maanantai 10. joulukuuta 2012

Pizzaa!

Yllätyin kun huomasin että tacovalmistaja Santa Marialta saa nyt pizzapohjia. Hassu juttu, meillä on nimittäin aina käytetty ihan tavalliset tähteeksi jääneet tortillapohjat kotoisten pizzojen pohjiksi, ja aina on tullut hyvää. En sitten tiedä miten nämä erityispizzapohjat parantavat asiaa - kertokaa, jos joku on kokeillut!!

Meidän pizzoihimme tuli tällä kertaa sipulia, paprikaa, oliivia (ei Irikselle), ihan ohuita tofuviipaleita, kirsikkatomaatteja sekä tietenkin tomaattikastiketta & juustoraastetta. Ainekset vain tortillapohjien päälle, ja paisto 200 asteessa noin 8 minuuttia. Ihana illallinen! Tällä kertaa pieni pizzakokki otettiin alusta lähtien mukaan, ja hän tykkäsi melkein enemmän syödä täytteitä ennen uuniinlaittoa kuin sen jälkeen.



ps. kauppojen valmistortillat eivät todellakaan ole mitään ihan lisäaineetonta kamaa, ja lisäksi ne ovat voimakassuolaisia! Olen pari kertaa ahkeroinut tortilloja itsekin mm. tällä ohjeella, ja oikein hyviä on tullut (tuo öljyttömällä pannulla paistaminen on ihan must!). Taikinan kaulitseminen käy todellakin käsivarsitreenistä, mutta lopputulos on aina miellyttänyt.

torstai 6. joulukuuta 2012

Huippuhyvä mantelikerma

Terveiset taas Espanjasta - mitä lähempänä joulua ollaan, sitä vinhemmin vaihdamme paikkaa. Jouluksi taas Suomeen!

Satuin bongaamaan läheisestä luomukaupasta tätä mantelikermaa jota ajattelin kokeilla sitä vain metallitölkissä tarjolla olleen kookosmaidon sijaan (olen lukenut huolestuneena metallitölkkikeskustelua josta on puhuttu Suomea paljon laajemmin Ruotsissa ja tullut siihen tulokseen että yritän aina suosia tetraan/lasipurkkiin pakattua jos vain on olemassa vaihtoehto - onneksi usein onkin)! Syntyi oikein herkullista ja huisin helppoa tofu-kikhernekastiketta, jossa jostain syystä oli hiukan kookoksinen maku. Tässä reseptissä on nyt tölkkiä tölkin perään, mutta ei yhtään metallista! ;)

Tofu-kikhernekastike

2 sipulia
1 pkt tofua
1 tölkki kikherneitä
2 tölkkiä mantelikermaa
hitunen soijakastiketta
lisäkkeeksi esim. basmatiriisiä

Kuullota sipulit ja tofu. Lisää pannulle kikherneet ja sitten kermatölkit. Paksunna tarvittaessa esim. tilkkasella vehnäjauhoja. Nauti riisin kera!



ps. itse tekstissä jäi sanomatta tämä avainasia, mutta siis metallitölkkejä kannattaa karsastaa siksi, että niissä on haitallista bisfenoli A:ta - samaa ainetta, jonka takia vanhanaikaiset kovat tuttipullot kiellettiin EU:ssa vuonna 2011.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Ravitsemusterapeutin anti

Terveisiä Helsingistä, jonne tulimme pistäytymään (kamera tosin unohtui Espanjaan, joten tällä kertaa kuvamateriaalia ei ole luvassa)! Yksi tärkeä syy oli käydä ravitsemusterapeutin juttusilla - ajanhan saimme jo elokuussa, kun Iriksen paino edelleen laahasi pohjamudissa (n. 8,5 kg / 84 cm).

Nyt kahden kuukauden aikana tilanne oli parantunut sen verran, että painoa oli tullut lisää kilo, pituutta kaksi senttimetriä! Se merkitsikin jo sitä, että paino-pituussuhde oli "noususuunnassa" (vrt. lähes koko kevään ja kesän jatkunut laskusuunta, kun pituus kasvoi mutta paino ei juurikaan) ja sekä neuvolantäti että ravitsemusterapeutti olivat paljon vähemmän huolissaan - syömisen hyvä tasapaino oli siis ilmeisesti löytynyt, ja kaikenlaiset pahemmat skenaariot saattoi sulkea pois (huh).

Nyt keskustelimmekin siis lähinnä siitä, miten päivittäinen kasvispainotteinen (Iris syö kotona lakto-ovo-kasvisruokaa satunnaisilla kalahöysteillä mutta kylässä toisinaan lihaakin, tähän mennessä kyllä lähinnä lihapullia ja ilmakuivattua kinkkua) ruokavalio tulisi koostaa. Terapeutti katsoi tarkasti ruokapäiväkirjojani - yksi päiväkirjan päivistä oli muuten se, jonka mainitsin edellisessä bloggauksessani - ja oli sitä mieltä, että Irikselle tarjotussa ruoassa ei ole mitään vikaa - ateriarytmi on hyvä, välipaloja saa olla tarvittaessa tiheästikin (näin pienen ihmisen verensokeri ja energiavarastot hyytyvät nopeasti) ja proteiinia on riittävästi (mm. linsseistä, pavuista, soijasta jne. saatava kasvisproteiini on hänen mukaansa vähintään yhtä hyvälaatuista kuin lihankin, ei siis ole mitään syytä murehtia sitä että soijapyörykät pitäisi kasvusyistä vaihtaa broilerpyöryköihin)! Ainoa mihin terapeutti kiinnitti huomiota on rasva - sitä saisi hänen mukaansa olla nykyistä enemmänkin (suositus on 6-8 tl + levitteet, Irikselle siis vielä enemmän, mikä tuntuu jo melko paljolta). Ja erityisesti rasvan laatuun tulisi kiinnittää huomiota... Mm. täällä blogissa oli puhetta margariinista/voista, ja varsinkin kun täällä Suomessa saa luomuvoita, olen sivellyt leivälle sitä - ja sekös harmitti terapeuttia, joka luki suoraan esitteistään, että rasvan tulisi olla nimenomaan margariinia. Yritin vähän virittää keskustelua siitä että margariinit ovat aika prosessoitua tavaraa, mutta terapeutti tuntui uskovan kovasti (Suomessa jo 70-luvulta toisteltuun) margariinin ylivoimaisuuteen. Mene tiedä. Ainakin siitä olimme yhtä mieltä, että kasviöljyt (oliivi, rypsi jne.) ovat aina kaikkein paras vaihtoehto, ja niitä voisikin ruokaan lisätä todella huoletta.

Mainittakoon vielä, että terapeutti sallisi pienen herkuttelun silloin tällöin, eikä esim. joku kotoisa jälkiruoka (pulla, jäätelö) ole ollenkaan huonoksi, kunhan se tarjoillaan nimenomaan jälkiruokana (jolloin se ei aiheuta ollenkaan niin paljon hallaa hampaille kuin esim. välipalaksi tarjoiltuna). Ja  hedelmät ja vihannekset voi väkertää kauniiksi asetelmiksi, vaikka eläinten muotoon, niin ne maistuvat lapselle paremmin. (Tässä kohti minua hiukan hymyilytti.) Suhtautuminen syöttämiseen oli hänellä myös aika paljon lepsumpi kuin keskimääräisellä sormiruokailijavanhemmalla - pakottaa ei tietenkään saa, mutta houkutella kyllä. Täytyy myöntää, että tuo kilon painonnousu on luultavasti osittain sen ansiota, että jossain vaiheessa aloimme toisinaan tuoda satukirjoja pöytään ja pehmoleluja syömäkavereiksi, kun alkoi näyttää siltä, ettei ruokaa muuten uppoa lainkaan. Näin huoli lapsen kasvusta siis sai militanteimmankin sormiruokaäidin murtumaan! Mutta pääasiassa Iris syö edelleen toki itse.

Ps. Loppukaneettina vielä: ravitsemusterapeutti sanoi lopuksi, että hänen luonaan käy huomattavasti, huomattavasti enemmän (käyrien mukaan) ylipainoisia kuin alipainoisia kaksivuotiaita. Ongelmana on kuulemma nimenomaan se, että huonot elämäntavat periytyvät jo pienenä - vähän ulkoilua, paljon valmisruokaa, paljon tyhjiä kaloreita esim. limsan ja karkin muodossa, ajatus siitä että ruoka on palkinto tai lohtu tai sylin tai kivan puuhan korvike. Hän mainitsi vielä sen mitä olen monta kertaa toitottanut: että nimenomaan lisääntynyt lihavuus on kasvattanut myös käyriä, jotka tehdään keskiarvoista, ja tällainen muutoshan saa Iriksen kaltaiset hentorakenteiset näyttämään entistä heiveröisemmiltä muihin verrattuna. Plus että kaksivuotiaan on paljon mukavampaa olla lihotus- kuin laihdutusdieetillä. :)


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tuiki tavallinen päivä

Yhdistän tässä postauksessa kaksi viimeaikaista haastetta, nimittäin  Jos sul lysti on -blogin heittämän haasteen siitä mitä Iris syö yhden päivän aikana, sekä blogeissa paljon pyörineen, Liemessä-blogin Jennin innostavan Reality-haasteen: on totta että moni blogi on päältä kuin piparkakkutalo, mutta kaipa sievimpienkin kuvienkin takana piilee aina sotkua, möhnää ja erityisesti epäonnistumisia. Valitsin Reality-päiväksi eilisen, koska vietin sen melkein kokonaan kahdestaan Iriksen kanssa - vielä enemmän tilaisuuksia nopeille valmislounaille ja hätäisille välipaloille, todellinen reality check siis! Älkää kauhistuko myöhäisiä aikatauluja - täällä kaikki tapahtuu aina reilusti myöhemmin!

8.30. Iris herää vihaisena kuin herhiläinen ja juo yhden tetran täysmaitoa.

9.00. Aamiaisen toinen osa. Reilu kasa luomumysliä seisten ja suoraan lautaselta.

11.00. Aamupäivän välipala. Korkkaamme leipomon täysjyväpatongin, jota Iris syö monta palaa voin kera.

13.00. Lounas! Reilu annos kasvissosekeittoa (peruna, porkkana, selleri, linssi+öljylisä)&täysmaitoa. Tomaatti ei maistunut. Jälkiruoaksi meni kaksi (!!) omenaa, joita Iris rakastaa ohuina, juustohöylällä vedeltyinä lastuina.

17.00. Herätys päiväunilta. Kaksi Ehrmannin rutattavaa mansikkajugurttismoothieta (à 125 g).
20.30. Täällä on illallisella yleensä tapana valmistaa vähän kaikenlaista ja sitten jakaa annoksia yhdessä. Tofu-tomaattipaprikasalaatti, pastaa tomaattikastikkeella, lounaan kasvissosekeittoa (lähinnä kyllä papille, joka ei syönyt sitä vielä tänään.)

Olisi pitänyt arvata, kuka nappaa pastalautasen ja hotkii sen niin, ettei iltapuuro enää maistu. Ennen nukkumaanmenoa n. kello 22 reilu lasillinen täysmaitoa.





perjantai 9. marraskuuta 2012

Ossi-enon jauhelihakastike

Ossi-veljeni on täällä Espanjassa käymässä, ja hän on isäntien suureksi iloksi innokas kokki. Vietimme eilen pastapäivää, ja hän teki elegantin sormiruokaystävällisen jauhelihakastikkeen, jota Iriskin maistoi hyvällä halulla (ylläolevassa kuvassa näkyy myös äidin iänikuinen soijarouheversio, jonka resepti sekin löytyy varmasti blogin syövereistä). Kastike oli erityisen hyvä, ettei se ollut hirveän vetinen tai tomaattinen (eli sotkeva tai vaikea syödä). Lupasin jakaa ohjeen täällä!

Elegantti jauhelihakastike

n. 1/2 g luomujauhelihaa
2 porkkanaa
2 sipulia
2 sellerinvartta
2 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
n. 10 basilikan lehteä

Paista jauheliha "omassa rasvassaan". Kun se alkaa olla kypsää, lisää pieniksi kuutioiksi pilkottuna kaikki kasvikset. Kun ne ovat pehmeitä (n. 10 min), lisää tomaattimurska ja yrtit. Anna porista vielä ainakin kymmenisen minuuttia, niin maut tasaantuvat. Tarjoile pastan kanssa.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Salaattilapsi

Niin kuin Iris arvaisi itsekin että häntä yritetään lihottaa, hän on päättänyt alkaa rakastaa salaattia! Salaattia! Rucola, jäävuorisalaatti, kaikki käy. Ihastus alkoi itse asiassa niin tyypillisesti, että tarjosimme Irikselle jotain muuta tukevaa ruokaa ja söimme itse illalliseksi salaattia (kuten usein teemme, illallinen on Espanjassa todella täyttävää lounasta huomattavasti kevyempi ateria), mutta niinhän siinä tietenkin kävi, että vanhempien ruoka oli paljon kiinnostavampi. Puurohan tulee kuitenkin aina sitten vielä ennen nukkumaanmenoa, joten syödään sitten salaattia kun kerran maistuu! Sitä paitsi siitäkin saa hyvin täysipainoisen aterian lisäämällä sekaan esimerkiksi papuja ja siemeniä, kuten me teimme. Ja öljyä päälle!

Iriksen lempisalaatti

1 jääsalaatin pää
1 punainen paprika
3 tomaattia
1 avokado
1 tölkki kikherneitä 
pieni kourallinen auringonkukan siemeniä
öljyä, loraus sitruunamehua



maanantai 22. lokakuuta 2012

Lempeää aasialaista

Iris periaattteessa tykkää kovasti etnisistä mauista, kunhan vain eivät ole ihan liian tulisia. Tässä hyvä intialaishenkinen kikhernepata kylmeneviin iltoihin! Kookosmaitohan on muuten paitsi älyttömän hyvää, myös huippuravitsevaa.

Kikherne-kookospata

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1-2 paprikaa 
1 parsakaali
1 tölkki kikherneitä
1 tölkki kookosmaitoa
2 rkl maissijauhetta
korianteria (jauheena)
öljyä paistamiseen

lisukkeeksi esim. basmatiriisiä!

Kuullota pannulla silputut sipulit, lisää sitten mukaan pilkottu porkkana, paprika & parsakaali. Pyörittele ainakin viitisen minuuttia yhdessä kunnes saavat väriä, lisää korianteria. Lisää lopulta kikherneet ja kookosmaito, anna kiehahtaa kunnolla ja lisää sitten maissijauho. Sekoita hyvin ja anna muhia lämpimällä pannulla esim. sen aikaa kun valmistat riisin. Aikuiset arvostanevat kunnon hulausta esim. soijakastiketta.


MOT: Näin "eroteltuna"ruoka maistuu paljon paremmin kuin ns. sekoittuneena.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Arjen helpot sopat

Kiitos kovasti kaikille kasvamisasiaa (ja margariiniasiaa! :D) pohtineille! Sain taas paljon uutta pohdittavaa. Ja kun margariinin huonoista ominaisuuksista oikein oli puhe, niin eikös se parjattu "rasiamargariini" oikein pompi silmilleni joka paikassa - lautasmalleissa, neuvolan esitteissä ja ruokasuosituksissa.

Nyt kuitenkin ihan muihin aiheisiin, nimittäin tein kivaa ja helppoa minestronekeittoa, josta tuli Iriksen uusi suosikki, vaikka hän yleensä ei ole ollut ns. soppaihmisiä. Aikuisille kannattaa laittaa mausteeksi reilu lusikallinen oikein hyvää pestoa (huonoja nimittäin on kaupan hyllyillä riittämiin, ne tunnistat masentavan harmahtavasta väristä ja pitkästä ainesosaluettelosta: kunnon pestossa kuuluu oikeastaan olla vain öljyä, basilikaa, pinjansiemeniä, valkosipulia ja juustoa, yleensä parmesaania tai pecorinoa). Olin myös kekseliäs ja pilkoin vihannekset ennen puistoonlähtöä, puistosta tullessa sitten vain kattila päälle ja pastat ja pavut joukkoon ohjeen mukaan.

Minestrone

1 sipuli
2 perunaa
3 porkkanaa
(halutessasi muita keittojuureksia tai vaikkapa keittojuurespakasteita)
n. 200 g makaronia tai muuta pastaa
1 tkl papuja
n. 1 l vettä
(suolaton) kasvisliemikuutio

päälle pestoa

Kuori ja pilko vihannekset ja jätä kattilaan odottelemaan. Hulauta päälle öljyä ja laita liesi päälle; paistele vihanneksia hetki ja kaada sitten päälle kiehuvaa vettä ja liemikuutio. Kiehuta noin 10 minuuttia ja lisää pasta. Kun pastaa on keitetty pakkauksen ohjeuden mukainen aika, lisää pavut. Anna kuumentua ja tarkista vielä maku. Aikuisille pestoa päälle! Ja tuli mieleen, että ruokailutaivalta vasta aloitteleville pikkuisillekin voi helposti pyydystää lautaselle jäähtyneen perunan- tai porkkananpalasen.


lauantai 13. lokakuuta 2012

Kasvamista vai lihotusta?

Terveisiä taas kerran vaa’alta. Kuten monet ehkä muistavat, Iris on ollut aina hyvin pieni ja hentoinen ja vielä kasvanutkin hyvin vaatimattomaan tahtiin. Hän syntyi alle kolmekiloisena, eikä vielä nyt tasan kahden vuoden iässä ole ylittänyt edes kymmenen kilon haamurajaa. Hän on äärimmäisen vilkas ja energinen lapsi, suoranainen ikiliikkuja, joka ei juuri koskaan sairastele (kopkop) ja ainakin neuvolan perusverenkuvien mukaan täysin terve.


Maitovauva-aikana neuvolassa tyydyttiin vielä hitaaseen kasvuun, varmistettiin vain että vauvalla on vapaa pääsy rinnalle ja hyvä imuote. Kiinteiden alettua painostusta sen sijaan alkoi olla enemmän: kai se nyt varmasti syö näin ja näin paljon sitä ja sitä. Yleensä määrät ilmoitettiin purkeissa, joihin Iris ei koskaan ole koskenutkaan, ja sormiruokailua pidettiin hiukan neuvolatädistä riippuen hassuna haihatteluna, joka olisi ainakin osittain kannattanut vaihtaa ihan kunnon syöttämiseen. Olemme pitäneet reippaasti päämme ja antaneet Iriksen sormiruokailla, toki toisinaan houkutellen ja kannustaen ja sivusta avustaen. Ongelma on lähinnä ollut se, että Iriksellä ei juuri koskaan ole ollut tyylinä syödä napaansa täyteen: kaikkea maistellaan vähän ja herkkuruokia jopa monen lusikallisen verran, mutta yleensä annokset jäävät todella hiirenannoksiksi, vaikka mitä tekisi. Usein sosiaalisissa tilanteissa kaikenlainen sählääminen on myös todella paljon kiinnostavampaa kuin syöminen, ja lautasella oleva ruoka jää lapsipuolen asemaan, kun pitää kiskoa jonkun sukulaisen partaa tai flirttailla isovanhemmille.

Nyt olemme ajautuneet siihen pisteeseen, että Iris on tipahtanut käytännössä kokonaan painokäyriltä (pituus sen sijaan on aina kasvanut hyvin ja tasaisesti), ja saimme lähetteen ravitsemusterapeutille. Olemme nyt Espanjassa joten ensimmäinen tapaaminen venyy marraskuulle saakka, mutta vähän ehdimme jo keskustella puhelimessa, ja sain ”hyviä vinkkejä” joista useampaa olen toki soveltanut jo kauan: joka ainoaan ruokaan öljytilkka, leivälle reippaasti margariinia, mahdollisimman rasvaista maitoa juomaksi ja kermaa sinne tänne, paljon juustoa. Hedelmät ovat parempia kuin vihannekset, jos on pakko valita (ja avokado ja banaani erityisen hyviä). Pähkinät ovat hyviä, kunhan tukehtumisvaaran sulkee pois (esim. cashewpähkinöitä voi liottaa vedessä.) Herkkuja voi toisinaan syödä, varsinkin jäätelöä ja suklaata (olemme ostaneet Irikselle fruktoosilla makeutettua valkoista suklaata, jota hän saa käytännössä joka päivä pari palaa). Eläinproteiinista terapeutilla ei ollut paljoakaan sanottavaa – hän oli suunnilleen sitä mieltä, että kasvisproteiini imeytyy yhtä tehokkaasti kuin eläinproteiinikin. Kysyin asiaa lähinnä siksi, että Iris syö kotona lähinnä kasvisruokaa. 

Poskien aavistuksenomainen pullistuminen kertoo että tämä ”ihmedieetti” on ehkä hiukan tehonnut, mutta silti olen tullut ajatelleeksi, teenkö sittenkin lapselleni karhunpalveluksen. Iriksen ruokavaliohan on kuin suoraan se, jota Suomessa on vuosia yritetty kitkeä pois! Jos hänen pikku kroppansa ei vielä tässä vaiheessa vaadi rasvaa ja herkkuja, onko sitä ihan pakko totuttaa ruokavalioon, jota luultavasti yksikään terveyden asiantuntija ei oikeasti pitäisi terveellisenä. Syvä huokaus. Tässä(kin) ajatus sormiruokailusta tuo hiukan lohtua: ehkä lapsi tosiaan ottaa sen minkä tarvitsee - ja vaihtaa hedelmään, jos muut vaihtoehdot alkavat kohottaa kolesterolia liikaa.

Välipala: leipätikkujen dippaus margariiniin, avokadoa, pähkinöitä ja täysmaitoa.

ppst. Se aivoissani kytenyt ajatus jäi vielä muotoilematta, että eiväthän ne käyrätkään ole taivaasta tipahtaneet: ne luodaan keskiarvojen perusteella, ja jos esim. lasten keskimääräinen paino kasvaa jatkuvasti niin kuin viime vuosina on tapahtunut, eri vuosikymmeninä samankokoinen lapsi näyttää vuosien mittaan käyrillä yhä pienemmältä. Voisiko myös ajatella, että jos lapsia jatkuvasti aktiivisesti syötetään (kenties yli tarpeidensa, jos asiaa katsoo sormiruokavinkkelistä) myös käyrät heijastavat tällaista hiukan yli tarpeiden syömistä. Geenitkin selvästi vaikuttavat, koska täällä Espanjassa Iris on hennosta ruumiinrakenteestaan huolimatta ihan "käyrillä". Maailmanlaajuisilla WHO:n käyrillä (joilla on mukana Suomeen verrattuna suhteessa huomattavan paljon pitkään imetettyjä lapsia) Iris taas on, ellei nyt keskiverto, niin ainakin melkein. 

perjantai 5. lokakuuta 2012

Lempilinssikeitto

Iris rakastaa linssikeittoa, mikä onkin hyvä asia siinä mielessä että se on helppoa, halpaa ja ravitsevaa ja maistuu kaiken lisäksi vanhemmillekin (varsinkin äidille). Olen pari kertaa tehnyt tätä keittoa aikaisin aamulla, lähtenyt sitten puistoon jättäen keittokattilan vielä lämpimälle liedelle ja löytänyt sen sitten parin tunnin päästä entistäkin maukkaampana ja Irikselle sopivan lämpöisenä (äiti on saattanut hiukan käyttää sitä mikrossa). Annos on aika iso: tässä tilaisuus laittaa ruokaa pariksi päiväksi!

Herkullinen linssikeitto

n. 400 g kuivia punaisia linssejä
2 sipulia
1 tlk tomaattimurskaa
2 (suolatonta) kasvisliemikuutiota
1-1½ l vettä
paistamiseen öljyä

Huuhtele linssit hyvin. Kuullota sillä välin sipulisilppu kattilassa. Lisää huuhdellut linssit yhdessä kiehuvan veden ja kasvisliemikuutioiden kanssa. Kun linssit ovat kiehuneet n. 20 minuuttia, lisää tomaattimurska. Jätä mielellään hautumaan liedelle.




tiistai 25. syyskuuta 2012

Hola!

Terveisiä Espanjasta! Olemme taas siirtyneet tänne toiseen kotikaupunkiimme syksyksi. Syksyn alkuun sopii tämäkin resepti, jonka bongasin paikallisesta vauvalehdestä osiosta nimeltä "vauvan ensimmäiset ruoat" - tätä siis suositellaan kuuden kuukauden iästä lähtien, vaikka Suomessahan kikherneitä pantataan kahdeksan-kymmenen kuukauden ikään saakka (muistanko oikein?) ja pinaattia ei suositella erityisesti vielä vuodenkaan iässä siksi että se estää kalsiumin imeytymisen. Täytyy kyllä huomauttaa että Suomi on oikea kalsiummaa; en koskaan missään ole kuullut että lapsille suositeltaisi esimerkiksi niin paljon maitotuotteita kuin Suomessa. Täällä juomavetenä on aina vesi, maitoa pidetään lähinnä aamu- ja iltajuomana. Tässä kuitenkin legendaarinen garbanzos con espinacasin ohje, kannattaa kokeilla myös pienemmille ruokailijoille jos haluaa päästä Espanjan makuun!

1 sipuli pieneksi silputtuna
(1 porkkana silputtuna, jätin tämän pois koska en itse tykkää ylikypsästä porkkanasta)
300 g kuivia kikherneitä (+liotukseen ja huuhtomiseen vettä)
2 suolatonta kasvisliemikuutiota
300 g tuoretta pinaattia
1 l vettä
öljyä

Liota kikherneitä vedessä yön yli, vähintään 12 tuntia. Kun kikherneet ovat lionneet, huuhtele ne hyvin. Kuullota kattilassa sipulisilppu (sekä porkkana). Laita sitten joukkoon kikherneet sekä litra kiehuvaa vettä. Keitä noin 1 h 30 minuuttia, kunnes kikherneet ovat niin pehmeitä että ne voi helposti puristaa peukalon ja etusormen välissä rikki. Lisää kasvisliemikuutiot, odota että liukenevat. Nostele sitten mukaan tuore pinaatti ja sekoittele mukaan seoksen vielä kiehuessa pari minuuttia. Valmis!


Aikuisten annokseen jäi vähän enemmän lientä! Tämä onkin niin sanottu "comida de cuchara" täälläpäin, eli lusikalla saavat tällä kertaa syödä isommatkin!



maanantai 10. syyskuuta 2012

Uhma ja ruoka

Hei vaan, täällä uhmaikäinen! Iriksen uhma on hakenut muotoaan jo varmaan kesän alusta lähtien (raivokohtauksia bussissa, rattaista heittäytymisyrityksiä kaupassa, jatkuvaa marinaa kotona kun kengät menevät vääriin jalkoihin/suosikkiankkaa ei heti löydy/nukenvaunut eivät mahdukaan tuolien ohi). Viime viikkoina uhma on valitettavasti tunkeutunut myös ruokapöytään, ja siellä se on esiintynyt esimerkiksi ei-toivottujen ruokien pois työntämisenä, entisistä suosikeista kieltäytymisinä ja (jos joku sattuu aivan erityisesti miellyttämään) käskyinä: "lisää!" Olen pohtinut paljon sitä, olenko viime aikoina laittanut enemmän helppoja herkkuruokia (pastaa erilaisilla kastikkeilla, risottoja, kikherne- tai papuruokia, munakasta) kuin ennen, koska ainakin alitajuisesti tiedän, että oudommista tai inhokkiruoista (kala joka ei olekaan kalapuikko, erilaiset keitot, ihme kyllä jopa erilaiset pyörykät tai pihvit) saattaa seurata raivokohtaus ja täydellinen syömättömyys - mikä puolestaan on äärimmäisen huono juttu, kun Iriksen jo entisestään tarkkailun kohteena oleva paino jatkuvasti laahaa alamaissa.

Tammi on hellinyt pikkulasten äitejä jo useammalla kirjalla tänä syksynä (siitä toisesta lisää pian!), ja toinen niistä on maanmainio Uhmakirja. Psykologi Malin Alfvénin ja toimittaja Kristina Hofstenin kirjoittama opus on maanläheinen johdatus kriiseihin, joita käytännössä kaikki vanhemmat joutuvat kohtaamaan - eri ikäkausina erilaisissa muodoissa. Uhma ei kirjoittajien mukaan ole vain se yksi, yleensä kahden ja kolmen ikävuoden välille sijoittuva kauhujen kausi, vaan erilaisia uhmakausia on myös 4-vuotiaana, 6-vuotiaana, 9-vuotiaana, 12-vuotiaana, teini-iässä ja vielä vanhempanakin: myös raskausaika, ikäkriisit ja vaihdevuodet ovat eräänlaisia uhma-ikiä (koko elämä yhtä uhmaa, kiva)!

Ruokailun, ja ehkä varsinkin lapsentahtisuutta korostavan sormiruokailun, näkökulmasta kirjan tärkein anti on ehkä se, että uhmalla on tärkeä tarkoituksensa ja että kaikesta kyllä selvitään, kunhan vanhempien hatussa on tarpeeksi jäitä. Uhmaavan lapsen raivoa ei saa vähätellä (hänen näkökulmastaan kyse on ihan suunnattoman suurista asioista, vaikka oikeasti kurkkuviipale vain on väärässä paikassa) eikä siihen toisaalta kannata vastata suuttumalla itse. Kirja lohduttaa vanhempia myös sanomalla, että aina ei ole pakko olla johdonmukainen tai järkähtämätön - on huojentavaa kuulla jonkun vakuuttavan, että on ihan ok antaa periksi jos tilanne sitä vaatii tai laittaa niitä herkkuruokia, jos ne kerran maistuvat ja jos niistä tulee kaikille hyvä mieli. Vastustan yli kaiken myös ehdoin tahdoin kasvattamista ja epämiellyttävää ajatusta lasten kasvattamisesta opetusten ja karaisun kautta ("kyllä routa porsaan kotiin ajaa") - miksi rakentaa väkisin taistelulinjoja ruoan ympärille, minne ne kaikkein vähiten kuuluvat? Ehkä laitan ne monimutkaiset keitot sitten uhmaiän jälkeen (mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen seuraavaa uhmakautta).

perjantai 31. elokuuta 2012

Omin pikku käsin!

Olen täällä kehunut kuinka hienosti Iris syö jo kokonaan haarukalla ja lusikalla, mutta yksi ruoka (herkkujen herkku, spagetti) vedetään vielä käsin. Tähän herkulliseen pastakastikkeeseen tuli noin 250 g pieneksi pilkottua lohifileetä joka ruskistetaan pannulla, sitten purkillinen kaurakermaa (lehmänkerma käy tietenkin yhtä hyvin) ja pari ruokalusikallista maissijauhoa, joiden annetaan kiehahtaa kermassa. A vot!

tiistai 28. elokuuta 2012

Pitkästä aikaa!

Elokuu on hujahtanut ihan huomaamatta ohitse. Ollaan tässä syödäkin ehditty, mutta ei ehkä kokata niin perusteellisesti kuin olisin halunnut. Yhden uuden ruokarakkauden haluan kuitenkin ehdottomasti jakaa kanssanne: tilasin luomupiiristä aivan ihania kaurahelmiä (teknisesti ottaen kokonaisia, kuorittuja kauranjyviä, ikään kuin kaurahiutaleita ennen litistämistään) ja käytän niitä nyt lähinnä riisin sijasta kaikkeen! Kaurahelmet ovat mielestäni vielä herkullisemman ja pehmeämmän makuisia kuin ohra! Sain vanhemmiltani kasan kanttarelleja ja päätin loihtia kanttarellikauraton: jos lapsi on alle yksivuotias (eivätkä sienet huonon sulavuutensa takia muutenkaan ole paras mahdollinen herkku pikkuiselle ainakaan kovin suurina määrinä), korvaa sienet jollakin muulla, oikeastaan ihan millä tahansa. Tärkeintä ovat ne ihanat kaurahelmet! Jos kauratto tehdään sienten sijaan tavallisimmista kasviksista/lihasta/kalasta ja eläinperäisen kerman sijaan käytetään kaurakermaa, sitä voi antaa kuuden kuukauden ikäisellekin.

Kauratto

n. 3 dl kaurahelmiä
n. 5 dl vettä 
mahdollinen (suolaton) liemikuutio
1 sipuli
2 dl (kaura)kermaa
parisataa grammaa sieniä/kasviksia/ym.
paistamiseen öljyä

Silppua sipuli ja ruskista se öljyssä. Lisää (aiemmin paistelemasi tai vielä käsittelemättömät lisukkeet) pannulle. Lisää mukaan kaurahelmet ja kuullota vielä hetki. Lisäile sitten pikku hiljaa kuumaa vettä ja anna kiehua rauhallisella lämmöllä, kunnes kaikki vesi on imeytynyt (n. vartti). Heitä loppumetreillä kerma mukaan. Lisää tarvittaessa vettä. Anna hautua vielä hetkinen.


...ai niin, ja tässä kun pakastinta on pitänyt tyhjentää, niin bonuksena eräs huippusuosion saavuttanut herkku, johon tulee pari ruokalusikallista omaa mansikkamurskaa (pakastan mansikat nykyään tilansäästösyistä murskana, joka säilyy oikein hyvänä ihan ilman sokeriakin), loraus agavesiirappia sekä lopuksi lasi täyteen piimää. Nam! Piimä on hapanmaitotuote, joten jo kymmenkuinen voi hiukan maistella tätä.


torstai 2. elokuuta 2012

Leikkitreffitrisotto

Iriksellä on ollut viime päivinä useammatkin leikkitreffit, joilla tietenkin tarvitaan ruokaa koko väelle. Tein kaksi eri kertaa tätä edullista ja uskomattoman helppoa risottoa, joka valmistuu uunissa itsekseen – ainesten pataan heittäminen vie noin minuutin. Maistuu pienimmille sellaisinaan, hiukan isommille vaikka ketsuppitillkan kanssa ja aikuisille esimerkiksi jonkun hieman voimakkaamman makuisen kastikkeen seurana! Aineksia voi myös varioida loputtomiin – keskeistä on riisin ja veden määrä sekä paistoaika ja -lämpötila. Uuniruoat ovat ikisuosikkejani juuri siksi ettei niitä tarvitse koko ajan vahdata, vaan ruoan voi vain nostaa höyryävänä ja herkullisena ulos.

3 3/4 dl riisiä
7,5 dl vettä
3 dl vettä+3 dl soijarouhetta / paketillinen jauhelihaa
1 pussi pakasteherneitä tms.
(natriumglutamaatiton kasvisliemikuutio, jos lapset eivät ole enää alle vuoden ikäisiä)

Laita soijarouhe turpoamaan riisiin / paista jauheliha. Öljyä kannellinen uunivuoka. Heittele pohjalle vähän riisiä, sitten vuorotellen täyteaineita ja riisiä. Hulauta päälle vielä hiukan öljyä ja sitten vesi (johon mahdollisesti on liuotettu kasvisliemikuutio). Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Seura oli kyllä vähän liian hyvää siihen nähden että olisi pitänyt vielä keskittyä syömiseenkin.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Dippaillen

Sitä pienet perässä mitä isot edellä: Iris on alkanut viime päivinä dippailla leipiä kaikenlaisiin kastikkeisiin kuin vanha tekijä. Toissapäivänä Rosso ja oliiviöljy (niillä on muuten hämmästyttävän hyvää oliiviöljyä noutopöydässä, kannattaa kokeilla!), eilen nepalilaisen naan-leipä kastikkeineen. Täytyy varmaan joskus laittaa kotonakin oikein ihanaa pehmeää leipää ja ruokaisaa dippiä iltapalaksi!



perjantai 27. heinäkuuta 2012

Yllättävän hyvä soijarouhekastike

En ole maailman suurin soijarouheen ystävä, sillä se tuppaa aina maistumaan hiukan pahviselta vaikka kuinka maustaisi. Ilman suolaa tai hyvin vähällä suolalla haaste on vielä suurempi. Päädyin tänään heittämään mukaan oikein reippaasti tomaattia - pyrettä, murskaa ja tuoreita tomaatteja - ja taisin kehitellä elämäni toistaiseksi parhaan soijarouhekastikkeen ohjeen!

Herkullinen soijarouhekastike
 
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
1 porkkana
1 prk tomaattipyrettä
1 prk tomaattimurskaa
2,5 dl soijarouhetta
4-5 dl vettä
öljyä, paprikajauhetta, oreganoa, basilikaa

Paista sipuli-valkosipulisilppua öljyssä, tomaattipyreessä ja paprikajauheessa viitisen minuuttia. Lisää sitten porkkanaraaste ja pyörittele hetki. Lisää sitten soijarouhe ja tomaattimurska ja vesi, ja kiehuta kokoon puolisen tuntia. Sekoittele välillä. Mausta lopuksi oreganolla ja basilikalla. Aikuisten lautasille voi lorauttaa vähän soijakastiketta, tai sitten kastiketta voi nauttia juustoraasteen kanssa. Toimii erityishyvin pastan kanssa!


Iriksellä on nykyään niin nälkä ruoan valmistuessa (suloista ja mahtavaa, hänhän on ollut niin pieniruokainen!) että lorautan usein tulikuumiin ruokiin pari ruokalusikallista maustamatonta jugurttia (tai smetanaa, jos sattuu löytymään). Pyöristää makuja, tuo sopivan rasvalisän ja erityisesti toimii nopeana viilentäjänä!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Lohipiirakka pienille ja isoille

Iriksen kummitäti Hanna oli brunssilla ja pyysi ohjetta herkulliseen lohipiirakkaan. Kas tässä blogin välityksellä tulee! Jos piirakan tekee lohifileestä eikä valmiina ostetusta kylmäsavulohesta, siitä saa suolatonta ja siis jopa (alle) yksivuotiaille sopivaa. Jos haluat tehdä piirakasta "vauvaversion" tai maidottoman version esimerkiksi allergikoille, käytä pohjassa margariinia ja täytteessä lohifilettä ja kaurakermaa.


Lohipiirakka


pohja:

125 g voita, margariinia tai voi-rahkaseosta

3 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä


täytteet:
200 g lohifilettä/kylmäsavulohta vakuumipaketissa
2 munaa
2 dl kermaa
(1 tl mustapippuria)


Tee pohja: nypi rasva (+rahka) ja jauhot yhteen ja lisää lopuksi vesi. Tee nopeasti pallomainen taikina ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Painele tunnin päästä taikina vuokaan (teflonia ja keraamista vuokaa on molempia kokeiltu ja toimivat hyvin) ohueksi kerrokseksi ja pistele haarukalla.


Tee täyte: ripottele pohjan päälle joko pilkottu kylmäsavulohi (suolaisehko aikuisten versio) tai pannulla öljytilkassa paistettu lohifilee, jonka voi jo pannulla painella palasiksi. Sekoita munat + kerma ja valuta ne lohen päälle. 


Paista koko komeutta 225 asteessa noin 20 min.

Iris syö tässä vielä juustokakun jämiä koska aikuisilla oli tällä kertaa se suolainen versio.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Sokeriton & uuniton juustokakkuherkku

Kesä on juhlien aikaa, ja jostain syystä minut on vallannut ihan mieletön leipomishimo. Iriksen kanssa ei kuitenkaan viitsi aloittaa jokaista kakkuprojektia monella desilitralla sokeria... tämän viikonlopun kakuksi kehittelin esimerkiksi tällaisen melkein sokerittoman (kasvisvispikermoissa on jostain syystä aina sokeria, vai onko joku löytänyt sokerittoman version?) ja raikkaan juustokakun. Täysin sokerittoman kakun voi tehtailla vaikkapa tavallisesta kuohukermasta.


Juustokakku

POHJA:
200 g sokerittomia keksejä (tein näistä kekseistä oman versioni ja suosittelen tätä blogia muutenkin!) - jos sokerittomuudella ei ole niin väliä, mitkä tahansa perusdigestivet käyvät
50 g voita/margariinia

JUUSTOKERROS:
200 g maustamatonta tuorejuustoa tai soijatuorejuustoa (esimerkiksi tämä uusi lisäaineeton maustamaton tuorejuusto on uusia suosikkejani)
5 dl valutettua maustamatonta jugurttia tai soijajugurttia (valuta tavallisessa kahvisuodattimessa ainakin pari tuntia)
1 prk kermaa (kauravispiä, soijavispiä tai tuiki tavallista kuohukermaa)
1/2 dl koivusokeria eli xylitolia
1 lime

HYYDYTYS:
1 tl agar-agaria (jauheena)
1 dl vettä
 
KORISTELU:
10 mansikkaa

Aloita pohjasta. Murusta keksit ja sulata voi/margariini. Painele irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin odottamaan. 

Tee sitten agar-agar-seos. Sulata jauhe kylmään veteen, laita kattila täysille ja sekoita koko ajan, kunnes seos kiehuu. Kun se on porissut vähintään 2-3 min ja alkanut saostua, siirrä syrjään.


Vispaa kerma. Lisää koko ajan vispaten joukkoon valunut jugurtti ja tuorejuusto sekä koivusokeri ja limen mehu ja raastettu kuori. Lisää sitten joukkoon agar-agar-liuos koko ajan vispaten. Kaada juustoseos jääkaapissa odottelevan pohjan päälle. 


Anna hyytyä vähintään yhden yön yli ja koristele seuraavana päivänä mansikoilla. Nam!


Iriksen syöminen oli tällä kertaa NIIN sotkuista, että kuvassa on kakku vielä juhlakunnossa.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Aterian filosofia

Millainen olisi yksivuotiaan hyvä ateria? Neuvolan ohjeet esimerkiksi lounaasta ja päivällisestä ovat monipuoliset ja pitkät (itse asiassa niin pitkät, että minusta tuntuu että kyseessä voisi pikemminkin olla meikäläisen lounas kuin Iriksen). Neuvolan mukaan aterian tulisi olla seuraavanlainen:

lihaa tai kalaa tai papuruokaa
riisiä tai perunaa tai makaronia
kasviksia tuoreena tai keitettynä
leipää ja rasvaa
maitoa tai piimää

...eli aika paljon kaikenlaista. Ainakin meillä ongelma on, että jos tosiaan laitan kaiken tämän tarjolle, Iris imaisee ensimmäisenä suuhunsa pastat ja nuolee seuraavaksi leivästä voin, sen jälkeen hän saattaa hyökätä mahdollisen tuorekurkun tai porkkanaraasteen kimppuun. Myös maito on herkkua, ja lasilla leikkiminen voikin helposti viedä huomion koko ruokailusta. Listan ensimmäiselle, "pääruoalle", joka on ravintoarvoiltaan proteiinipitoisin ja selvästi tärkein, hän antaa vähiten huomiota.

Tuli mieleeni verrata neuvolasuositusta Espanjan vastaavaan ohjeeseen, jossa sanotaan ainoastaan, että lapsellekin tulisi olla kolme ruokalajia. No kidding - jo tarhaikäisillä (ja siellä tosiaan mennään tarhaan jo nelikuisena) on tosiaan kolme ruokalajia. Usein ensiksi tulee jotakin halpaa ja täyttävää (pastaa tai linssejä/papuja), toiseksi pääruoka (lihaa/kalaa/joskus harvoin kasvisruokaa), kolmanneksi jälkiruoka, josta ei luovuta. Pikkuisilla se on useimmiten hedelmää tai jugurttia, ehkä joskus keksi (Espanjassa uskotaan typerästi keksien terveysvaikutuksiin, hoh hoijaa).

Keksin yhdistää nämä kaksi ja tarjoilin Iriksellekin ruoat vuorotellen, ikään kuin ruokalajeina. Jo toimii! Huomio keskittyy aina yhteen juttuun kerrallaan, ja näin aikuinen voi myös säädellä mitä syödään (ensin tärkeämpiä juttuja, sitten lisukkeita). Tässä tämänpäiväinen ateriamme:

Primer plato: kaurahelmirisottoa.

Segundo plato: kurkkua ja kirsikkatomaattia

Postre: omenaa
...palaan asiaan kaurahelmirisoton kanssa, täytyy vielä tuotekehitellä sitä ihan hiukkasen!

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Huh hei pitkästä aikaa!

...ja pahoittelut radiohiljaisuudesta! Espanjan viimeinen viikko meni elämäni kamalimman taudin merkeissä (ruokamyrkytys? auringonpistos? vatsatauti?) - kukaan muu ei onneksi saanut tartuntaa, mutta itse ei tehnyt mieli edes syödä, saati sitten bloggata ruoasta. Nyt olen taas elävien kirjoissa ja lisäksi olemme raikkaan viileässä Helsingissä - ihanaa melkein neljänkymmenen asteen helteen (ja kuumeen!) jälkeen!

Tänään oli sadepäivä, joten mielemme teki jotain ravitsevaa ja maistuvaa. Löysin kaapista härkäpapurouhetta, joten tekaisin nopean ja yllättävän hyvän pastakastikkeen, joka muuten muistutti erehdyttävän paljon jauhelihakastiketta. Ostin oman pakettini tästä ihanasta helsinkiläispuodista, mutta kuvittelisin että nykyisellään terveellistä ja kotimaista härkäpapurouhetta saa jo isoimmista ruokakaupoista. Ja ellei sattuisi saamaan, härkäpapurouheen voi huoletta korvata soijarouheella.

Härkäpapurouhekastike

3 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 tlk tomaattimurskaa
2 dl härkäpapurouhetta
2,5 dl vettä


Silppua sipulit ja kuullota ne öljyssä pehmeiksi. Lisää sitten sekaan härkäpapurouhe ja pyörittele hetki. Lisää lopulta (kiehuva) vesi ja tomaattimurska. Kiehuta kannen alla hiljakseen vartin verran ja sekoittele usein, sillä seos palaa yllättävän helposti pohjaan. Mausta makusi mukaan esim. oreganolla tai pippurilla ja tarjoa pastan kanssa.



Pasta oli niin hyvää, että sitä oli syötävä kaksin käsin.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Myslivauva

Ihanista ihanin Alaran mysli on niin kallista, että teen usein myös erilaisia kotimyslejä lähinnä Kemikaalicocktailin klassikko-ohjeella. Ohjeessa makeutuksena käytetään hunajaa joten en ole (vieläkään, vaikka nyt toki jo voisi) tarjoillut sitä Irikselle; nyt kuitenkin keksin hauskan kiertotien taas kerran agavesiirappia käyttäen (myös kotoisa koivusokeri käy, tai toki myslin voi halutessaan jättää täysin makeuttamattomaksikin). Tällaisena tämä käy naposteltavaksi jo heti vaikka kuusikuukautisesta, ja kuvittelisin että pinsettiotetta opetteleva tykkää tavoitella suuhunsa rapsakoita kaurahiutaleita ja rusinoita. Nyt jo mielellän lusikalla syövä Iris, 1 v 9 kk, tykkää syödä tätä kiinteän jugurtin (esim. ns. "partaäijä") seurana.


Lapsille sopiva mysli (yksi pellillinen)

10 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl sesaminsiemeniä
1 dl oliiviöljyä tai muuta hyvää ruokaöljyä
1/2 dl agavesiirappia tai koivusokeria
1 dl rusinoita

Sekoita kaurahiutaleet ja siemenet. Kuumenna öljy ja agavesiirappi tai koivusokeri kattilassa, mutta älä anna kuumentua kiehumispisteeseen. Lisää kattilaan kaura-siemensekoitus ja sekoita tasaiseksi. Levitä sen jälkeen seos uunipellille ja paahda 175-200 asteessa noin vartti. Kääntele lastalla ettei mysli pala. Kun se on jäähtynyt kunnolla, lisää rusinat ja laita esimerkiksi lasipurkkiin. Noora laittaa mysliinsä myös muita kuivattuja hedelmänpalasia, kannattaa antaa mielikuvituksen lentää!




lauantai 16. kesäkuuta 2012

Munakoiso revisited

Munakoiso on yksi lempivihanneksistani, ja olen monta kertaa surrut sitä, että sitä ei muka voi tarjota lapselle, koska se ehdottomasti pitää itkettää (eli suolata ja sitten, kun kitkerät nesteet ovat nousseet pintaan noin puolen tunnin päästä, huuhdella ja kuivata) ennen paistamista. Päätin kokeilla onneani ja jättää itketyksen väliin, ja kappas! Lopputulos oli oikein mainio. Munakoisot imaisivat itseensä vain aivan mielettömästi öljyä, mutta toisaalta jos lapsi on laiheliini ja öljy hyvää, lopputulos on mainio. Reilu valkosipulin käyttö myös korvaa kivalla tavalla suolan.


Munakoisopasta


2 munakoisoa (kiinteät ja kiiltävät ovat yleensä parhaita)
2 sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
3 tomaattia
 1/2-1 dl hyvää oliiviöljyä

Silppua sipuli sekä valkosipuli ja pilko munakoiso kohtuulllisen pieniksi lohkoiksi. Kuullota näitä öljyssä melko kuumalla pannulla ja lisää öljyä, jos munakoiso näyttää imaisevan sen ja palavan kiinni. Kun kaikki on pehmeää, lisää lohkotut tomaatit ja odottele, kunnes tomaatit ovat hajonneet murskamaiseksi. Hauduttele vielä sen aikaa kun keität esimerkiksi pastaa kaveriksi. 



Iris ei koskaan aikaisemmin ollut maistanut munakoisoa, ja nyt kun hänellä on orastava kyselykausi meneillään, hän hoki koko ruokailun ajan: "kuka?"

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Pikkuveljen piirakka

Olimme ennen Espanjaan saapumista lyhyellä Tampereen-vierailulla! Veljeni (joka on ammatiltaan kokki!) oli laittanut piknikille aivan uskomattoman hyvää tofupiirakkaa, jonka arvioin sopivan hyvin ihan sormiruokataipaleen alkuunkin (palkokasveja, joista siis tofukin on tehty, saa neuvolan ohjeiden mukaan aloitella vasta kahdeksan kuukauden iässä, mutta muuten piirakan reunaa voi maistella vaikka jo piknikillä oleva puolivuotias) - joten ruinasin tietenkin ohjeen tänne. Mahtava piknikeväs kuumiin kesäpäiviin!


Tofupiirakka

Pohja

6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
200 g sinistä keijua (suolaa vain 0,7%!)
loraus soijakermaa

Täyte
500 g tofua kuutioituna ja marinoituna
1 sipuli
1 paprika
mausteita

Pinnalle
loput soijakermasta
korppujauhoja (yritä etsiä mahdollisimman vähäsuolainen versio)

1. Laita tofu sopivan kokoisiksi paloiksi edellisenä päivänä ja laita se marinoitumaan yön yli öljyyn ja intialaisia mausteita (kumina, curry, jeera, valkosipuli, korianteri) sisältävään seokseen. Myös joku fetamaisuuteen pyrkivä marinadi sopii hyvin (etikka-oregano-basilika jne.).

2. Pohjataikinan teko: sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi rasva joukkoon niin että taikinasta tulee murumaista. Lisää lopuksi soijakermaa niin että taikina muuttuu tahnamaiseksi. Voitele vuoka ja levitä taikina vuokaan.


3. Täytteen valmistus: Leikkaa sipuli ja paprika pieniksi paloiksi. Heitä sipuli ja paprika kuumalle pannulle ja kuullota. Lisää tofu ja paista kypsäksi. Maista ja mausta esim. pippurilla. Levitä täyte vuokaan ja lisää soijakerma sekä korppujauhot päälle.


4. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 25 minuuttia. Jos pohja jää kovin paksuksi sitä voi myös esipaistaa 5 minuuttia.


5. Anna valmistuttua vetäytyä folion alla. Parhaimmillaan kylmäksi tarjoiltuna.


perjantai 8. kesäkuuta 2012

Sokeriton ja vehnätön herkkutorttu

Espanjassa on aina (päiväkodeista kouluihin, ravintoloista perhelounaisiin) kaikkialla tarjolla jälkiruokaa! Kun ollaan perheen piirissä, ihmiset tyytyvät usein hedelmiin, jotka ovatkin ihania ja halpoja, tai jugurttiin, johon usein hulautetaan päälle hiukan hunajaa. Viikonlopun koittaessa kotiolossakin siirrytään herkuttelemaan tuhdimmin. Vastustin tänään lähileipomon kutsua ja loihdin tällaisen sokerittoman ja vehnättömän (vieläpä mustikkatäytteisen, kun sattui löytymään mustikkahilloa kaapista)! Testiraati moitti tätä ehkä hiukan kuivakaksi, mutta avitimme asiaa pienellä jäätelönokareella... ja ilman jäätelöä tämä on jo alle yksivuotiaalle sopiva terveysherkku!


Sokeriton ja vehnätön herkkutorttu

250 g kauraleseitä
250 g maustamatonta jugurttia
2 kananmunaa 
3 rkl agavesiirappia
2 rkl maizenaa
1 rkl kuivahiivaa
puolikkaan sitruunan raastettu kuori (pese sitruuna hyvin tai kaikkein mieluiten käytä luomusittistä)
purkki (sokeritonta) hilloa tai sopiva määrä pakastemarjoja

Vatkaa kevyesti jugurtti ja kananmunat yhteen. Lisää niiden joukkoon agavesiirappi. Sekoita mukaan kauraleseet ja raastettu sitruunankuori. Sekoita maizena ja hiiva keskenään ja lisää nekin taikinaan. Levitä puolet taikinasta voideltuun piirakkavuokaan. Levitä hillo/marjat päälle. Painele sitten päälle vielä loppu taikina. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia. Jäähdytä kunnolla ja nauti vaikka jäätelön kanssa!



keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hyytelöntuhoajaiset

Suomessakinhan järjestetään kai kaikenlaisia vauvojen sosemaalauksia ja muita, mutta olin tänään Iriksen kanssa hauskassa extreme-jutussa (joka liippasi syömistäkin) että sen voisi kyllä myös kotiuttaa Suomeen. Ihanan madridilaisen Cocinita de Chamberín kerhoissa lapset saavat tutustua ruokaan kaikilla aisteillaan: ideana onkin että sitä sorkitaan, sille laulellaan ja sitä maistellaan, tarvittaessa sillä saa sotkeakin. Olen joskus aikaisemmin kertonut pavuilla leikkimisestä, mutta tänään leikittiin hyytelöllä... Ohjaaja puhui paljon siitä että ihmisillä on luontaisesti juuri tällainen, ööh... hyvin läheinen suhde ruokaan: lapsena sitä halutaan koskea sormilla ja työntää joka paikkaan, ja aikuisena sen ääressä ollaan perheen ja ystävien kanssa. Tätä yhteyttä ei saisi hänen mukaansa katkaista alkuunsa pelkkiä soseita kliinisesti suoraan suuhun syöttämällä. Hiukan ehkä yksinkertaistavaa logiikkaa, mutta olihan tuossa vähän sormiruokafilosofiaakin takana!

Ensin laulellaan.

Sitten maistellaan.

Lopuksi on kaaos irti.



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Terveiset kuumasta Madridista!

Olemme taas saapuneet tänne toiseen kotiin! Bloggaan lisää ruokajuttuja, kunhan sukulaistentapaamisputki loppuu (ja emme enää syö päivän jokaista ateriaa ravintolassa heidän kanssaan...)!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Lempiruoka

No niin! Tässä se on: Iriksen lempiruoka! Olemme syöneet samaa (tästä tuli aika iso annos, heh) jo pari päivää, ja edelleen into on todella suuri. Helppoa, edullista, ekologista ja terveellistä! Lisäksi ruoka maistuu näin aikuisenkin suuhun uskomattoman maukkaalta, vaikka siinä ei ole ripaustakaan suolaa...

Linssi-makaronipata 
 
400 g tummaa makaronia
2 sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
2 dl punaisia linssejä (esim. GoGreen mutta toki mikä tahansa muukin käy)
n. 3-4 dl vettä
1 prk tomaattimurskaa
1-2 tkl tomaattipyrettä (tai reilu ruiskaus isommasta tomaattipyreetuubista)
paistamiseen öljyä

Kiihkeä ensikohtaaminen linssipadan kanssa


Pilko sipulit ja valkosipuli pieniksi ja kuullota öljyssä. Kun sipuli on pehmeää, lisää huuhdotut linssit ja (mahdollisesti kuuma, jos sinulla on vedenkeitin) vesi mukaan. Kiehuta vähintään 15 minuuttia. Jos näyttää siltä että linssit imevät kaiken veden, lisää vettä. Kun linssit ovat kypsyneet vaaleamman oransseiksi ja hajoaviksi, lisää tomaattimurska ja pyree. Hauduttele vielä hetki (meillä ruoka odotteli syöjiään sammutetulla hellalla kokonaisen leikkipuistovisiitin ajan, ehkä siitä siksi tuli niin hyvää?). Keitä makaronit seuraksi ja sekoita padaksi.


Nam, maistuu hyvin vielä seuraavana päivänä Tampereen-junassa!