maanantai 21. toukokuuta 2012

Aurinkoinen risotto

Paluun jälkeen kotona oli aika naftisti ruokaa, joten piti loihtia ruokaa kuiva-aineksista, yhdestä jääkaappiin unohtuneesta tofupaketista ja kuivahtaneesta sitruunasta, joka olikin yllättävän mehukas sisältä. Tuli yllättävän pirteän makuinen keväinen risotto! Jos tofupalat siivoaa pois (palkokasvit, mm. soija, soveltuvat neuvolan ohjeiden mukaan vasta kahdeksasta kuukaudesta lähtien), ruoka sopii myös ihan sormiruokataipaleen alussa oleville pikkuisille.

Aurinkoinen risotto


3 dl hyvää risottoriisiä (esimerkiksi Risellan risottoriisi käy oikein hyvin)
n. 5 dl vettä
1 tölkki maissia
1 paketti tofua
1 sitruunan mehu
ripaus paprikajauhoa /kurkumaa
öljyä

Kuullota tofunpalaset öljyssä. Lisää pannulle riisi ja pyörittele sitä hetki. Kuumenna sillä välin vesi, ja kun se on kiehuvaa, ala lisätä sitä pikku hiljaa pannulle (hyvän, kermaisen ja välimerellisen risoton salaisuus on, että vettä lisätään tipoitellen niin ettei pannu ole milloinkaan kuiva mutta että riisi ei myöskään kellu vedessä). Kun riisi on kypsää (noin 15-20 min), lisää valutettu maissi, paprikajauhoripaus sekä sitruunan mehu. Sekoittele, niin että paprikajauhon / kurkuman kaunis väri leviää värittämään risoton keltaiseksi. Aikuisille voi tarvittaessa lorauttaa mukaan vaikka vähäsen soijakastiketta tai laadukasta suolaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti