sunnuntai 14. elokuuta 2011

Amaranttia!

Ruokakaapissani möllötti pussillinen amaranttia, jonka olin joskus hätäpäissäni ostanut Ruohonjuuresta. Amarantti on ikään kuin pienenpieniä riisinjyviä, ja (siteeraan Wikipediaa) siinä on kolminkertainen määrä kuitua ja viisinkertainen määrä rautaa verrattuna venhään sekä kaksinkertainen määrä kalsiumia verrattuna maitoon. Kuulostaa hyvältä, mutta paketissa ei valitettavasti ollut edes keitto-ohjetta; googlailun ja improvisoinnin perusteella tein seuraavanlaista herkkua:

Amaranttipata


1 sipuli
2 kesäkurpitsaa
1 munakoiso
1 dl amaranttia
2 dl vettä
öljyä & haluamiasi mausteita


Pilko kasvikset suikaleiksi (joita vauvan on helppo poimia suuhunsa). Kuullota niitä pannulla, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää amarantti ja pyörittele hetkinen. Lisää lopuksi kiehuva vesi ja anna seoksen poreilla hiljaa noin 20 minuttia - kunnes amarantti on imeytynyt. Anna mielikuvituksesi lentää maustamisen suhteen: korianteria, kookoshiutaleita, jeeraa... (ja aikuisille vaikkapa loraus soijakastiketta)


3 kommenttia:

  1. Heippa! Minä olen laittanut amaranttia esimerkiksi leipätaikinaan, koska en käytä omassa ruoassani viljaa. Pussissani lukee keitto-ohje: 1 osa amaranttia, 3 osaa vettä, ripaus suolaa, keitä n. 20 min ajan. Joten ei sulla mennyt keittelyt yhtään vikaan :)

    VastaaPoista
  2. Hih, näyttää kuin Iris söisi mustekalaa! Tämä amarantti on mulle täysin uusi juttu...

    VastaaPoista
  3. Hahaa, hyvä kuulla! Mun pakkauksessa ei ollut mitään ohjeita ja kesti tosi kauan korkata se, mutta ajattelin, että jotain tuonsuuntaista sen täytyy olla.

    Elisa, joo! Iris näyttää muutenkin jotenkin vähän oudon jäykkäselkäiseltä tossa!

    VastaaPoista