maanantai 23. toukokuuta 2011

Ihana, ihana mustikkapöperö

Pahoittelut hiljaiselosta - tästä viikosta on tulossa aivan käsittämättömän stressaava ja kiireinen! Hyvä että ehdin syödä, saati sitten bloggaamaan aiheesta. Olen myös tuskallisesti huomannut, että sormiruoka on todellista slow foodia: Iris parka temppuilisi tofunpalastensa tai mansikkapuuronsa kanssa vaikka kuinka kauan, mutta äiti joutuu hoputtamaan, kun taas on kiire jonnekin.

En ole juuri ehtinyt kokkaamaankaan (ensi viikolla tähän tulee parannus!) mutta tätä en voinut vastustaa. Isäni on suuri talkkunan ystävä, mutta itse en ole lämmennyt tuolle persoonalliselle suomalaiselle superherkulle ennen kuin nyt aikuisiässä. Iris ei ole vielä maistanut ohraa, joten hän sai aloittaa pienellä annoksella puuron seassa. Hyvin maistui!

Mustikkapöperö


n. 1/2 pussia pakastemustikoita
n. 1/2 dl talkkunaa


Sekoita ja herkuttele esim. puuron, sokeritilkan, piimän tai rahkan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti