maanantai 21. helmikuuta 2011

Ensimmäiset maistiaiset

Päätin aloittaa tämän blogin symbolisesti samana päivänä jona Iris täyttää puoli vuotta ja jota siksi juhlimme tarjoamalla hänelle ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa. Koska syöminen ja ruoka ylipäätään on tärkeä asia, valitsimme Iriksen ihka ensimmäiseksi makuelämykseksi avokadon: jos ihminen aloittaa elämänsä tätä jaloa hedelmää maistellen, on hänellä epäilemättä edessään hieno tulevaisuus. Kuten kuvista näkyy, pilkoimme pari hedelmänpalasta lautaselle ja katoimme sen vauvan eteen sen kummemmitta seremonioita. Söin itse yhden avokadosuikaleen malliksi, mutta mitenkään muuten emme Iristä syöttäneet: kas kummaa, pienen etsimisen jälkeen avokado löysi tiensä oikeaan osoitteeseen ja näytti maistuvan oikein hyvin.

Meillä on siis ideana noudattaa Iriksen kanssa sormiruokailua eli baby-led weaningia, johon meitä on innoittanut Omin sormin suuhun -kirjan kirjoittaja Gill Rapley sekä Suomen mittakaavassa tämä Lenni-vauvan sormiruokailusta kertova blogi. Ydinajatuksena on tehdä vauvasta aktiivinen syöjä, joka opettelee syömään oikeaa kiinteää ruokaa omaan tahtiinsa ja itsenäisesti: hyvästit vetelille soseille ja vanhemmille, jotka epätoivoisesti yrittävät tunkea lusikkaa hampaattomaan suuhun lentokonetta leikkien. Vauva käyttää ensin apunaan käsiään mutta siirtyy jo pian käyttämään lusikkaa. Hän istuu alusta lähtien ruokapöydässä muiden perheenjäsenten kanssa ja oppii, että ruokailu on sosiaalinen asia. Aluksi ruokien on toki oltava pehmeitä ja pieneen käteen sopivia, mutta jo pian vauvalle voi tarjoilla perheen muuta ruokaa soveltuvin osin, kunhan muistaa jättää suolan ja sokerin pois.

Ihastuimme baby-led weaningiin lähinnä siksi, että vauva saa oppia nauttimaan ruoasta ihan itse. Rakastamme ruokaa ja ruokaelämyksiä, joten miksi emme tarjoaisi Irikselle mahdollisuutta samaan? Tästä blogista ei ole tarkoitus tulla sormiruokablogia, vaan yleisempi ruokablogi jossa yritetään kokata hyvin vauva perheessä: ensi jaksossa kerron, mitä sille lopulle avokadolle tapahtui...

1 kommentti: