Puuroa kansalle

Pitelen kädessäni neuvolan ruokaesitettä, jossa lapselle käsketään antamaan puuroa iltaisin puolen vuoden iästä lähtien, aamuin illoin kahdeksan kuukauden ikäisestä lähtien. Okei, puuro on terveellistä, puuro on vatsaystävällistä, puuro on perusruokaa, puuro on ennen kaikkea halpaa... mutta onko kaikesta huolimatta hiukan liioteltua vetää puuroa kaksi kertaa päivässä? Kahden maan kansalaisena olen jo huomannut, että vauvoille tuputetaan joka maassa sitä kaikken kotoisinta, turvallisinta ja usein myös taloudellisinta vaihtoehtoa. Siinä missä meillä maistellaan perunaa ja puuroa, espanjalaisvauvat esimerkiksi aloittavat kiinteän ruokauransa tuorepuristetulla appelsiinimehulla! Tuntuu käsittämättömältä, eikö? Vaan jos kullanoransseja ja edullisia appelsiineja on koti pullollaan, ei yllätä että ihmiset kokevat ne kaikkein luontevimpana lastenruokana.

Koska nyt kuitenkin ollaan Suomessa, Iris sai ensimmäiset kaurapuuronsa pari iltaa sitten. Samalla hän sai ensimmäistä kertaa käteensä lusikan! Hän siis edelleen toki sormiruokailee, mutta tästä lähin kaikki lusikalla syötävä yritetään lappaa suuhun lusikalla. Edelleenkään vanhemmat eivät syötä Iristä, vaan hän yrittää alusta asti itse (mitä nyt vähän avustimme täydentämään lusikkaa). Kuten kuvasta näkyy, tavaraa meni nenään asti, mutta siihen nähden että asialla oltiin ihka ensimmäistä kertaa, suoritus ei ole mielestäni ollenkaan pahempi. 

Puuroa yllättäen jää tähteiksi aika paljon, mutta kas, siihenkin meillä on jo tarjota kierrätysvinkki: liimaiseksi jäähtynyt kaurapuuro on mitä täydellisintä kasvispihvien sidosainetta (korvaa sillä esimerkiksi kananmuna, soijamaito tai peruna)!