Sormiruoan rajamailla

Pääsiäinen on mennyt käsittämättömästä auringonpaisteesta nautiskellessa, herkutellessa (olen selvästikin löytänyt uudelleen pashan ja mämmin) ja hiukan sairastellessa (Iris sairasti elämänsä ensimmäisen pienen mahataudin, jonka kovasti toivomme olevan ohi). Brunssittelimme ensin Helsingissä ystävien kanssa (Iris maistoi ensimmäisen kerran mansikkaa!) ja olimme sitten varsinaiset pääsiäispäivät vanhempieni hoivissa Mikkelissä. 

Sormiruoka herättää todistetusti tunteita puolin ja toisin. Skeptikot pohtivat, saako lapsi ylipäänsä tarpeeksi ravintoaineita ja tukehtuuko se (tässä kaksi ylivoimaisesti tärkeintä argumenttia). Puolustajat (joihin minä tietenkin lukeudun) taas vaahtoavat, että sormiruokailun myötä lapsi syö juuri sen verran mikä hänelle on hyväksi, että sormiruoka kehittää näppäryyden ja koordinaation lisäksi lapsen itsetuntemusta ja itsetuntoakin, ja että yhdessä syöminen on psykologisestikin hyväksi. Sinänsä hyvin ennakkoluuloton äitini (terveisiä vaan sinne!!) on vanhan koulukunnan kannattaja, joka halusi pääsiäispyhien aikana välttämättä valmistaa Irikselle "sössöä". Annoin sössölle hyväksyntäni sillä ehdolla, ettei Iristä kuitenkaan varsinaisesti ruokita tai varsinkaan yllytetä syömään. Katselin touhua hiukan ennakkoluuloisena, mutta filosofoin että voisihan peruna-porkkanasoseen lukea jonkinlaiseksi sosekeitoksikin, ja sitä paitsi on varmaan ihan hyvä että Iris tottuu siihen että eri ihmisten kanssa asiat tehdään eri tavoin. Ja onhan se äiti saanut maailmalle neljä hyvässä lihassa olevaa lasta!

Ihan näppärästihän touhu sujui, ei siinä mitään; äiti vain kauhisteli sitä, että sosetta meni vain viisi lusikallista. Hymyilimme ymmärtäväisinä, sillä viisi lusikallista on oikeastaan aika paljon. Kuten olen todennut joskus aikaisemmin, porkkana on paljon stydimpää kuin porkkanasose, ja puolikas porkkana (jonka verran Iris usein yhdellä aterialla syö) on veden kanssa soseeksi mössättynä monta lusikallista. Sitä paitsi täytyy muistaa, että vauvan vatsa on vauvan oman nyrkin kokoinen: mitä arvelette, montako porkkanaa sinne ylipäänsä mahtuu? Ja kaikkein olennaisin asia on tietenkin se, että vielä pitkän aikaa rintamaito on Iriksen tärkeintä ruokaa, mahaa ei ole edes tarkoitus väkisin täyttää muulla ruoalla. Olenkin joskus naureskellut puhetavalle, jonka mukaan lapset tarvitsevat nopeassa tahdissa "kunnon ruokaa" koska äidinmaito on ravitsemuksellisesti laihaa litkua - totuushan on se, tämä kunnon ruoka (hedelmät, vihannekset, vähärasvaiset kalat ja mahdollisesti lihat) on sellaista mitä aikuiset syövät laihduttaessaan, kun taas äidinmaito on sekä kalori- että vitamiini- ja mineraalimielessä todellista superfoodia.

Kun pääsimme kotiin, olin niin sormiruokakickseissä, että Iris sai syödä puuronsakin itse (korkeintaan hieman autoimme häntä lapioimaan tavaraa lusikkaan). Puuron keskellä on kuitenkin mummolan tuliaisina saatu mansikka!