Syökö vauva tarpeeksi?

Lenni-taaperon sormiruokailusta kertovassa blogissa kyseltiin viikko sitten, mitä tehdä kun lapsi ei syö. Osuva kysymys, jota itsekin olen pohtinut lähiviikkoina! Varsinkaan pientä syöttötuolissa heiluvaa vauvaa on lähes mahdotonta mitenkään maanitella syömään, enkä baby-led weaningin perusoppien hengessä (tai muutenkaan!) haluaisi tehdä niin: yritän luottaa siihen, että kunhan vain tarjoamme ravitsevia ja vaihtelevia perusruokia, Iris kyllä osaa syödä tarvitsemansa määrän.

Kyse ei ole siitä, ettei Iris söisi mitään; päinvastoin, mitä tahansa hänelle antaa, hän tarttuu siihen kiihkeästi ja mässyttää ja maiskuttaa innokkaasti mitä milloinkin viinirypäleistä, riisikakuista tai tofusta linssikastikkeessa upotettuihin maissinaksuihin. Kyse on pikemminkin siitä, että suuri määrä ruoasta päätyy toisinaan aivan vääriin paikkoihin (eilisen brunssin viinirypäleistä esimerkiksi luultavasti 90%  löysi tiensä kummitädin hienon kevättunikan helmoihin) tai valuu mässytysvaiheen jälkeen suusta ulos. Kotona ruokailun jälkeen siivotessani mietin toisinaan sitä, onko vatsaan asti päätynyt lopulta juuri mitään. No, sormiruokakirjallisuus yhdistettynä terveeseen järkeen tarjoaa taas kerran lohtua: oikea ruoka on oikeasti paljon tuhdimpaa kuin soseet (muistatteko sen vetisen mangon, 38 % hedelmää ja loput vettä ja lisäaineita?) ja vauvan vatsa on käsittämättömän pieni (vauvan oman nyrkin kokoinen): kolme puolikasta simpukkapastan palasta ja kolme nyrhittyä tofunviipaletta, joista yksi päätyy lattialle, täyttää sen äärimmilleen. Ja vielä: Iris kasvaa, kehittyy ja on välillä niin äärettömän aktiivinen, että energiapulasta kärsimme pikemminkin me vanhemmat.

Ps. Kuvassa tällä kertaa aikuisten sormiruokia: itse marinoituja herkkusieniä, oliiveita ja aurinkokuivattuja tomaatteja! Lupasin opettaa neulepiiriystäväiseni marinoimaan, joten tässä virittäytymistä marinointiprojektiin!