Päärynä kädessä ei saa juosta!

Kuulutin täällä blogissa ihan vähän aikaa sitten sitä, että minä en kyllä sitten salli minkäänlaisia leluja ruokapöytään ja muutenkin yritän pitää yhteisistä ruokahetkistä kiinni. Kiva ja kaunis idea, mutta se nyt vain ei enää oikein toimi, kun Iris hetken haarukoituaan alkaa nopeasti venkoilla syöttötuolissa ja haluaa esitellä uutta taitoaan: ympäriinsä juoksentelua. Usein me vanhemmat olemme siinä vaiheessa vielä syömässä, ja Iriksen uusi erikoisuus on tehdä pieniä syöksyjä meidän luoksemme, napata mukanaan jotakin käteen sopivaa ruokaa (tänään mm. minulta päärynän!) ja jatkaa sitten juoksentelua sitä syöden. Syvä huokaus... Ellei niistä kuuluisista käyristä olisi tolkutettu niin paljon, nappaisin varmaan päärynäni takaisin, mutta nyt olen iloinen kaikesta mikä vain maistuu, joten antaa juosta vain.

Pullaa!

En nyt kuormita silmiänne pullaohjeilla, sillä jokaisella emännällä on varmasti oma paras ohjeensa (eikä espanjalaisella huonolla kuivahiivalla näistä yksilöistä tullut kovin erikoisia)! Sanonpahan vain, että leivoin ensimmäistä kertaa Iriksen elämän aikana pullaa -- ja suosio oli taattu! Irikselle on viime viikkoina pukannut kulmahampaita ja syöminen on taas ollut vähän sitä sun tätä, mutta pullat saivat suun jopa hienoiseen hymyyn. Totuus on tietenkin se, että näissä veijareissa on vähän sokeria... En tiedä olenko täällä Espanjassa jotenkin löystynyt (täällä lapsille annetaan kaikenlaista oikeasti järkyttävää tikkareista valmisleivoksiin ja jatkuviin sokerisiin mehuihin...) vai onko neuvoloiden painopropaganda saanut minut ajattelemaan, että "kaikki käy, kunhan joku uppoaa", mutta alan suhtautua aika löysin rantein siihen, että Iris herkuttelee jollakin suht kotoisalla herkulla. Mitä te muut olette mieltä: yritättekö pitää lapsenne erossa herkuista hamaan tulevaisuuteen saakka, vai uskotteko että liika kieltäminen tekee kielletystä hedelmästä sitäkin kiinnostavamman? Pelkäättekö hammaspeikkoja? (sivuhuomautuksena kerrottakoon että minä ostin Irikselle Suomesta apteekista saatavia Katti Mattisen (!) xylitol-pastilleja ruoan jälkeen annettavaksi, mutta niiden vaikutus oli hiukan liian laksatiivinen, joten ne toistaiseksi jäivät...)

Haarukka on pop!

 En tiedä onko "sormiruokailu" enää kaikkein sopivin termi, koska Iris ei oikein tahdo koskea enää mitään ruokaa muuten kuin suuresti rakastamallaan haarukalla. Asetelma on suloinen mutta tavallaan hiukan hankala: niinkin vaivattomat ruoat kuin leipä ja juusto(viipaleet) ovat tällä hetkellä poissa muodista. Kaikkein parasta herkkua juuri nyt ovat kikherneet ja pasta -- kikherneiden kanssa Iris jaksaa sährätä vaikka kuinka kauan! Suuhun, plop!

Nopeat kikhernemunakkaat

Tänään piti saada illallista nopeasti pöytään, ja muistin että meillä on vielä kaapissa kikhernejauhoja (myydään Suomessa myös nimellä gram-jauhot). Tästä erittäin proteiinipitoisesta ja muutenkin terveellisestä jauhosta saa mahtavia kasvis"munakkaita", joihin tänään laitoin täytteeksi tomaattia - muita hyviä täytevaihtoehtoja ovat esimerkiksi sipulit tai oliivirenkaat. Pieninä palasina munakas on tähän mennessä täydellisintä ruokaa Iriksen haarukkatreeneihin!!

Kikhernemunakkaat

3 dl kikhernejauhoja
3 dl vettä
(1 tl suolaa)
1-2 tl paprikajauhetta
1-2 tl korianteria
1-2 tl currya
haluamasi täyteaines
paistamiseen öljyä

Sekoita täytteen aineet keskenään ja anna seistä ainakin vartin verran. Paista sitten pannulla vähintään sentin paksuisia "munakkaita"; käännä ne vasta kun taikina on hyytynyt pinnalta, muuten paistos hajoaa.

Rumaa jugurttia

Ostin muutama päivä sitten läheisestä luomumarketista löytynyttä Sojade-jugurttia. Syön yleensä kaikki jugurttini soija- tai kauraversioina, mutta Sojade oli toistaiseksi uusi tuttavuus. Kun avasin purkin, piti oikein tarkistaa kaksi kertaa, oliko päiväys kunnossa. Jugurtti (jonka makuna oli omena-granaattiomena) nimittäin näytti todella luotaantyöntävän harmaalta, ikään kuin rappauslaastilta. Kuva ei nyt tee oikeutta, mutta tässä kuitenkin todistusaineistoa:

Itse jugurtti oli kuitenkin aivan käsittämättömän hyvää; ehdottomasti parhaan ja aidoimman makuista hedelmäjugurttia pitkään aikaan. Toisin kuin monissa muissa soija/luomu/ym. jugurteissa, siinä oli pelkkää ei-raffinoitua raakaruokosokeria, mitä ainakin Iriksen kannalta pidän parempana kuin valkoista sokeria, jota 99% kaikista jugurteista automaattisesti sisältää. Lisäksi jugurtissa ei ollut epämääräisiä "aromeita" tai muuta, pelkkää oikeaa omenaa ja granaattiomenaa. Iris söi jugurttia onnellisena ja melkein enemmän kuin minä. Jugurtti (joka todella oli hämmentävän tuhkanharmaata) sai pohtimaan, mihin niitä kaikkia miljoonia keinotekoisia väriaineita oikein tarvitaan? Jos mansikkajugurtti ei ole mansikkaa nähnytkään, tuleeko siitä jotenkin mansikkaisempaa punaiseksi värjäämällä? Olen pitänyt esimerkiksi Valion jugurteissa ja viileissä runsaasti käytettyä punajuuriväriä jotenkin "luonnollisena" väriaineena, mutta mitä vielä: se on toiselta nimeltään betalaiini, eikä E162:na tunnettu aine ole luontoa nähnytkään, päinvastoin. Arla Ingmanin samanvärisissä (punaisissa) tuotteissa käytetään yleisesti E120:tä, joka on kaikkien lisäaineita kyttäävien kasvissyöjien ja muidenkin kauhu: se uutetaan kuivatuista cactylopius coccus -kirvan naaraista. No, ainakin Ingman ilmoittaa lisäaineistaan rehellisesti toisin kuin Valio, joka kätkee e-koodin luonnolliselta kuulostavan nimen taakse.

Olen viime aikoina alkanut tarkkailla lisäaineita entistä enemmän silmä kovana, joten postaus aiheesta on luvassa lähipäivinä! Tällä erää syömme ruman näköisen Sojademme iloisina loppuun.

Kokkisotahenkinen risotto

Mieheni on liittynyt työpaikkansa luomupiiriin, mikä tietää sitä, että meille tulee kerran viikossa epämääräinen ja multainen kassillinen erilaisia vihanneksia. Idea on mahtava (viljelijä poimii vihannekset aamulla ja tuo ne sitten itse paikalle) mutta lopputulos toisinaan hiukan sekalainen; viljelijä tietenkin toimittaa sitä mitä milloinkin sattuu olemaan, viime viikkoina jättimäiset määrät kurpitsaa ja eilen muun muassa kummallisen valkoisen vihanneksen, josta emme ottaneet selvää. Se näkyy tässä vasemmalla, kertokaa jos olette viisaampia kuin minä:

Valkoisen kummallisuuden lisäksi kassissa oli tällä kertaa porkkanoita ja vihreä tomaatti, ja lisäksi kaivoin kaapista sipulia, valkosipulia, kikherneitä ja "tomate fritoa", eräänlaista maustettua tomaattipyrettä. Kuullotin ensin kasviksia, lisäsin sitten hyvää risottoriisiä (muutaman desilitran), paistoin näitä yhdessä hetken ja lisäsin sitten kiehuvaa vettä (noin kaksi kertaa riisin määrä) ja suolattoman liemikuution. Jätin pannun tulelle noin vartiksi ja heitin lopuksi mukaan tölkkikikherneet ja tomate friton. Nam!

 Yllä jo hieman koluttu lopputulos ja alapuolella tyytyväinen haarukoitsija:

Lempiruokatortillat

Moni on kysellyt, onko Iriksellä jotain ihan tiettyä lempiruokaa. En ole tähän mennessä osannut mainita muuta kuin jäätelön, goji-marjat sekä yleisesti pastan, mutta viime viikkojen aikana yksi on noussut yli muiden: tortillat! Itse tortillaleivän syöminen onnistuu Iriksen kahdeksalla hampaalla vielä jotenkin puolinaisesti, mutta parasta onkin täyte, jota voi syödä haarukalla, jee!

Herkkutortillat

täyte:

1 sipuli
1 purjo
2 (vihreää) paprikaa
1 tlk kidneypapuja
1 tomaatti / 1 tlk tomaattipyrettä
ripaus chiliä / kuminaa / jeeraa

Pilko sipulit & purjo & paprikat helposti syötäviksi paloiksi. Kuullota öljyssä kypsiksi (n. 15 minuuttia) ja lisää sitten hyvin huuhdellut pavut, pieneksi pilkottu tomaatti tai tomaattipyre. Mausta makusi (ja vauvan maun!) mukaan.

...lisäksi tarvitset vielä guacamolea (hyvä resepti löytyy mm. tästä blogista) sekä tortilloita (valitettavasti en tällä kertaa jaksanut pyörittää niitä itse; toisen kerran postaan niistäkin!)

Nyt se juo!

 Iris on viime viikkoina alkanut häkellyttävän omatoimisesti tarttua sekä ruokailuvälineisiin (sormiruokailijasta on siis hyvää vauhtia tulossa lusikka- tai oikeastaan paremminkin haarukkaruokailija, haarukkaan on nimittäin helpompi keihästää ruoanpalasia) että vesilasiin! Tässä tämän illan harjoituksia...

...aluksi suuhun menee monta hörppyä, mutta sitten lopuksi onkin paljon kiinnostavampaa tunkea sormet lasiin. Tässä onkin hyvä tilaisuus taas pohtia omaa suhtautumistaan sormiruokailun (tai ehkä tässä vaiheessa pitäisi puhua pikemminkin lapsentahtisesta syömisestä tms. yleensä) sotkevuuteen... antaako lapsen touhuta ja kokeilla täysin oman mielensä mukaan vai pistääkö joku roti riisikakkujen heittelyihin? Itse sompailen näiden kahden ääripään välimaastossa: tiettyyn rajaan asti Iris toki saa sohlata ja tunnustella, mutta siinä vaiheessa kun hän läiskyttää käsillään keittolautasta tai heittelee mustikoita pitkin maailmaa, leikki saa loppua. Olen tosin huomannut, että usein sotkeminen on merkki siitä, että nälästä päästiin jo ja että ruokahetki on tältä erää loppu. Toisinaan ruoalla leikkiminen ehkä kertoo myös siitä, että ruokaa on liiaksi asti; jotenkin en usko, että nälänhätämaiden lapset heittelevät yhtäkään riisinjyvää pois.

Muuttokaaos!!

DD pahoittelee päivityskatkosta: olemme muuttaneet (tai siis vaihtaneet asuntoa Helsingin-päässä)! Kaaos on ollut melkoinen semminkin kun olen hoitanut muuttoa kahdestaan Iriksen kanssa ja Iris parka on sairastanut h-hetkellä kamalan korvatulehduksen ja saanut mahansa täysin sekaisin antibiooteista, mutta nyt olemme selviytyneet voiton puolelle, ja taustalla näkyvistä muuttolaatikoistakin on vihdoin päästy. Ei tule ikävä! Muuttajien ruokavalio on ollut vähän kehnonlainen, ja kiireisimpinä päivinä, kun kaikki on ollut jo pakattuna, olemme syöneet lähinnä pinaattilettuja, raejuustoa, karjalanpiirakoita, banaaneja, kalapuikkoja ja riisikakkuja. Tästä se lähtee taas!

Papupata

Iris puhua höpöttää kuin pieni papupata (joskaan kielestä tai mistään muustakaan ei juuri saa tolkkua) joten tässä hänelle nimikkoruoka; sainpahan vihdoinkin käytettyä liian pitkään kaapissa viruneet kuivat soijapavut! Tämä on ihana ja helppo ruoka pimeneviin syysiltoihin, ja lapsista on ihanaa pyydystää suuhun pikkuruisia papuja. Alle vuoden ikäisiltä vauvoilta voi jättää pinaatin pois, vaikka Espanjassa tätä ruokaa syövät kyllä jo ihan pienet...

Papupata

500 g kuivia soijapapuja (tai muita papuja; myös esim. kikherneet käyvät hyvin!)
2 sipulia
2 porkkanaa
500 g tuoretta pinaattia
n. litra vettä
öljyä, (suolaton) liemikuutio


Liota papuja yön yli väljässä vedessä (huom! ne imevät itseensä paljon vettä, joten käytä isoa kulhoa ja suurta vesimäärää). Valuta pavut + huuhtele. Pilko sipulit ja kuorittu porkkana, ja kuullottele niitä hetken aikaa kattilassa, jossa on öljytilkka. Kun kasvikset ovat melkein kypsiä, heitä joukkoon pavut ja noin litra kiehuvaa vettä ja halutessasi liemikuutio; papujen on tarkoitus peittyä. Anna kattilan porista ainakin 1,5-2 tuntia, soijapapujen tapauksessa voit antaa padan porista jopa kolmisen tuntia; pavut ovat kypsiä, kun ne rikkoutuvat helposti etusormen ja peukalon välissä! Kun pata on valmis, heitä mukaan pinaatti ja kypsennä vielä kolme minuuttia, niin että pinaatti pehmenee muttei kuitenkaan kokonaan sula.

Takapakkia

Olemme kärsineet viikkokausia jonkinlaisesta nuhasta, joka täällä Madridissa tuntuu olevan kaikilla: vähän yskää, vähän vetämättömyyttä, vähän mahakipuja ja vähän sekaisin olevaa vatsaa. Minä (joka yritän välttää antibiootteja viimeiseen hengenvetoon!) jouduin syömään antibioottikuurin yskään, Iris taas on oireillut vatsallaan, muutaman kerran jopa oksentanut komeasti. Sairastelukuukauden loppuhuipennus oli 1-vuotislääkärintarkastus, jossa havaittiin että pikkuisemme paino oli laskenut kesäkuulta; lopputulos oli nyt hyytävät 7 080 kiloa / 75 cm! En todellakaan haluaisi tuijottaa pelkkiä mittoja, mutta onhan se nyt aika kurjaa, jos lapsen paino laskee: pysyisi edes samassa! Minä en enää edes ole mukana lääkärintarkastuksissa koska kyllästyin lääkärin 70-lukulaiseen imetysvastaisuuteen, mutta mies parka oli saanut kuulla kunniansa Iriksen (sormi)ruokailutottumuksista ja muusta. Sosetta vaan väkisin naamaan ja niin edelleen... Yksi hyvä vinkki lääkärillä kuitenkin oli ollut, ja sovelsimme sitä tänään menestyksekkäästi: monen aterian (Iris on tähän asti syönyt aamiaisen, välipalan, lounaan, välipalan, illallisen ja iltapuuron) sijaan kannattaisi syödä muutama kunnollinen ateria: aamiainen, lounas, välipala ja illallinen. Lapsi ei kuulemma syö, jos on odotettavissa että mahdollisesti kiinnostavampaa ruokaa tulee eteen ihan kohta joka tapauksessa. Kuulostaa vähän "routa se porsaan kotiin ajaa" -filosofialta, mutta kun Iris tänään söi illallisella spagetin ja soijamakkaran lisäksi vielä melkein kokonaisen kreikkalaisen jugurtin (niitä oikein rasvaisia), tulin siihen tulokseen, että ehkä kokeilemme ainakin hetken aikaa aterioiden vähentämistä!

Uutuuksia keittiössä: riisinuudelit!

Mopo vähän karkasi käsistä paikallisessa kiinalaissupermarketissa, kun tutustuin riisinuudeleihin ja superterveelliseen seesamiöljyyn! Siinäpäs vasta hauska ruoka Irikselle, joka on rakastunut pastaan mutta jolle en jatkuvasti haluaisi keittää spagettia -- jatkuva valkoisen vehnän syöminen on itsestänikin alkanut tuntua turhalta ja kyllästyttävältä.

Riisinuudeliwokki

1 paketillinen (n. 100 g) riisinuudeleita -- vaikka toki mitkä tahansa nuudelit käyvät!
1 munakoiso
1 purjo
1 paketti tofua
seesamiöljyä
(aikuisille lisäksi: soijakastiketta ja seesaminsiemeniä)

Freesaa öljyssä pehmeiksi purjoviipaleet & ohueksi viipaloitu (sitten jokaisen viipaleen voi jakaa vielä vaikka neljään osaan) munakoiso. Kun kasvikset ovat pehmenneet, lisää mukaan viipaloitu tofu. Keitä sillä aikaa riisinuudelit pehmeiksi ja lisää ne pätkittyinä mukaan. Heitä mausteeksi mukaan rohkeasti seesamiöljyä sekä aikuisten annoksiin soijakastiketta ja seesaminsiemeniä, jos saat niitä käsiisi. Nam!

Iris ja riisinuudeliparta

Baby-led-weaning à la española

Täällä Madridissa on joskus vaikeaa löytää sormiruokakavereita, mutta olen vastikään löytänyt iki-ihanan Cocinita de Chamberín (löytyy linkkiluettelosta), lapsille suunnatun lastentarvikekauppa-työpajakompleksin, jonka toimintaidea rakentuu ruoan ympärille. Työpajat kuulostavat ihanilta (Cocinita tarjoaa kaikenlaista aina lasten sushikerhosta Halloween-kakkutalkoisiin sekä imetystapaamisiin ja keskusteluiltoihin). Tähän mennessä kaikki näytti olevan suunnattu vähän isommille lapsille, mutta eilen mekin pääsimme vihdoin kokeilemaan "Jugamos con los alimentos" ("leikitään ruoalla") -työpajaa. Mikä mahtava sormiruokailun riemuvoitto -- tällaista todellakin saisi olla Suomessakin! Lapset saivat ensin avata silkkipussit, joista löytyi kauniita pitkulaisia leikkopapuja. Niitä sai kääriä ranteen ympärille, niistä tehtiin junia ja viiksiä. Sitten kerhon vetäjä kypsensi ne taikasauvallaan (ts. toisen silkkiliinan alla odotti kulhollinen höyrytettyjä leikkopapuja), joita lapset saivat haistella, maistella, litistää ja heitellä lorujen ja leikkien lomassa.

Iris odottelee tunnin alkamista

 

 

Mm, pavut saapuvat ja niitä saa maistaa!

 

 

 

 

 

 

 

 

...ja lopuksi pavuista tehtiin juna!

Täydellinen porkkanakakku

...on vihdoin täällä! Meillä on kiikarissa toisetkin syntymäpäiväjuhlat, jonne halusin tehdä vielä edellistäkin paremman porkkanakakun, ja olen kuormittanut koko perheen dieettiä jo viikkokausia erinäisillä versioilla kakusta. Lisähaasteen aiheuttaa pieni erillisuunimme; Espanjassa asuntoihin kuuluu harvoin kunnon sähköuunit, joita ihmiset sitten korvaavat suomalaisia paljon pienemmillä uuneilla. Tässä tähän mennessä paras ohje, joka kaiken lisäksi on kohtuullisen vähäsokerinen (sopii kohtuudella nautittuna lapsillekin) ja vegaaninen (eli ei sisällä mitään eläinkunnan tuotteita, esim. maitoa tai munaa).

Vegaaninen porkkanakakku 

3 hienoksi raastettua porkkanaa
4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl tummaa sokeria
4 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kanelia
1 rkl jauhettua inkivääriä

100 g sulaa (kasvis)margariinia
1 dl (oliivi)öljyä
3 dl soijamaitoa

kuorrutus:

1 prk maustamatonta (vegaanista) tuorejuustoa, Suomessa muistaakseni esim. Tofutti
1 dl tomusokeria
puolikkaan appelsiinin mehu

Sekoita keskenään kuivat aineet ja porkkanaraaste. Heivaa mukaan margariini, öljy ja soijamaito ja sekoita varovasti tasaiseksi (älä vatkaa liikaa, ettei taikina sitkostu). Älä panikoi, vaikka taikina on löysää. Kaada se öljyttyyn tms. vuokaan (meidän uunivuokamme on noin 20 x 30 cm ja kakku sopi siihen täydellisesti) ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarkasta kakun kypsyys ja anna viilentyä ja mehevöityä jääkaapissa mielellään jopa seuraavaan päivään saakka. Sekoita kuorrutusainekset ja kuorruta kakku. Koristele halutessasi aikuisten kakkupalat esim. saksanpähkinöillä.

Apua apua, lapseni syö pelkkää juustoa!

...tai siltä meistä ainakin välillä tuntuu. Nyt kun puuro alkaa olla passé (tosin viime päivinä Iriksen ruokahalu on ollut taas kasvamaan päin ja iltapuuroa on taas alkanut mennä paremmin), suosikkiaamiainen on pehmeä ja vähäsuolainen juusto, jota tyyppi söisi aivan kuinka paljon tahansa. Yritän laittaa pieniä "voileipiä": pehmeää maissikakkua, margariinia ja juustoa, mutta valitettavasti Iris on jo äkännyt jutun juonen, heivaa leivän lattialle ja ahmii pelkän juuston.

Take away baby!

Tulimme juuri äsken kaupungilta. Jo ennen metroon hyppäämistä kaikkien kolmen mahassa alkoi kurnia nälkä, ja mitä tekeekään silloin suurkaupungin asukas...? Nappaa mukaansa takeawayta! Takeawayn ei aina tarvitse merkitä epäterveellistä suola-rasvapläjäystä: ihana eko-kasviskioski Sojhappy on täynnä kaikenlaisia terveellisiä pikkusyötäviä, joiden pääosassa on yleensä soija tai tofu. Isälle currytofupiirakka, äidille tofusalaatti ja Irikselle... "japospaghetti" eli spagettia ja pieniä tofu-, porkkana- ja sipulikuutioita. Olen harvoin nähnyt Iriksen pistelevän mitään näin onnellisena. Myönnetään että spagettia oli höystetty (suolaisella) soijakastikkeella, ja aika öljyiseltäkin se vaikutti... no, kerrankos sitä herkutellaan!

Sormiruokailija ravintolassa, osa X

Täällä Espanjassa syödään jatkuvasti paitsi toisten luona, myös ravintoloissa. Jännitin hiukan etukäteen sitäkin, kuinka Iris, vasta vuoden täyttänyt pikku sormiruokailija, selviytyisi paikallisista ravintolaelämyksistä. Täällä ulkona syömisessä on onneksi se hyvä puoli, että lapsia on aina ja kaikkialla, ja heihin suhtaudutaan äärimmäisen ystävällisesti; monesti vielä myöhään illalla lapsia juoksentelee pitkin ravintoloiden lattioita, ja tarjoilijat hassuttelevat kärsivällisesti heidän kanssaan.

Iris on viime aikoina syönyt taas kerran huonosti, mutta kun eilen olimme ravintolassa hänen isoisänsä kanssa (syöttötuolia ei ollut ja Seat'n'sack oli jäänyt kotiin, mutta Iris oli tyytyväisenä abueliton sylissä koko ruokailun ajan), ja nirsous oli unohtunut jonnekin kauas: hän söi oma-aloitteisesti leipää, ruokalajia nimeltä "migas" (paistettuja leivänmurusia joissa on ties mitä sipuliviipaleista ja rusinoista pikku lihanpalasiin), hiukan turskaa ja jälkiruoaksi vähän jäätelöä. Varsinainen kolmen ruokalajin ateria, kiitos Espanja! Jos jotain saisin toivoa niin sitä, että ihmiset tajuaisivat karieksen tarttuvuuden (täällä perheet syövät usein yhteiseltä esimerkiksi salaattilautaselta, ja lähes kaikki aikuiset jakavat lastensa kanssa surutta haarukan, lusikan ja vaikka leipäpalankin); olen hiukan rentoutunut asian suhteen koska jatkuva nipottaminenkin tuntuu kamalalta, ja uskon että muu hyvä hammashygienia toivottavasti myös osaltaan ehkäisee kariestartuntaa... Toivotaan ainakin.

Leluja ruokapöydässä?

Olen hiukan hämmentyneenä huomannut, että melkein joka paikassa -- otantaa on kertynyt sekä Suomesta että Espanjasta! -- lapset syövät lelujen kera. Jopa oma pätevä äitini (terveisiä vain!) oli asetellut Irikselle riviin kokonaisen pehmoleluarmeijan, kun ruoka oli katettu. "Piip piip, paloautokin tulee syömään", "Oi, nallekin syö", tai yksinkertaisesti "no niin, heittele nyt näitä palikoita samalla kun yritetään vähän syödä". Olenko ihan omituinen, jos minun mielestäni lelujen paikka ei ole ruokapöydässä? Tietenkin ruokahetken pitää olla mukava ja viihdyttävä eikä ole hauskaa jos lapsi kiljuu pöydällä näkemänsä leluankan perään, mutta eikös ruokahetkessä viihdyttävää pitäisi olla seuran ja tietenkin itse ruoan? Iris on kotioloissa aina syönyt ilman leluja eikä niitä ole osattu kaivatakaan... toivottavasti en nyt tehnyt hyvälle kehitykselle karhunpalvelusta, kun testasin tämänhetkisen suosikkilelun, kuvia sisältävän palikkakokoelman, suosiota allaolevaa kuvaa varten...

Perheateria

Kuten kaikki varmaan arvaavat, Espanjassa viikonloput ovat täynnä pitkiä, meluisia perheaterioita ja mamman tekemää kotiruokaa. Nyt kun Iris yksi vuotta täytettyään syö periaatteessa "kaikkea" emmekä enää raahaa mukanamme erillisiä suolattomia juttuja tai sopivaksi leikattuja hedelmätikkuja ynnä muuta, hän istui pöydässä muiden mukana kuin vanha tekijä. Vähän jännitin kuinka kaikki sujuu, mutta kun espanjalainen isoäiti oli ostanut vielä Iriksen tutun Antilop-syöttötuolin, lounas maistui oikein hyvin.

...Iris herkuttelemassa leivällä ja pohjoisespanjalaisella fabada-papupadalla!

Ihana agavesiirappi

Olen viime päivinä tutustunut agavesiirappiin! Agave on kaktuksenkaltainen kasvi, ja agave siitä puristettua fruktoosityyppistä siirappia, jossa on alhainen glykeeminen indeksi (eli verensokeri nousee hitaammin ja tasaisemmin kuin tavallisen valkoisen sokerin tapauksessa) ja joka näyttää olevan hiukan parempaa hampaille kuin nuo kaikkein valkoisimmat sokerit. Googlailun perusteella agavea joko ylistetään tai puolestaan haukutaan (ilmeisesti fruktoosin nauttiminen suurina annoksina voi olla vaarallista, mutta kukapa nyt kilokaupalla haluaisi syödä yhtään mitään makeutusainetta...)

Kuten varmaankin kaikki pikkulapset, Iris rakastaa kaikkea makeaa... ja varsinkin täällä Espanjassa olen saanut tottua siihen, että kaikenlaisia sokeroituja herkkuja on tyrkyllä jatkuvasti, eikä ihan kaikesta voi aina lasta kieltääkään. Kotona bongasin yhtäkkiä agavesiirapin hyllyltä ja keksin ensinnäkin sekoittaa sitä maustamattomaan rahkaan ja toiseksi leipoa seuraavanlaisia keksejä! Sopii sormiruokailijoiden lisäksi myös monenlaisille allergikoille, jopa keliaakikoille, jos he syövät kauraa.

Sokerittomat & vehnättömät & gluteenittomat keksit

2 kananmunaa
5 rkl agavesiirappia (tai 6 rlk tummaa sokeria)
50 g kookoshiutaleita
1 tl kanelia
(1 tl inkivääriä)
1 tl ruokasoodaa
100 g kaurahiutaleita


Sekoita kananmunat ja siirappi/sokeri vaahdoksi esim. tehosekoittimella tai sähkövatkaimella. Lisää joukkoon mausteet, kookoshiutaleet, ruokasooda ja lopulta kaurahiutaleet. Muotoile leivinpaperille keksejä ja paista 180 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes keksit näyttävät kauniin kypsiltä.

Synttärit, vol II

Iris täytti vuoden jo elokuussa, mutta nyt kun tulimme tänne Espanjaan, täytyi merkkipäivää tietenkin juhlia vielä paikallisten (vauva)kavereiden kanssa. Vaan mitä tarjota laumalle yksi-kaksivuotiaita lapsia? Meillä oli:

- suolattomia maissi-spelttipallukoita
- sokerittomia lasten täysjyväkeksejä (Suomen vastineita ovat esimerkiksi Småfolkin ABC-keksit tai Muumi-keksit)
- tavallista leipää
- grissinejä (juuri niitä Iriksen suosikkeja...)
- banaaneita
- täysmehuja
- tofutikkuja, porkkanatikkuja ja kurkkutikkuja (moni espanjalaisista tutuistani noudattaa huippumuodikasta Dukanin dieettiä, joten tässä oli ajateltu heitä)
- sekä hännänhuippuna porkkanakakku, jossa oli vain vähäsen tummaa sokeria.

Eli vielä kerran: cumpleaños feliz!

Puurokieltäymys

Kun vielä olimme Suomessa, Iris ahmi joka ilta puuronsa vikkelästi ja silminnähden tyytyväisenä. En tiedä onko syynä se että täällä pakastimessa ei ole mustikoita, joita voisi heitellä joukkoon... mutta puuro ei kertakaikkiaan enää uppoa, ei. Emme yleensä tyrkytä Irikselle yhtään mitään - jos kiirettä mihinkään ei ole, hän saa jopa työntää lusikkaa itse suuhunsa sotkusta huolimatta - joten tämä (kylläkin osittain lavastettu) kuva kertoo kaikkien osapuolten epätoivosta. Olen kaikkien näiden kuukausien aikana oppinut olemaan stressaamatta syömättömyydestä, mutta jos kiinni nipistetty suu liittyy nimenomaan iltapalaan, tietää se yleensä hiukan rikkinäistä yötä ja kiihkeää rinnalla käyntiä. Huokaus... Jos vielä viikonkin päästä näyttää siltä ettei puuro kertakaikkiaan mene alas, täytyy varmaan alkaa tarjota iltapalaksi jotakin takuuvarmoja herkkuja: tällä hetkellä Iris esimerkiksi söisi vaikka tuhat grissiniä, joita täällä on tarjotaan aina ravintoloissa.

Ekat Espanjan herkut

Saavuimme Espanjaan syksyä viettämään vasta myöhään eilen illalla, mutta Iris on jo ehtinyt korkata paikalliset herkut ja maistella patatas bravaseita (uppopaistettuja perunalohkoja, joissa on kohtuullisen tulista tomaattikastiketta). Pyysimme patatakset ilman suolaa jotta Iriskin pääsisi osalliseksi herkusta (siksi tuo valkoinen purkki keikkuu tuossa ikään kuin aikuisten olisi pakko lisätä sitä). Lupaan päivittää blogia nyt ahkerammin, kun meitä on taas kaksi huoltajaa!

Lihotusherkkuja

Iriksellä oli eilen pelätty yksivuotisneuvola! Sanon siksi "pelätty", että kun hänet laskettiin vaa'alle, odotin jälleen terkkarin kauhistunutta ilmettä. Eivätkä lukemat tosiaankaan päätä huimanneet: 7 350 grammaa. Meillä oli onnea matkassa ja neuvolatätinä oli vanha suosikkimme, joka totesi ainoastaan että Iris kasvaa omalla käyrällään (-2 tai jossain vielä matalammalla) ja että kunhan ruokaa on tarjolla tarpeeksi usein, kaikki on ihan ok. Otin kuitenkin onkeen siitä kommentista, että kotiruokamme on luultavasti aika vähärasvaist/-kalorista ja että Irikselle pitäisi ehkä toisinaan keksiä jotakin oikein kaloripitoisia juttuja. No, nyt on keksitty! Olemme näinä hetkinä lähdössä Espanjaan, ja jääkaapissa oli puolikas purkki smetanaa lounaaksi vetäisemäni borschkeiton jäljiltä. Ei muuta kuin joukkoon hiukan mustikoita (tai muita marjoja/hedelmiä) ja ripaus vaniljasokeria; sitten smetana jäätymään "jäätelöksi". Osui ja upposi! Ja smetanassahan on 42 g rasvaa / 100 g. Maistoin itsekin hiukan!

Spaghetti love

Tämä kuva symboloikoon sitä, että yksinhuoltajaviikkoni ovat pian ohi! Iris on hassua kyllä keskittynyt viime aikoina tankkaamaan hiilihydraatteja; esimerkiksi tästä herkullisesta kesäkurpitsa-sipuli-valkosipuli-kermapastasta hän erotteli kasvikset pois kuin vanha tekijä ja ahmi sen sijaan spagettia kuin pieni eläin. Ei todellakaan mikään karppaaja tämä lapsi!

Ruotsin herkkuja

Kävimme pienellä Ruotsin-risteilyllä, ja taas kerran tuntuu siltä, että kyllä siellä toisella puolella lahtea kaikki on suloisempaa ja ihanampaa. Löysimme muun muassa täydellisen vauvakahvilan ja -putiikin, jossa lapset saivat kerrankin kirmata vapaana isossa, turvallisessa ja iloisesti sisustetussa tilassa sillä välin kun vanhemmat hörppivät lattejaan. Kahvilassa oli myös vauva- ja lapsiystävällisiä herkkuja, joita oli tietenkin pakko kokeilla. Tässä esimerkiksi Ella's-smoothie. Oli pakko ostaa toinen mukaan, koska Iris söi paikan päällä ostamamme paketin loppuun niin käsittämättömän hanakasti, etten ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tässä pussimaiseen uusiomuoviin pakatussa smoothiessa on se hassu idea, että kun korkki avataan, lapsi voi itse puristaa smoothieta suuhunsa ja imeä sen ikään kuin avonaisesta tuttipullosta. Hedelmäsmoothieiden kohdalla ajatus olikin vielä ihan miellyttävä, mutta ihmettelin hiukan saman merkin viereisissä pöydissä syötäviä Ella's-liharuokia; olisiko muka kiva turtsautella suuhunsa lihaperunasosetta? No, mutta perussoseisiin verrattuna nämä Ruotsin ihmeet ovatkin melkein sormiruokaa, kun pienikin vauva syö niitä jo itsenäisesti. Eikä tule sotkun sotkua, ahh!

Pikaruokaa à la vauva

Olemme nyt Iriksen kanssa kahdestaan kaksi viikkoa, mikä ei ole ihan pieni aika juosta kävelemään opettelevan, kulmahampaita tekevän ja ylienergisen (ja useimmiten toki ihanan!) yksivuotiaan perässä. Ruokahuolto onkin nyt pitkälti lounaspaikkojen ja nopeiden kotiruokien varassa. Yksi suosikeistamme on kesäkurpitsamunakas, jonka valmistus on maailman nopeinta eikä tiskiäkään synny liikaa. Jaamme yhden munakkaan niin, että äiti syö puolet, Iris neljäsosan yhtenä päivänä ja toisen neljäsosan seuraavana päivänä.

Pikamunakas

2 kananmunaa (mielellään luomuja!)
n. 6 ohutta kesäkurpitsaviipaletta
paistamiseen öljyä

Riko munat kuppiin, sekoita haarukalla. Kaada munamassa pannulle ja painele kesäkurpitsaviipaleet mukaan melkein heti. Kun munakas on hyytynyt, käännä se ja paistele vielä muutama minuutti.

Suosikkiaamiainen

Luovuimme jo jonkin aikaa sitten aamupuurosta, koska se ei vain kertakaikkiaan maistu Irikselle. Siinä palaa jo äidiltä (tai erittäin kärsivälliseltä isältäkin) hermot, kun aamutuimaan herää puuroa keittämään, ja sitten sitä vain kerran sohaistaan sormella ja/tai katsotaan, kuinka kivasti se losahtaa lusikasta lattialle. Tässä sen sijaan stressitön yksivuotiaan pika-aamiainen, joka maistuu (ja josta riittää tutkittavaa ja puuhaa kivasti niin pitkäksi aikaa, että vanhemmatkin ehtivät syödä!

...arjen luksusta: (mahdollisimman vähäsuolaista) näkkileipää, pari juustosiivua ja tomaattiviipaleita!

Unesta pöytään!

 Näin eräänä yönä vauhdikasta unta, jossa perustin ympäri Suomea vietettyyn Ravintolapäivään oman ravintolan. Juoni oli vähän epäselvä, mutta sen muistin, että paistoin lettuja suurelle määrälle väkeä ja Iriskin oli mukana. Päätin uneni innoittamana tehdä vauvaystävällisen lettutaikinan heti samana iltana, ja kun sitten herkuttelimme letuilla koko perhe (täytteitä oli todella helppo varioida: Irikselle paistettua lohta, tomaatteja ja raejuustoa ja meille näiden lisäksi vielä kylmäsavulohta, feta-pinaattihöystöä ja marinoituja herkkusieniä) että ties vaikka perustaisin seuraavaan Ravintolapäivään, milloin se sitten onkaan, sormiruokailija- ja muutenkin lapsiystävällisen ravintolan, jossa ei kuitenkaan jätetä huomiotta tuiki tavallisia herkkusuita ja lettujen ystäviä. Letuista olisi helppo tehdä kaikenlaisia allergikkoversioitakin (ainakin maidoton ja munaton lettutaikina olisi helppo virittää). Pysykää kuulolla!!

Lettutaikina

5 dl maitoa
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
2 rkl rypsiöljyä

Turvota jääkaapissa ainakin puoli tuntia, mielellään vaikka tunninkin verran. Paista (mahdollisuuksien mukaan suolattomassa) margariinissa mahdollisimman ohuita lettuja. Täytä suolaisilla tai makeilla herkuilla.

Iris toimi lettutestaajana ja tuli siihen tulokseen, että letut ovat täydellistä sormiruokaa! Käteen sopivia, pehmoisia, ja ah niin hyviä.

Synttäripiknik

Iris täyttää huomenna vuoden! Sen kunniaksi vietimme molemmat koko päivän "lomaa" (eihän meillä kummallakaan varsinaista nine to five -päiväduunia ole, mutta välillä tuntuu siltä, että tutkijat/kääntäjät/freelancerit eivät ole vapautensa vastapainoksi täysin lomalla koskaan). Kävimme kahdessa museossa ja kävelimme pitkät pätkät Helsingin merellisissä maisemissa, ja nälän kurniessa kävimme eväiden kimppuun. Tässä eväskorimme sisältö: itse leivottuja sämpylöitä tomaatti-, kesäkurpitsa-, kipparijuusto- ja basilikatäyteillä, Frezzaa (tämä sentään vain aikuisille), Smuuti-smoothieita (oikein kiva vaihtoehto varsinkin sokeroiduille mehuille että yleensä todella kalliille smoothieille) sekä maustamaton Alpro soya -jugurtti, Iriksen uutta herkkua.

Pieni piknikkaaja vauhdissa. Tein muuten sämpylöitä sekä ihan normaaleita että Irikselle minikokoisia, jotta hän kerrankin saisi itselleen sopivan kokoisen minipurilaisen eikä aina vain jättileipien riekaleita. Hauska idea!

Vuoden iässähän lapsi saa neuvolan mukaan alkaa syödä samaa ruokaa kuin muukin perhe, ellei nyt . Iris on jo aika pitkään syönyt melko samaa sapuskaa kuin mekin, joten mitään kovinkaan suuria dramaattisia muutoksia ei ole luvassa.

Amaranttia!

Ruokakaapissani möllötti pussillinen amaranttia, jonka olin joskus hätäpäissäni ostanut Ruohonjuuresta. Amarantti on ikään kuin pienenpieniä riisinjyviä, ja (siteeraan Wikipediaa) siinä on kolminkertainen määrä kuitua ja viisinkertainen määrä rautaa verrattuna venhään sekä kaksinkertainen määrä kalsiumia verrattuna maitoon. Kuulostaa hyvältä, mutta paketissa ei valitettavasti ollut edes keitto-ohjetta; googlailun ja improvisoinnin perusteella tein seuraavanlaista herkkua:

Amaranttipata


1 sipuli
2 kesäkurpitsaa
1 munakoiso
1 dl amaranttia
2 dl vettä
öljyä & haluamiasi mausteita


Pilko kasvikset suikaleiksi (joita vauvan on helppo poimia suuhunsa). Kuullota niitä pannulla, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää amarantti ja pyörittele hetkinen. Lisää lopuksi kiehuva vesi ja anna seoksen poreilla hiljaa noin 20 minuttia - kunnes amarantti on imeytynyt. Anna mielikuvituksesi lentää maustamisen suhteen: korianteria, kookoshiutaleita, jeeraa... (ja aikuisille vaikkapa loraus soijakastiketta)

Superhelppo soijarouhemakaronilaatikko

Viikonlopusta on tulossa kiireinen, joten päätin perjantai-illan kunniaksi (tällaisia näistä perjantai-illoista on tullut vauvan myötä, huraa!) tehdä jättimäisen makaronilaatikon, josta riittää vaikka kuinka moneen ateriaan. Tein kiireessä piirakkaa myös huomisiin juhliin, joten oikaisin yhden työvaiheen ja jätin laatikosta pois paistetun sipulin; lopputuloksena on niin helppo ja silti hyvä ruoka, että ihan ihmetyttää.

Soijarouhemakaronilaatikko


750 g makaronia (mielellään tummaa!)
3 dl soijarouhetta (mielellään tummaa!)
n. 5-6 dl kuumaa vettä
hiukan soijakastiketta & haluamiasi mausteita (esim. oregano, mustapippuri, persilja)
2 dl kermaa (jos lapsi ei vielä syö maitotuotteita tai vältät niitä muusta syystä, käytä kaurakermaa)
1 tlk tomaattimurskaa


öljyä vuoan voiteluun


Keitä makaronit kevyesti suolatussa vedessä. Kun makaronit kiehuvat, sekoita keskenään soijarouhe + kiehuva vesi + soijakastike ja haluamasi mausteet. Voitele vuoka, johon sitten heität kerroksittain makaronia, turvonnutta soijarouhetta, tomaattikastiketta, kermaa jne., niin että päällimmäiseksi kerrokseksi jää makaronia. Pinnalle voi halutessaan ripotella juustoraastetta (vauvalle voi annostella laatikkoa juustokerroksen alta). Paista 175 asteessa 20 minuuttia, laita sitten uuni pois päältä ja anna vuoan olla jäähtyvässä uunissa vielä toiset 20 minuuttia.

Kauden kesäkurpitsarisotto

Suomalaiset kasvikset ovat nyt parhaimmillaan ja edullisimmillaan ja niiden syöminen on todellinen ekoteko, joten kannattaa ottaa niistä ilo irti! Riisi ei todellakaan ole mikään ilmastoystävällinen ruoka, joten jos tästä haluaa suomalaista lähiruokaa, kannattaa korvata se esimerkiksi ohralla tai kaurahelmillä. (Minä puolustaudun sillä, että olemme raahanneet risottoriisiä Espanjasta, ja siellä se sentään on kotimaista.) Yksi ystäväni sanoi että hänen samanikäinen lapsensa kammoaa riisiä yli kaiken, mutta ainakin Iris nappaa mielellään käteensä pehmeän riisipallukan (jotkut sormiruokailijat kai innoissaan nyppivät yksittäisiä riisinjyviä, taktiikkansa kullakin!) ja työntää sen suuhunsa. Tähän ruokaan käy parhaiten suuri, korkeareunainen paistinpannu tai teflonpohjainen kasari tai pata.

Kesäkurpitsarisotto


2 kesäkurpitsaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
n. 3 dl risottoriisiä (tms.)
n. 6 dl vettä tai vähäsuolaista kasvislientä
oliiviöljyä

Kuullota sipuleita ja ohuita kesäkurpitsasuikaleita reilussa määrässä oliiviöljyä, kunnes ne ovat kypsiä (n. 15 minuuttia). Lisää pannulle riisi ja kuullota vielä ainakin 10 minuuttia, kunnes riisi alkaa olla läpikuultavaa. Kuumenna vesi (tai liemi) kiehuvaksi ja lisää sitä riisiseokseen pikku hiljaa: anna riisin imeä aina kaikki vesi ennen kuin kaadat joukkoon lisää. Sekoittele koko ajan. Kun riisi tuntuu kypsältä, tarjoile! Aikuisille mukaan sopii vielä mainiosti esimerkiksi parmesanraaste.

Syömisen uudet tuulet

En oikein saanut napattua kuvaa Iriksen uusimmasta keksinnöstä, joka (valitettavasti) on se, että hän laittaa ruokaa suuhunsa, näykkii sitä hetken aikaa ja työntää sitten kielensä ulos, niin että ruoan palaset tipahtelevat sattumanvaraisessa järjestyksessä ulos. Kiva, kiva! Hän harrastaa sitä erityisesti omenoiden (kuten tässä kuvassa) ja muiden hiukan kuivempien juttujen, esimerkiksi leivän kanssa. Ruokaa kyllä siis myös uppoaakin ainakin lopuksi... ja vaikka kielitemppu on jokseenkin ärsyttävä, yritän sormiruokafilosofian mukaisesti olla hermostumatta ja antaa lapsen jopa "leikkiä" ruoalla, koska esimerkiksi Omin sormin suuhun -kirjan kirjoittajan Gil Rapleyn mukaan ruoalla leikkiminen palvelee sitä, että lapsi oppii tärkeitä asioita ruoan koostumuksesta ja olemuksesta ja alkaa ennen pitkää syödä siistimmin ja itsenäisemmin kuin soseita syövät ikätoverinsa. Sitä odotellessa!

Iris road tripillä

Pahoittelut pienestä päivityskatkoksesta: olimme koko pienen perheen voimin Länsi-Suomen roadtripillä (meikäläinenkin oli ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen auton ratissa!) enkä viikkoon edes nähnyt tietokonetta. Tekipä hyvää! Palaan pian asiaan (ja kunnolla hellan ääreen) mutta tässä paras matkakaverimme: tanskalainen Castus valmistaa hedelmäpatukoita, joiden tuoteselostetta luin ihastuneena: hedelmää 97%, kasviöljyä, vettä, sitruunahappoa, päärynäuutetta. Käytännössä siis pelkkää hedelmää, huraa! Iris raukka kesti takapenkillä koko pitkän matkan Mikkelistä Vaasaan, ja suuri kiitos kuuluu näille patukoille. Jos jotakin negatiivista tästä loistokeksinnöstä täytyy sanoa, niin... koostumus näyttää aikuisen silmään hieman ällöttäviltä. Jokaisen pikkulapsen vanhemmat huomaavat heti pakkauksen avattuaan, mitä tarkoitan!

Ps. lopuksi vielä tunnelmakuva matkalta: pysähdyimme Jepualla (!) ja autolle palattuamme rupesimme paniikissa etsimään auton avaimia. Ei löydy taskuista, ei laukuista, ei auton alta. Kun kylmä hiki alkoi virrata pitkin selkää, katseet kääntyivät pieneen sormiruokailijaan... toisinaan suuhun menee muukin kuin ruoka!