa hän jostain syystä vihaa yli kaiken). Mutta niin me aikuisetkin varmaan tekisimme, ellei se olisi sosiaalisesti kiellettyä. Useimmiten Iris maistaa mielellään hiukan kaikkea uutta, ja jo parin perusteellisen ja kaikki aistit käsittävän tutkimuskerran jälkeen hän on valmis syömään monenlaista eksoottistakin ruokaa -- mausteisia kastikkeita, miso-keittoa, sieniä, mozzarellaa, marinoituja papuja.

Stressittömyys vanhemmille. Viimeisenä vaan ei vähäisempänä: sen sijaan että olisin stressannut ruokien soseuttamisen ja/tai valmisruokapurkkien lisäaineiden kanssa, olen syönyt samaa ruokaa kuin aina ennenkin ja katsellut tyytyväisenä tyttäreni syövän samaa. Toisinaan meillä on toki ollut satunnainen hedelmäsosepurkki matkaeväänä (ja toisinaan syön niitä itsekin vähän samaan tapaan kuin monet teini-ikäiset!) mutta katson aina, että tavara on mahdollisimman aitoa (ts. ei lisättyä hedelmäsokeria, riisitärkkelystä, askorbiinihappoa tai mitään muutakaan). Ravintolassa ei koskaan ole tarvinnut miettiä, onko siellä mitään lapsille sopivaa (tai stressata sopivia eväitä) kun on voinut tilata lapselle käytännössä mitä tahansa, mutta ilman suolaa.