torstai 23. kesäkuuta 2011

Papi kokkaa

Kun Iriksen isä laittaa ruokaa, keitoksessa on yleensä aina paistettua sipulia ja paprikaa. Yksi hänen kestosuosikeistaan on meksikolainen papukastike, jonka keksimme sopivan vauvallekin, kunhan vain suolan jättää pois. (Moni ihmettelee kun Iris syö mausteistakin ruokaa, mutta se on kelvannut hänelle jo alusta alkaen.) Me aikuiset käärimme kastiketta tortillan sisälle; Iris herkuttelee sitä sellaisenaan. Erityisesti pavut (löysimme luomuja & suolattomia kidneypapuja) ovat hauskaa poimittavaa, nyt kun pinsettiote alkaa olla täysin hallinnassa.


Meksikolainen papukastike


2 sipulia
3 paprikaa (mielellään erivärisiä)
4 tomaattia
1 tl korianteria
1 tl chiliä
1 tölkki kidneypapuja (huuhtele ennen käyttöä!)
öljyä paistamiseen


Paista sipuli- ja paprikasilppu pannulla (huom. leikkaa vauvan käteen ja suuhun suunnilleen sopivia paloja, eli ei liian pieniä!). Lisää mausteet ja paista hetki. Kun sipuli on kuullottunut ja pehmentynyt, lisää tomaatit sopivina lohkoina. Kun tomaatti on pehmentynyt (noin viisi minuuttia) ja ruoka näyttää valmiilta, lisää pannulle vielä pavut. Sekoittele, lämmitä ja herkuttele!

4 kommenttia:

  1. Mmmm, tulikin heti nälkä! ;)

    VastaaPoista
  2. Mistä löysit papuja?? Kovasti haluisin laittaa pavuistakin ruokaa babylle, mutta jun jostain luin että kuivattuja ei sais antaa (en enää muista miks..) ja kaikissa tölkki ym. pavuissa on suolaa ja miljoona E-ainetta... =(

    VastaaPoista
  3. Moi ja kiitos kommenteista! :) Tölkkipavuissa tosiaan usein on suolaa, mutta oon ajatellut, että jos ne huuhtoo oikein tehokkaasti, suolaa ei varmasti jää mukaan. Tätä ruokaa tehtiin Espanjassa ja sieltä löydettiin jotain paikallisia luomupapuja, Suomessa myydään ainakin näitä joissa ei pitäis olla mitään hirvittävän epämääräistä: http://www.gogreen.fi/tuotteet/kuivatuotteet/pavut-herneet-ja-linssit/ruskeat-pavut

    VastaaPoista
  4. Täytyypä kattella jos noita olis meidän prismassa.. Kiitos!

    VastaaPoista