sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Bye bye sugar

Huomenna se alkaa: sokeriton viikko!

Olen vuosikaudet flirttailut ajatuksella detox-dieetille ryhtymisestä. Läntinen maailma on toki pullollaan erilaisia puhdistautumisdieettejä aina paastoista mehukuureihin ja kaalikeittoihmeisiin, mutta en missään vaiheessa ole suunnitellut mitään niin radikaalia. Syön mielestäni terveellisesti, mutta niin monen muun tavoin taidan popsia liikaa ainakin valkoista sokeria, vehnäjauhoja, hiivaa ja lehmänmaitoa. Sokerin ja vehnän nopeat hiilihydraatit väsyttävät, liika hiiva pitää yllä monia kroonisia sairauksia (mm. poskiontelontulehdusta, jonka harvinaisen sitkeän version kanssa olen kamppaillut lähes koko talven) ja maitotuotteet usein turvottavat. Olen kuitenkin ollut raskaana ja imettänyt nyt yhteensä kohta puolitoista vuotta, joten mikään täydellinen ruokavalionvaihdos ei nyt tule kyseeseen. Siksi olen päättänyt edetä aine kerrallaan: aina yksi viikko ilman kutakin. Jos kuukauden päästä, kaikki aineet läpikäytyäni, jonkin poistaminen tuntuisi erityisen hyvältä, aion vähentää sitä ruokavaliostani. Ellei muuta, opin tarkkailemaan mitä missäkin tutussa ja turvallisessa elintarvikkeessa piileskelee. Itse asiassa taidan aloittaa haasteellisimmasta päästä: piilosokeria on kaikkialla. Äsken söin haikeana jälkiruoaksi laskiaispullan, sillä pullan kaltaiset makeat, maitoon leivotut ja kohotetut leivonnaiset taitavat olla harvoja herkkuja, joihin en saa koskea koko seuraavan kuukauden aikana.

Ja onneksi tätä dieettiä ei tarvitse kestää yksin: vauva nimittäin detoxaa joka ainoa päivä! Tänään hän mussutti innokkaasti oliiviöljyssä paistettuja kesäkurpitsanviipaleita, jotka olivat päätymässä aikuisten lasagneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti