Lempeää aasialaista

Iris periaattteessa tykkää kovasti etnisistä mauista, kunhan vain eivät ole ihan liian tulisia. Tässä hyvä intialaishenkinen kikhernepata kylmeneviin iltoihin! Kookosmaitohan on muuten paitsi älyttömän hyvää, myös huippuravitsevaa.

Kikherne-kookospata

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1-2 paprikaa 
1 parsakaali
1 tölkki kikherneitä
1 tölkki kookosmaitoa
2 rkl maissijauhetta
korianteria (jauheena)
öljyä paistamiseen

lisukkeeksi esim. basmatiriisiä!

Kuullota pannulla silputut sipulit, lisää sitten mukaan pilkottu porkkana, paprika & parsakaali. Pyörittele ainakin viitisen minuuttia yhdessä kunnes saavat väriä, lisää korianteria. Lisää lopulta kikherneet ja kookosmaito, anna kiehahtaa kunnolla ja lisää sitten maissijauho. Sekoita hyvin ja anna muhia lämpimällä pannulla esim. sen aikaa kun valmistat riisin. Aikuiset arvostanevat kunnon hulausta esim. soijakastiketta.

MOT: Näin "eroteltuna"ruoka maistuu paljon paremmin kuin ns. sekoittuneena.

Arjen helpot sopat

Kiitos kovasti kaikille kasvamisasiaa (ja margariiniasiaa! :D) pohtineille! Sain taas paljon uutta pohdittavaa. Ja kun margariinin huonoista ominaisuuksista oikein oli puhe, niin eikös se parjattu "rasiamargariini" oikein pompi silmilleni joka paikassa - lautasmalleissa, neuvolan esitteissä ja ruokasuosituksissa.

Nyt kuitenkin ihan muihin aiheisiin, nimittäin tein kivaa ja helppoa minestronekeittoa, josta tuli Iriksen uusi suosikki, vaikka hän yleensä ei ole ollut ns. soppaihmisiä. Aikuisille kannattaa laittaa mausteeksi reilu lusikallinen oikein hyvää pestoa (huonoja nimittäin on kaupan hyllyillä riittämiin, ne tunnistat masentavan harmahtavasta väristä ja pitkästä ainesosaluettelosta: kunnon pestossa kuuluu oikeastaan olla vain öljyä, basilikaa, pinjansiemeniä, valkosipulia ja juustoa, yleensä parmesaania tai pecorinoa). Olin myös kekseliäs ja pilkoin vihannekset ennen puistoonlähtöä, puistosta tullessa sitten vain kattila päälle ja pastat ja pavut joukkoon ohjeen mukaan.

Minestrone

1 sipuli
2 perunaa
3 porkkanaa
(halutessasi muita keittojuureksia tai vaikkapa keittojuurespakasteita)
n. 200 g makaronia tai muuta pastaa
1 tkl papuja
n. 1 l vettä
(suolaton) kasvisliemikuutio

päälle pestoa

Kuori ja pilko vihannekset ja jätä kattilaan odottelemaan. Hulauta päälle öljyä ja laita liesi päälle; paistele vihanneksia hetki ja kaada sitten päälle kiehuvaa vettä ja liemikuutio. Kiehuta noin 10 minuuttia ja lisää pasta. Kun pastaa on keitetty pakkauksen ohjeuden mukainen aika, lisää pavut. Anna kuumentua ja tarkista vielä maku. Aikuisille pestoa päälle! Ja tuli mieleen, että ruokailutaivalta vasta aloitteleville pikkuisillekin voi helposti pyydystää lautaselle jäähtyneen perunan- tai porkkananpalasen.

Kasvamista vai lihotusta?

Terveisiä taas kerran vaa’alta. Kuten monet ehkä muistavat, Iris on ollut aina hyvin pieni ja hentoinen ja vielä kasvanutkin hyvin vaatimattomaan tahtiin. Hän syntyi alle kolmekiloisena, eikä vielä nyt tasan kahden vuoden iässä ole ylittänyt edes kymmenen kilon haamurajaa. Hän on äärimmäisen vilkas ja energinen lapsi, suoranainen ikiliikkuja, joka ei juuri koskaan sairastele (kopkop) ja ainakin neuvolan perusverenkuvien mukaan täysin terve.

Maitovauva-aikana neuvolassa tyydyttiin vielä hitaaseen kasvuun, varmistettiin vain että vauvalla on vapaa pääsy rinnalle ja hyvä imuote. Kiinteiden alettua painostusta sen sijaan alkoi olla enemmän: kai se nyt varmasti syö näin ja näin paljon sitä ja sitä. Yleensä määrät ilmoitettiin purkeissa, joihin Iris ei koskaan ole koskenutkaan, ja sormiruokailua pidettiin hiukan neuvolatädistä riippuen hassuna haihatteluna, joka olisi ainakin osittain kannattanut vaihtaa ihan kunnon syöttämiseen. Olemme pitäneet reippaasti päämme ja antaneet Iriksen sormiruokailla, toki toisinaan houkutellen ja kannustaen ja sivusta avustaen. Ongelma on lähinnä ollut se, että Iriksellä ei juuri koskaan ole ollut tyylinä syödä napaansa täyteen: kaikkea maistellaan vähän ja herkkuruokia jopa monen lusikallisen verran, mutta yleensä annokset jäävät todella hiirenannoksiksi, vaikka mitä tekisi. Usein sosiaalisissa tilanteissa kaikenlainen sählääminen on myös todella paljon kiinnostavampaa kuin syöminen, ja lautasella oleva ruoka jää lapsipuolen asemaan, kun pitää kiskoa jonkun sukulaisen partaa tai flirttailla isovanhemmille.

Nyt olemme ajautuneet siihen pisteeseen, että Iris on tipahtanut käytännössä kokonaan painokäyriltä (pituus sen sijaan on aina kasvanut hyvin ja tasaisesti), ja saimme lähetteen ravitsemusterapeutille. Olemme nyt Espanjassa joten ensimmäinen tapaaminen venyy marraskuulle saakka, mutta vähän ehdimme jo keskustella puhelimessa, ja sain ”hyviä vinkkejä” joista useampaa olen toki soveltanut jo kauan: joka ainoaan ruokaan öljytilkka, leivälle reippaasti margariinia, mahdollisimman rasvaista maitoa juomaksi ja kermaa sinne tänne, paljon juustoa. Hedelmät ovat parempia kuin vihannekset, jos on pakko valita (ja avokado ja banaani erityisen hyviä). Pähkinät ovat hyviä, kunhan tukehtumisvaaran sulkee pois (esim. cashewpähkinöitä voi liottaa vedessä.) Herkkuja voi toisinaan syödä, varsinkin jäätelöä ja suklaata (olemme ostaneet Irikselle fruktoosilla makeutettua valkoista suklaata, jota hän saa käytännössä joka päivä pari palaa). Eläinproteiinista terapeutilla ei ollut paljoakaan sanottavaa – hän oli suunnilleen sitä mieltä, että kasvisproteiini imeytyy yhtä tehokkaasti kuin eläinproteiinikin. Kysyin asiaa lähinnä siksi, että Iris syö kotona lähinnä kasvisruokaa. 

Poskien aavistuksenomainen pullistuminen kertoo että tämä ”ihmedieetti” on ehkä hiukan tehonnut, mutta silti olen tullut ajatelleeksi, teenkö sittenkin lapselleni karhunpalveluksen. Iriksen ruokavaliohan on kuin suoraan se, jota Suomessa on vuosia yritetty kitkeä pois! Jos hänen pikku kroppansa ei vielä tässä vaiheessa vaadi rasvaa ja herkkuja, onko sitä ihan pakko totuttaa ruokavalioon, jota luultavasti yksikään terveyden asiantuntija ei oikeasti pitäisi terveellisenä. Syvä huokaus. Tässä(kin) ajatus sormiruokailusta tuo hiukan lohtua: ehkä lapsi tosiaan ottaa sen minkä tarvitsee - ja vaihtaa hedelmään, jos muut vaihtoehdot alkavat kohottaa kolesterolia liikaa.

Välipala: leipätikkujen dippaus margariiniin, avokadoa, pähkinöitä ja täysmaitoa.

ppst. Se aivoissani kytenyt ajatus jäi vielä muotoilematta, että eiväthän ne käyrätkään ole taivaasta tipahtaneet: ne luodaan keskiarvojen perusteella, ja jos esim. lasten keskimääräinen paino kasvaa jatkuvasti niin kuin viime vuosina on tapahtunut, eri vuosikymmeninä samankokoinen lapsi näyttää vuosien mittaan käyrillä yhä pienemmältä. Voisiko myös ajatella, että jos lapsia jatkuvasti aktiivisesti syötetään (kenties yli tarpeidensa, jos asiaa katsoo sormiruokavinkkelistä) myös käyrät heijastavat tällaista hiukan yli tarpeiden syömistä. Geenitkin selvästi vaikuttavat, koska täällä Espanjassa Iris on hennosta ruumiinrakenteestaan huolimatta ihan "käyrillä". Maailmanlaajuisilla WHO:n käyrillä (joilla on mukana Suomeen verrattuna suhteessa huomattavan paljon pitkään imetettyjä lapsia) Iris taas on, ellei nyt keskiverto, niin ainakin melkein. 

Lempilinssikeitto

Iris rakastaa linssikeittoa, mikä onkin hyvä asia siinä mielessä että se on helppoa, halpaa ja ravitsevaa ja maistuu kaiken lisäksi vanhemmillekin (varsinkin äidille). Olen pari kertaa tehnyt tätä keittoa aikaisin aamulla, lähtenyt sitten puistoon jättäen keittokattilan vielä lämpimälle liedelle ja löytänyt sen sitten parin tunnin päästä entistäkin maukkaampana ja Irikselle sopivan lämpöisenä (äiti on saattanut hiukan käyttää sitä mikrossa). Annos on aika iso: tässä tilaisuus laittaa ruokaa pariksi päiväksi!

Herkullinen linssikeitto

n. 400 g kuivia punaisia linssejä
2 sipulia
1 tlk tomaattimurskaa
2 (suolatonta) kasvisliemikuutiota
1-1½ l vettä
paistamiseen öljyä

Huuhtele linssit hyvin. Kuullota sillä välin sipulisilppu kattilassa. Lisää huuhdellut linssit yhdessä kiehuvan veden ja kasvisliemikuutioiden kanssa. Kun linssit ovat kiehuneet n. 20 minuuttia, lisää tomaattimurska. Jätä mielellään hautumaan liedelle.

Hola!

Terveisiä Espanjasta! Olemme taas siirtyneet tänne toiseen kotikaupunkiimme syksyksi. Syksyn alkuun sopii tämäkin resepti, jonka bongasin paikallisesta vauvalehdestä osiosta nimeltä "vauvan ensimmäiset ruoat" - tätä siis suositellaan kuuden kuukauden iästä lähtien, vaikka Suomessahan kikherneitä pantataan kahdeksan-kymmenen kuukauden ikään saakka (muistanko oikein?) ja pinaattia ei suositella erityisesti vielä vuodenkaan iässä siksi että se estää kalsiumin imeytymisen. Täytyy kyllä huomauttaa että Suomi on oikea kalsiummaa; en koskaan missään ole kuullut että lapsille suositeltaisi esimerkiksi niin paljon maitotuotteita kuin Suomessa. Täällä juomavetenä on aina vesi, maitoa pidetään lähinnä aamu- ja iltajuomana. Tässä kuitenkin legendaarinen garbanzos con espinacasin ohje, kannattaa kokeilla myös pienemmille ruokailijoille jos haluaa päästä Espanjan makuun!

1 sipuli pieneksi silputtuna
(1 porkkana silputtuna, jätin tämän pois koska en itse tykkää ylikypsästä porkkanasta)
300 g kuivia kikherneitä (+liotukseen ja huuhtomiseen vettä)
2 suolatonta kasvisliemikuutiota
300 g tuoretta pinaattia
1 l vettä
öljyä

Liota kikherneitä vedessä yön yli, vähintään 12 tuntia. Kun kikherneet ovat lionneet, huuhtele ne hyvin. Kuullota kattilassa sipulisilppu (sekä porkkana). Laita sitten joukkoon kikherneet sekä litra kiehuvaa vettä. Keitä noin 1 h 30 minuuttia, kunnes kikherneet ovat niin pehmeitä että ne voi helposti puristaa peukalon ja etusormen välissä rikki. Lisää kasvisliemikuutiot, odota että liukenevat. Nostele sitten mukaan tuore pinaatti ja sekoittele mukaan seoksen vielä kiehuessa pari minuuttia. Valmis!

Aikuisten annokseen jäi vähän enemmän lientä! Tämä onkin niin sanottu "comida de cuchara" täälläpäin, eli lusikalla saavat tällä kertaa syödä isommatkin!

Uhma ja ruoka

Hei vaan, täällä uhmaikäinen! Iriksen uhma on hakenut muotoaan jo varmaan kesän alusta lähtien (raivokohtauksia bussissa, rattaista heittäytymisyrityksiä kaupassa, jatkuvaa marinaa kotona kun kengät menevät vääriin jalkoihin/suosikkiankkaa ei heti löydy/nukenvaunut eivät mahdukaan tuolien ohi). Viime viikkoina uhma on valitettavasti tunkeutunut myös ruokapöytään, ja siellä se on esiintynyt esimerkiksi ei-toivottujen ruokien pois työntämisenä, entisistä suosikeista kieltäytymisinä ja (jos joku sattuu aivan erityisesti miellyttämään) käskyinä: "lisää!" Olen pohtinut paljon sitä, olenko viime aikoina laittanut enemmän helppoja herkkuruokia (pastaa erilaisilla kastikkeilla, risottoja, kikherne- tai papuruokia, munakasta) kuin ennen, koska ainakin alitajuisesti tiedän, että oudommista tai inhokkiruoista (kala joka ei olekaan kalapuikko, erilaiset keitot, ihme kyllä jopa erilaiset pyörykät tai pihvit) saattaa seurata raivokohtaus ja täydellinen syömättömyys - mikä puolestaan on äärimmäisen huono juttu, kun Iriksen jo entisestään tarkkailun kohteena oleva paino jatkuvasti laahaa alamaissa.

Tammi on hellinyt pikkulasten äitejä jo useammalla kirjalla tänä syksynä (siitä toisesta lisää pian!), ja toinen niistä on maanmainio Uhmakirja. Psykologi Malin Alfvénin ja toimittaja Kristina Hofstenin kirjoittama opus on maanläheinen johdatus kriiseihin, joita käytännössä kaikki vanhemmat joutuvat kohtaamaan - eri ikäkausina erilaisissa muodoissa. Uhma ei kirjoittajien mukaan ole vain se yksi, yleensä kahden ja kolmen ikävuoden välille sijoittuva kauhujen kausi, vaan erilaisia uhmakausia on myös 4-vuotiaana, 6-vuotiaana, 9-vuotiaana, 12-vuotiaana, teini-iässä ja vielä vanhempanakin: myös raskausaika, ikäkriisit ja vaihdevuodet ovat eräänlaisia uhma-ikiä (koko elämä yhtä uhmaa, kiva)!

Ruokailun, ja ehkä varsinkin lapsentahtisuutta korostavan sormiruokailun, näkökulmasta kirjan tärkein anti on ehkä se, että uhmalla on tärkeä tarkoituksensa ja että kaikesta kyllä selvitään, kunhan vanhempien hatussa on tarpeeksi jäitä. Uhmaavan lapsen raivoa ei saa vähätellä (hänen näkökulmastaan kyse on ihan suunnattoman suurista asioista, vaikka oikeasti kurkkuviipale vain on väärässä paikassa) eikä siihen toisaalta kannata vastata suuttumalla itse. Kirja lohduttaa vanhempia myös sanomalla, että aina ei ole pakko olla johdonmukainen tai järkähtämätön - on huojentavaa kuulla jonkun vakuuttavan, että on ihan ok antaa periksi jos tilanne sitä vaatii tai laittaa niitä herkkuruokia, jos ne kerran maistuvat ja jos niistä tulee kaikille hyvä mieli. Vastustan yli kaiken myös ehdoin tahdoin kasvattamista ja epämiellyttävää ajatusta lasten kasvattamisesta opetusten ja karaisun kautta ("kyllä routa porsaan kotiin ajaa") - miksi rakentaa väkisin taistelulinjoja ruoan ympärille, minne ne kaikkein vähiten kuuluvat? Ehkä laitan ne monimutkaiset keitot sitten uhmaiän jälkeen (mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen seuraavaa uhmakautta).

Omin pikku käsin!

Olen täällä kehunut kuinka hienosti Iris syö jo kokonaan haarukalla ja lusikalla, mutta yksi ruoka (herkkujen herkku, spagetti) vedetään vielä käsin. Tähän herkulliseen pastakastikkeeseen tuli noin 250 g pieneksi pilkottua lohifileetä joka ruskistetaan pannulla, sitten purkillinen kaurakermaa (lehmänkerma käy tietenkin yhtä hyvin) ja pari ruokalusikallista maissijauhoa, joiden annetaan kiehahtaa kermassa. A vot!