Mikroahdistus

Joku sanoi, että lapsen synnyttyä sitä suhtautuu ruokaan aivan uudella tavalla. En tiedä pitääkö se minun kohdalla paikkani aivan sataprosenttisesti (olen aina karsastanut roskaruokaa enkä ikinä nauttinut karkeista tai erityisesti muistakaan herkuista - no joo, jätettäköön suklaa, jäätelö ja juustokakku mainitsematta), mutta ainakin olen ruvennut tuijottamaan erilaisia lisäaineita, kemikaaleja ja torjuntamyrkkyjä aivan uudella tavalla. Olisi tietenkin ihanaa tarjota Irikselle luomuruokaa päivästä toiseen, mutta kun se on kallista, tarjonnaltaan täysin sattumanvaraista eikä silti mitenkään riskitöntä sekään: e. coli -bakteerin aiheuttajaksi on jo kertaalleen epäilty espanjalaisia luomukurkkuja (juuri sitä tyypillistä ruokaa jota voisin Irikselle täältä ostaa) sekä saksalaisia luomuituja (omia potentiaalisia herkkujani). Niin kuin näissä ei olisi tarpeeksi, luin juuri valtavan reportaasin mikroaaltouunin haitoista. Kaikki varmaan ovat kuulleetkin, että mikroaallot ovat haitallisia hormonituotannollemme ja että aallot muuttavat esimerkiksi kasvisten mineraalit mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi vapaiksi radikaaleiksi. Olin aina tuudittautunut ajattelemaan, että nämäkin asiat ovat ihan ok, jos mikrossa ei lämmitä ihan jokaikistä ateriaa. Jutussa mainittiin kuitenkin myös se, että aallot tuhoavat suurimman osan ruoan vitamiineista, entsyymeistä ja antioksidanteista.

Jos siis lämmitän Irikselle edellisen päivän wokkia mikrossa, onko lopputuloksena vitamiinitonta syöpäruokaa? Ei nyt varmaan kuitenkaan: kohtuus kunniaan tässäkin asiassa. Rupesin kuitenkin miettimään, voisinko jollain helpolla konstilla vähentää mikron käyttöä. Kuten varmasti melkein kaikkien pikkulasten vanhemmat, teemme puuron aamuin illoin mikrossa. Päätin kuitenkin kokeilla onneani ja heittää kaurahiutaleiden päälle kiehuvaa vettä (1 osa hiutaleita, 2 osaa vettä) ja a vot: noin viiden-kymmenen minuutin odottelun päästä Iriksellä oli täydellinen mikroton puuro. Ja kirsikoita päälle!